perjantai 28. elokuuta 2015

KREETA HANIA 6.8-21.8.2015

 6.8-15 Torstai!

No vihdoin koitti tämä lähtöpäivä!

Kotoa lähdettiin linja-autolla Helsinki-Vantaan lentokentälle klo 14.30 bussilla, vihdoin saavuttiin lentoasemalle.
Ostokset piti suorittaa kerran vuodessa ostan kunnon hajuveden lentokentältä, nyt ostin Diorin Jadoren no 72€ siihen meni ( kotiin tullessa löysin saman hajuveden Stocmannilta Turusta hintaa sillä 
 samalla pullolla olikin hintaa maissa 160€).
Jarikin halusi pullon ostaa Martini Biancon, lentoasemalla päätimme juoda kahvi Latet ja otettiin Tomaatti Mozzarella leivät a. 7.20€ kpl, joten 23€ oli tämä kahvituokion hinta!
No saatiinhan tuo aika kulumaan ennen lennon alkua..
Lento meni muita ihmisiä seuraten. Isännän vieressä istui vanhempi nainen hänen edessään hänen miesystävänsä, lennon noustessa pitivät toisiaan kädestä kiinni (taiso olla hankalaa kun eri penkkiriveillä istuivat). Ruoka lennolla oli tosi hyvää, maitoa eivät
                                                     enää antaneet piti ostaa juomat ruokailuun erikseen.
Ostettiin siis molemmat Colat ja pikkupullot Bacardia, joten puolet Colasta jäi ruuan syömiseen..
Moni joi vaikka mitä meille riitti nuo..
Kahvia olisi saanut juoda useammankinkupillisen kiitos 1 riitti..
Tulipa noita vessassa kävijöitäkin seurattua ( sen siitä saa kun juo liikaa), mun olis pitänyt ikkunapaikaltani mennä isännä ja tuon naisen ohi, ei kiitos..
Lennon aikana salamoi pilvien yläpuolella ei sellaisia salama viivoja mitä maankamaralla näemme vaan valon välähdyksiä.
Kun laskeuduttiin Haniaan Kapteeni kuulutti että Hanian ilmatila on 27 astetta yölämpötila.
Uskottava oli kun metsästettiin omaa Finnmatkojen  bussiamme N:O 11, busseja oli vaikka kuinka paljon mut löytyihän tuo..
Ennenkuin bussi löydettiin eräs nainen makasi tiedottomana jalkakäytävällä matkalaukkunsa kera, liekö humalassa tai nestehukka mene ja tiedä, monet oppaat hänen ympärillään ambulanssin tulo kyllä kesti, tulihan se kumminkin..Oltiin



ensimmäiset jotka poistuivat bussista, HÖH me ainoat jotka tähän Hotelli Kritiin  jäätiin ( kuski jätti meidät isolle tielle, ei siis ajanut Hotellin eteen kuin olisi kuulunut), luulin et eräs toinenkin parin olisi pitänyt tulla tähän Hotelliin, me vaan jäätiin bussista pois!
Sisääntuloilmoitus tehtiin ja Hotellihuoneeseen vihdoin päästiin!
Upea huone upea Hotelli, mut huom. mini, mini, mini parveke, meillä allas näkymä!
Olihan heil tervetuliaisjuomiset kera pähkinäsekoituksen.
Oli sen verran pahaa myrkkyä joten vessanpytty sai sen.. ei sitä olis kiljumatta voinut juoda tähän aikaan yöstä!
Isäntä pelästyi parvekkeella jotain ötökkää joten teilas sen, mua kyl hymyilytti koko isännän touhu, kunnes tajusin kaverin joka henkessä toss rytinäs menetti oli KAS KAS otus en ol ikinä noin isoa kyl nähnytkään 4-5cm..
No kello hiipuu jo klo 2.00 on aika kömpiä yöpuulle ja tutustua Haniaan vasta huomenna kera aamupalan..

 MIEHENMIETTEET:
GRETA HANIA

Vihdoin laskeuduttiin Haniaan sit etsittiin bussi numeroa 11, joka vie meidät hotelliin, eipäs se ollutkaan niin helppoa, Turussa bussi N:O 11 vie Naantaliin tai Paimioon, täällä se vie vähän sinne suun tänne. Vihdoin bussi löytyi, enää ei puutu kuin kuljettaja, sekin pieni pullukka löytyi lopulta, oli oikeen elohiiri, viskoi laukkuja ympäri bussia, sit kun laukkujen järjestys miellytti häntä, matka


 alkoi kohti hotelliamme.Mua kyl ihmetyttää tuo Kreikkalainen laukkujen pakkaaminen 14km matka sujui kyl hyvin, meitin Hotelli Kriti oli eka pysähdys ja taas kerraan oltiin ainoot Suomalaiset jotka sinne menivät.
Hups hei ja kuperkeikka taaksepäin.
Elikkä kun jäätiin bussista ja oltiin kävelty noin 87 senttiä, elikkä vajaa 1 metri Katja päätti tutustua paikalliseen jalkakäytävään oikeen ruohonjuuritasolla, kuului vain HUMPS ja siinä se suuteli katulaattoja.
 Rakas päiväkirjani sai taas uuden merkinnän kaatui siis täälläkin, en mä ollut oikeen moksiskaan, ei tuo mikään yllätys ollut, paremminkin tuttu tavaramerkki.
250 metriä vielä Hotelliin sit perillä, sen Katja meni kyl kunnialla perille. Katjan uudet hampaat auttoi tosi paljon respassa, sehän veteli Kreikkaa kuin vanha tekijä, sit ne nauroi kumpikin, Katja ja se respan ukko, näyttivät pari viittomakielen liikettä mulle ja nauroivat taas enemmän.

Mä kyl tunsin itseni ihan ulkopuoliseksi heitin sihinä leikistä.
Elikkäs Kreikassa tuo S-kirjaimen käyttö muistuttaa hieman meitin suihkua, kaamee sihinä tulee kummastakin ja Katja sanoi et nuo uudet purukalustot aiheuttaa tuon sihinän, siks ei tarvittu tulkkia kun kirjauduttiin Hotelliin..

7.8 Perjantai

Aamu valkeni ja eka kerran aamupalalle täss hotellis.
Ja voihan vitalis, mitä uupui mä vaan en tiedä, kaik oli todella hyvää jahka huomen kuvaankin, no sit oli aika mennä tutustumaan lähiympäristöön, Halli juu, löytyi heti myöskin Venetsialainen satama, Isännän kitinöistö huolimatta oli mahtavaa kävellä tuonne majakalle.
Siin tuli jos mitä rutinaa, ollaan sairaalas ym. ja otin pikku kosketuksen eilen kun tultiin polvelllani maastoon, niin miks rutisee viel tänään .
Vanha kaupunki hattu se mul ostettiin, kirkossakin käytiin, kortit merkkeineen ostettu, unohtamatta Merimuseota sielkin poikettiin.
Sit hipsittiin Hotelliin,  ja sit altaalle
No syömäänkin oli päästävä, vatsa kurni siihen malliin,  no isäntä tilas tuttua ja turvallista itse söin Katkarapujen kera simpukoiden spagetin joukossa, kuvat löytyy myös, nyt taas omas huonees klo 21  ja koht untenmaille huomen seikkailut jatkuvat, mut nyt Hyvää yötä!
MIEHENMIETTEET:
NETTI HELVETTI: 

Mä purin matkalaukut, ja Katja oman kannettavan..
Sai koodin ja salasanan respasta hetken hiljaisuus vallitsi huoneessamme kun ripustin hänen vaattensa + uimapuvun kaappiin. Mä oikein nautin tästä hiljaisuudesta noin yhden minuutin, sit se alkoi, kauhee huuto ja märmätys. Mitä mä nyt tääl teen kaks
 viikkoo, enkä saa nettiä pelaamaan. Voi rakas tuotinko pettymyksen, ei täällä Haniassa missä ei milloinkaan olla oltu, saa mitenkään aikaa kulumaan ilman nettiä.
Kerrankin mä nautin kun sain olla viisas ja väkevä tän avioliiton aikana. Katjan piti laittaa huoneen numero se laittoi ain 2013, mä sanoin et yritäpä  vaik meitin huoneen numeroa 213 jospa sit onnistuis..
Kas kummaa se 213 auttoi, elikkä olin oikees.
Kas kummaa toinen osapuoli ei reagoinut siihen mitenkään, vaan sanoi et 213 yritti laittaa siihen koko ajan, mut kun mä muka häiritsin koko ajan
 niin menine numerot sekaisin..
Yllätys yllätys kun laittoi 213 niin netti aukes..
sanoin kattos nyt tää netti aukesheti kun mä olin häiritsemässä.
Kaikki nyt hyvin saa Katjakin tuon kaksiviikkoisen ajan hyvin kulutettua!

8.8 LAUANTAI
 

 Illalla eilen tuli keskusteltua jotta Haniassa lauantaina markkinat, muss miss?
Aamulla kun herättiin, tiedettiin miss. Parvekkeelt kun katsottiin sitä markkinapaikkaa pystytettiin, on siis todella meidän lähellä, parvekkeelt kun katsomme läheisellä parkkipaikal nää on..
Syötiin taas hyvä tukeva aamiainen ja sit jo markkinat kutsuivat meitä shoppailemaan..
Siel oma osuus hedelmille ym. syömiselle ( ne ei mua kiinnostaneet).


Paikalliset ostivat 2-3 pään kokoisia vesimelooneita enkä ole ees moisia Suomessa nähnyt..
Mut mua kiinnosti lähinnä vaatetus, laukut ym..
No tulihan tuolt ostettua, upeita rintaliivejä 3€:n kpl hintaan.. lapsenlapsille tuli ostettua vaikka mitä ja kuin myös itselle tosi edulliseen hintaan..
Päätimme tutustua uusiin alueisiin Haniassa.


Tänään aamusta iltaan klampsittu pitkin Haniaa, murto-osa vasta nähty.. tää ei olekaan mikään pikkupaikka..
Tää siis ei ole mikään pikkukaupunki..
Tuli käveltyä, hallis, vanhas kaupungis Venetsilaises satamas ja Nea Horassa, veneajelul oisin halunnut, mut jo täynnä ilta ajelul auringon laskies, no katotaan joku toinen kerta..
Jotenkin ikävä Suomen kieltä, eilen kuultiin ohi mennes kirkon edustal kun eräs perhe puhui toisilleen.


Me ollaan ainoot Suomalaiset meidän hotellis..
poikettiin hotellis iltapäiväl suihkuun ja päätettiin mihin mennään syömään, no Venetsialaiseen satamaan mentiin otettiin broilerinfilee sieni kerma kastikkeessa ja todella maukas annos olikin, huomautin kyl et miss nää vihannekset on väritön annos..
Kun tuli laskun aika toivat rakipullon kera snapsilasien ja aivan mahtavat suklaakakkupalat kera vesimeloonin palojen ilmaiseksi, kyl oltiin ähkyjäkun lähdettiin pois.
 koko ruokapuoli maksoi kera juomien 25€.
Sitten olikin aika katsoa auringonlasku Venetsialaises satamas, upeaa katsltavaa kuin myös kuvattavaa jossa tuo majakka pääsee oikeuksiin tän väriloiston myötä.
Päätimme mennä yhteen paikkaan juomaan pienet oluet vielä, ei käynyt täl yhdel ravintolal olis pitänyt syödä jotain..
Päädyttiin toiseen ja taatusti joimme tän paikan kalleimmat pienet oluet 4.50€ kpl, kun ollaan juotu ruuan kera isot maksaneet halvimmillaan 2.50€
 Pikkuhiljaa käveltiin hotelliimme takaisin, jäimme vielä istumaan hotellimme terassille otimme Singapore slinggit ja istuimme siinä katsellen kun ihmisiä menee joko rantaan tai Venetsialaiseen satamaan iltaa viettämään..
Kun vihdoin menimme huoneeseemme jalat olivat kuin puupölkyt valmiina jo lepoon..
huomista odotellen,tänään muuten ukkosti ilman vettä, Hyvät yöt!
MIEHENMIETTEET:
LAUANTAIN MARKKINAT 

Tänään siis markkinapäivä joo o , mä aattelin et tämä päivä on se muovikassien kantopäivä mulle, Katja kun tykkää ostaa niihin jotain täytettä, eka myyntikoju ja tunnin pysähdys kierteli ja kaarteli ympäri kojua, sanoi mulle jatketaan vaan muuten tähän menee koko päivä.
Niit kojuja oli 128kpl  pari seuraavaa kojua sivuutimme ihan vauhdikkaasti kun niissä oli vaan miehille suuntautuvaa tarvikkeita. Yhen kerran Katja pysähtyi hetkeksi kun huomas et niissä myytiin kuminauhoja, kun multa meni simmonen poikki yksistä shortseista, mut ei ostettu kun oli liian kalliita maksoi 10 centtiä kolmen metrin pala, kyllä ne ylhääl pysyy, kunhan rutiset joka pikku asiasta. Vaan kuulkaas mulle se ei oo pikkuasia, jos housut kintuis kuljen, siis ei kuminauhaa ostettu..
Seuraavat kojut 4-98 oli naisten paratiisi, ainakin Katjan oli kiva seistä tunteja +34 asteen kuumuudes pidellen housuja ylhäällä. Kun hän katteli mukeja joihin vois keuhkonsa asetella, siis rintaliivejä, ei meinannut sopivia löytää.
Mä huomasin yhdet tosi hienot ja huusin sille, tääl on sulle sopivat kauniit ja seksikkäät, ei ois kannattanut huutaa, mä sain kyl niin tappavan katseen ja huutotulvan, sanoi mulle Kyl sä Jari ootyks perkeleen koomikko, luuletkos et nuo mun rintavarustukseeni, sen jälkeen hiljaiseloa.
 Vihdoin jatkettiin matkaa joskin hyvin mykkänä, tuli vastaan ne viimeiset kojut, perkele niit ei ois saanut tulla,niissä oli naisten mekkoja, kylläkin kauniita mekkoja. Mä olin jo varautunut muutaman tunnin pysähdykseen, yllätys se oli kaapannut sylin täyteen niitä mekkoja ja vihdoin puhui mulle, mikä näistä sopii parhaiten.
Sanoin ota helvetti ne kaikki, jokainen on kuin tehty sulle, Katja hymyili ja sanoi mulle on sulla hyvä maku, mausta mä en tiedä
 mitään, mut rupes tuo oikea käsi väsymään, sillä kun pidin housuja ylhäällä ja se pisuhätäkin oli sanoinkuvaamaton.
Kun päästiin vihdoin hotelliin niin viihdyin vessas varsin pitkään, sen jälkeen laskin mitkä on mun muovikassit ja mitkä Katjan, yhteensä niit oli 32kpl lopputulos, Katjan 30kpl ja mä 2kpl toisessa oli alkkarit 2kpl 1€ kappale maksoi ja toisessa meitin roskat ja tyhjät vesipullot.
 Ihan mukava saldo mulle, loppuilta sujuikin ihan rattoisasti niitä lajitellessa, eikä ollut pitkä kantomatkakaan, kun nää markkinat oli mun makuuni, tein järkeviä ostoksia 2kpl alkkareita ja Katjan 208kpl jotain josta en haluu kuullakaan, viikko ja sen jälkeen taas nuo markkina ovet aukee meille, siis Katjalle!
Taas kirjoittelen parvekkeella, mä otan viel pari olutta ja muutaman tupakin, sit meen nukkumaan näin se tää päivä kului, ÖITÄ!
9.8 SUNNUNTAI 

No aamu alkoi tyypillisesti muhkealla aamupalalla, sen jälkeen vietimme allaspäivää, tänään olisi kuulunut olla ukkosta ja sadetta. No ukkonen jyrähteli ja tuli ihan 10 tippaa vettä iholle se siitä sateesta.
Mietimme mikä olisi tänään suuntamme, no huomasimme ajan kuluneen joten nälkäkin alkoi tulla.
 Päädyimme ottamaan taxin sinne kun bussit ei aja. Mentiin katsomaan kukkia, perhosia ym. eläimiä.
Otettiin siis Haniasta taxi tuonneBOTANICAL PARK & GARDENS OF CRETE Osoite: Skordalou Kidonias Chania Crete. Taxi maksoi 30€ ja tiesi ettei päästä takaisin niin sovittiin aika milloin hakee meidät pois.
Teimme virheen söimme ensin, kiva siit oli mutkitella vatsa täynnä alas rotkoon ja taas takaisin ylös.
Syötiin paikan omassa ravintolassa ( tuossa ylhäällä on meidän
ruoka annos kuvattuna ja oli todella hyvää) broileria appelsiinikastikkeessa kera hedelmien todella kukan muotoon aseteltu ja vielä tuli iso hedelmälautanen jälkiruuaksi.
Onneksi hotellimme aulassa oli tästä paikasta esite, emme muuten oltais tiedetty tänne mennä, tuo katselu maksoi 6€ per nuppi ja sai vielä vesipullon mukaansa ja se todella oli tarpeen, alhaalta löytyi vessakin.
Tää on varmaan kokemus josta harva tietää!
Jos olisin kaikki kukat kuvannut ei taatusti olisi ees kameran akku sitä kestänyt, mut kuvasin harvinaisemmat ja mielenkiintoisimmat mitä tällä matkalla näimme. Perhosia on vaikea kuvata jos ei ole
pysähdyksissä muutaman sain kuvattua ym. eläimiä. 
Se muuten oli tuskien taival kosteaa kuumaa, mutta todella upea elämys siis täydellinen.
tuli nähtyä siis sellaista mitä en ole kuuna päivänä nähnyt.
Nämä kukat ovat jatkuvassa kastelussa, siksi myös niin kosteaa.
 No alas rotkoon mentiin mutkitellen kukkia ja perhosia ihastellen, alhaalla oli jos mitä lintua vapaana kävelemässä siellä kaunis lampi jossa myös vesilinnut uivat. Oli aitauksissa jokunen sarvipää eläinkin.
Sitten reitti jatkui ylös samalla lailla mutkitellen, isäntä jo alkoi hermostumaan kun on aikaa taksin tuloon vain tunti enää, alkoi siis hoputtamaan.. jalat olivat jo kuin valuvaa vahaa, mutta ylös on kivettävä, riikinkukkokin seurasi meitä osaammeko ylös.. siellä oli hauskoja rekvisiittoja jos missä kohtaa.
Kun vihdoin viimein päästiin ylös, kapusin siis viimeisillä voimillani sinne..
No siellähän meidän taxi jo olikin tullut, tilasin vesipullon ja se hörpättiin nopeaan pois, hiki virtasi tuo kiipeämisen jälkeen..
 Taxi kuski olikin vaihtunut aikasemman kuskin isä haki meidät no sama summa annettiin hänellekin..
Vihdoin päästiin hotelliin, isäntä halus vielä pikkupurtavaa joten suunnistimme hotellistamme alas rantaan joka oli myös täynnä ravintoloita.
Mä otin ouzon kuuman hunajaveden kera, isäntä söi jotain kananfilettä ym.. nyt vasta isäntä maistoi ensimmäisen kerran tomaattia täällä ollessa jotka ovat todella ihania.. itse syön aamuisin niitä aamupalalla kera fetajuuston..
Nyt taas aika ummistaa silmät, huomisia kokemuksia odotellen..

MIEHENMIETTEET:
MATKA MAAN UUMENIIN

 Jostain kumman syystä olemme mieltyneet syviin monttuihin, Rodoksellakin sen saaren syvin monttu tuli tutuksi kun etsittiin niitä miniatyyri poneja , tais olla niin pieniä ei nähty niitä ja oli mukana silloin tuo pikku Jadekin.
Nyt Kreetan syvin monttu löydetty alas ja alas ja aina vaan alemmas tuo serpentiinipolku johdatti meitä.
Matkan varrella monia kauniita kukkasia, Katja mukaan lukien, mä näin tuli vastaan pari kalkkunaakin, ei siis Katja koska kulki takanani, enkä mä koskaan omaa vaimoani kalkkunaan vertaisi, pois tuo ajatus musta. Ankat juoksivat ympärillämme.
Riikinkukot toivotti tervetulleeks meidät ja sellaset oiskohan ne ollut pukkeja joilla oli pitkät kippurasarvet.
Vieläkin polku johti alemmas oltin jo 2km merenpinnan alapuolella jonka pohjalla pieni lammikko jossa linnut uivat.
Oltiin sovittu et taxi tulis klo 18.30 hakemaan, sanoinkin Katjalle NYT ÄKKIÄ HELVETTIIN TÄÄLTÄ kraaterin pohjalta, muuten ei ikinä ehditä taxiin!
Se sanoi Älä hätäile hiljaa hyvää tulee, kyllä ehditään, jossain muualla mä oisin tuon uskonut, mut en tääl montun pohjassa.
Kuules Katja mä oon nyt ihan tosissani, nyt HOPI HOPI, eikö sulle riitä ne tuhat kuvaa jonka oot ottanut jokaisesta kukasta, puusta,
linnuista ja kaikenmaailman muusta.
Niin mut ukkoseni tähän mahtuu kuvattavaa, ei tää mikään 12 kuvan filmirulla ole. Tuli pitkä hiljaisuus, päässäni pyörii jos jonkinlaisia mietteitä, päälimmäisenä nyt on vuosi 2015 kun seuraavan kerran joskus v. 2112 seuraavat Suomalaiset laskeutuvat alas tähän monttuun, kysyvät varmaan mitä nuo puolivälissä nousua olevat 2kpl pientä puuristiä tarkoittavat, sillä pakko niillä on olla opas mukanaan joka tietää niiden tarkoituksen, eihän kukaan hullukaan tänne ilman opasta tulis.
 Niinpä opas alkoi kertoa pientä surullista tarinaa:
Oli vuosi 2015 kun kahden hengen Suomalainen retkikunta päätti keskenään, toinen hyvin itsepäinen ja se toinen helposti ympäri puhuttu yllytyshullu, pättivät tutkiä tämän paikan. Onnellisen laskeutumisen jälkeen alkoi dramaattinen nousu, nuo kaksi ei ikinä ehtineet taxiin.
Koko sen hetkinen seurue kysyi oppaalta, siis odottivatko ne taxia tässä kohtaa, olivatko ne varmasti Suomalaisia, ettei vaan Ruotsalaisia?
 Johon opas sanoi valitettavasti kuuluivat samaan heimoon kuin mekin, mut eivät siihen älykkäämpään kastiin.
Havahduin siihen kun Katja takanani huus Kato ylös me ollaan perillä ja taxi paikalla.
Jessus kun helpotti, koko taximatkan tuijotin vain eteenpäin, en kertaakaan katsonut taakseni.
Taas kerran rakas vaimoni sai mut johonkin syvälle.
Pakko myöntää paljon näin sellaisia upeita kasveja ja loistokkaita kukkasia, joita en ois ees tiennyt olevan olemassakaan.
Hyvä oli tuo patikka retki.
Saas nähdä mihin syvyyksiin viel joudunkaan Katjan kanssa, jotai se vihjas tuosta Mariaanien haudasta!
Ei muuta lisättävää!

10.8 MAANANTAI

Aamu taas alkoi aamupalalla jota tulikin syötyä hyvin. Sen jälkeen pyyhälsimmekin altaalle, harvinaista ihan kolme tuntia jaksettiin olla, en millään ees ois altaasta halunnut pois.
Tänään minäkin tein oikein pelastustehtävän noit Kas Kasei on niin vähän, pelkään niiden kuolevan sukupuuttoon, niitähän on vaan miljoonia, miljoonia..
Yks oli päättänyt sukeltaa mun kans altaaseen, siin se raukka räpiköi, onneks olin lähellä otin sen käteeni ja samassa tuo kaveri lensi tiehensä, turha siltä oli kiitosta odottaa.
Jari päätti yllättää mut allaspaukulla joo o Manhattanilla, ja oli niin pahuksen pahaa ettei irvistämättä voinut juoda, onneks oli vettä kyytipoikana.
Tänään opittiin kaikkein lyhin tie halliin ja Venetsialaiseen satamaan ja voin sanoa et matka kesti noin 10 minuuttia.
Päätimme mennä tänään Neon nimiseen paikkaan syömään ja oppirahat tuli maksettua!
Sovlakia tilattiin ja ei voi kehua ollenkaan 9.50€ kpl oluet päälle ja niin iloisesti herra toi viel ouzo pikaritkin, luuli et innoissani kuvaan hänen puljuaan joka on Venetsialaises satamassa. Kuvasin siis siksi jotta kukaan tuttuni ainakaan moiseen eksy.
No isännäl oli viel nälkä, suunnistimme toiseen paikkaan, isäntä tilas ruuan ja juomat, juomat tuli mut isännäl ei ruokaa tunnin siin ooteltiin, ilmeisesti kun mä en ottanut niin ei tuonut isännällekään.
Maksettiin juomat pois, no hiukan tuli taas shoppailuakin harrastettua.
Hinnat on kohonneet monissa tuotteissa kalliimiksi kuin Suomessa, monet hinnat ihan pilvissä.
Ajatellaan esim. noita kuvallisia pyyhkeitä niis 8-12€ hintaan ennen muinoin kaikki oli alle 6€.
Käytiin myös lelukaupassa esim. pieni Elsa nukke 33€.
Päätimme hilpasta hotelliin päin tultiin rannan kautta( pitempi reitti) mentiin yhteen pienempään kuppilaan mulle tuli kalanfilee ja tazzikia isäänl muuten sama paitsi oli kananfilee.. molemmat maksoivat 5€ kpl iso olut 2.50€. Ja oli todella hyvää, yks kissaemo voi todistaa, söi raukka niin innolla kumpikin sitä myös ruokittiin.
Oli ensin kovin arka mut sit kun vatsa oli täynnä, pistin käteni lähelle taputti mun yhtä sormea pari kertaa ja poistui, tää sentään kiitti ei ollut kuin Kas Kas aamulla joka lens tiehensä heti.Sit käytiin ostamas lähikaupasta huomista allaspäivää varten juomia..
Banaani tuoremehua, kaakaota, jääkahvia ja vettä tottakai!
Nyt taas katson kun isäntä parvekkella kirjoittaa yhä jonkunaikaa, ja Hyvät yö unet sen jälkeen Huomiseen!

MIEHEN MIETTEET:
TAPPO & ELVYTYS  

Mä oon tääl tehnyt jo yhden tapon ja elvytyksen.
Anteeksi hieman vituttaa tuo saatanallinen vihellys jonka aikaan saa sellainen KAS-KAS niminen kaveri ja sen koko suku, asuu yleisemin puissa ja meitin parvekkeella ei muitten.
No siihen tappoon mennäkseen, kun tultiin eka kertaa parvekkeelle kolme niistä väijyi mua, hitto ne oli kuin hävittäjälentue mun ympärillä ei Katjan.
Kaksi niistä onnistui lähtemään omille teilleen mut se kolmas kaveri olikin sitkeämpi kaveri, jäi siihen tuijottamaan, otin tän vihon johon nyt kirjoitan ja PLÄTS ei tuijota enää, mä tapoin sen. Sit alkoikin perkeleellinen musisointi pakko häipyä sisätiloihin, jospa ne aikoo joukolla kostaa mulle tuon tapon aamulla kun mentiin altaalle.
Huomasinsellasen Kas Kas kaverin ottavan aurinkoa selällään, eikä se raukka päässyt kääntymään lentoasentoon, sen verran huono omatunto mulle jäi sen aikaisemman  tapon jälkeen, et päätin auttaa tuon Kas Kasin lentoasentoon ja HUPS se lensi tiehensä.
Jos oisin tuon tiennyt, niin en ois auttanut se nimittäin lensi meitin parvekkeen lähipuulle ja kertoi varmaan muille mitä olin tehnyt, elikkä pelastanut sen hengen.
Nyt ne perkellet pitää mua Super- Sankarina ja huutaa taas mulle ilosta, mä luulen et mul tulee ongelmia niitten kanssa, ei ne Katjalle huuda, mut auta armias kun mä ilmestyn parvekkeelle täys huuto ja desipelit korkealle on niiden motto.
Muuten tääl on aika rauhallista ja hiljaista HEH HEH!

11.8 TIISTAI

Aamu alkoi aamupalan siivin, vaihdoin vähän aamupalaani kun siel on vaik mitä ei niit jaksa kaikkia maistaa yhdel aamupalal..
Sit taas altaalle killitimme toisiamme kuin vähän muitakin olijoita.
Eilen ostettiin ne mehut niin otettiin ne mukaan altaalle.
Tänään teimmekin niinkuin muutkin vietiin pyyhkeet valmiiksi tuoliin, ennenkuin tultiin altaalle!
Noit hävittäjiä lentää täällä yli aamupäivisin ( Hanian kenttähän on sotilaslentokenttä myös) kamera ei ollut sillä hetkellä käsillä kun olimme altaassa, no kyl mä ehdinne kuvata jossain vaiheessa uskoisin..
Sit olikin aika hilpasta jonnekin, päädyimme Taxilla Soudaan, no ei paha taxi otti 10€ yhteen suuntaan..
Siellä menimme symään Poseidoniin, toinen paikka kieltäytyi myymästä ruokaa ennen kello 19.
Siten taapersimme pitkin Soudan katuja, no sieltä löysimme ison Inka Super marketin, no siellä oli tätä meidän hotellissa olevaa shamppoota ja hoitoainetta ( joka on maailman parasta) huomattavasti halvemmalla kuin Haniassa näin vaan 3.95€ sitä tuli jokunen pullo ostettua kuin muutakin.
Kun sieltä käyskenneltiin pois päin, tuli kulkukoira vastaan huikkasin sitä ja kaivoin käsilaukustani kuivamuonaa, oli niin niin arka, näki kyl naamasta että sitä on kohdeltu huonosti, annoin sille kasan kuivamuonaa ja lähdimme kävelemään rannan läheisyyteen, jossa oli kymmenittäin palmuja.
Tämä koira tuli perässämme, ymmärsin et pyytää lisää, no maahan taas pistin kasan kun lähelle ei tule.  No tääpä häipyi jonnekin vähänmatkan päähän, kutsui kaverinsakin syömään.
Molemmat yhtä arkoja, isäntä joutui olemaan kauempana joten miehiä pelkäsivät eniten.
Kummallekin kasat laitoimme ja lähdimme eteenpäin, sinne nämä karvakamut jäivät syömään.
Mentiin vielä Soudassa yhteen paikkaan Malibu-maidolle.
Sitten taas taksilla Haniaan viemään ostokset hotelliin.
Sitten taas lisäsin käsilaukkuuni kuivamuonaa, päätin tavata läheisyydessä olevia karvakamujani varsinkin tuota takkuturkkia ( on niin niin Toffen näköinen).
No ensin kyl mentiin katsomaan ja kuvaamaan auringonlaskua  Venetsialaiseen satamaan majakan alkupäähän, siitä jo tuo mieheni kimmastui, kun taas kiipeilin jonkun verran.
Sanoin et ihan alkupäähän meen mut en pitemmäl.
Siinä sitä tuli räpsittyäHän kysyi et enkö viel vois ottaa yhden kuvan kun on laskeutunut taas 1cm, päätinpä et nyt riittää.
Seuraavana oli vuorossa tuo takkuturkki ja sen kaverit, on hyvä et noil kulkukoiril on reviirit jossa majailevat kyllähän nuo Hanialaiset huolehtii näistäkin monissa paikoissa näille on vesikippoja ja ruokaakin tuovat..
Pussilisen tyhjensin heille mitä mul oli mukana, jopa tuo takkuturkki söi kädestäkin.
Sit poistuttiin taas lähinnä meitä olevaan pieneen Inka kauppaan, taas tuota Banaanituoremuhua ostamaan huomista allaspäivää varten..
No nyt taas kirjoitettu, huomista ootellen mistä me taas itsemme löydämme..
Hyvät yöt!

MIEHENMIETTEET:
2KPL MOKAILUJANI TÄNÄÄN 

Kyllä tää helle rupee pikkuhiljaa näköjään vaikuttamaan, aivojeni älykkyys kapasiteettiin joka on aika korkea (talvisin)..
Eka paha moka oli toss suihkussa käynti, pesin hiukseni oliivishamppoolla ja sit niihin hoitoainetta, sen jälkeen pesin suhtkoht upean vartaloni oliivisaippualla. Pyyhe ylle ja parvekkeelle roik.. siis kuivattelemaan.
Katja kun tuli oman suihkuvuoron jälkeen parvekkeelle sanoi kyl tuo sun tukkas on harmaantunut paljon.
Mulla syttys silloin heti aivoissani helvetin helvetti se hoitoaine jäi huuhtomatta.
Mä tääl 35 asteen helteessä itteäni kuivattelemassa oliivitahna nupissani, äkkiä kurkkasin itseäni peilistä, mä näin siel kermaleivoksen sit tulikin äkkilähtö takasin suihkuun.
No se toinen moka, käytiin tänään SOUDA nimisessä pienessä satama-kaupungissa, ei niin nähtävyys rikas paikka mut silti kiva käväistä..
Syötiin siellä Poseidon nimisessä paikassa, ite tilasin Gyrosliha annoksen ja Katja jonkun ruukun jonka sisältä löytys lihaa ja aikas pitkiä ja soikeitan muotoisia riisejä lihaliemikastikkeessa, joka oli kuorrutettu juustolla, siis aika arkinen ruukku, mut kuulemma hyvää, ei se ruukku vaan se sisältö. Ei nää annokset mitään huippuravintolan annoksia ollut, mut kuitenkin hyviä ja runsaita, vatsa täynnä kummallakin ja 2kpl Amsral isot oluet kumpikin maksoi 10€ kappale.
Katja sanoi et nyt on parempi kulkea, en tiedä millainen mylly sil on mahassa,mut kerrankin mun oli vaikee vaappua hänen perässä.
Isossa marketissa käytiin, hylly oli täynnä jos jonkinlaista tavaraa, ei Kreikan talous täällä ainakaan ole romahtanut.
Katja sieltä osti sitä oliivishamppoota ja mulle tutuksi tullutta oliivihoitoainetta, sekä jotain pientä vielä lisäksi, pois kun lähdettiin Inka nimisestä marketista, törmäs yhteen paikalliseen koiraan jota rupes ruokkimaan Suomesta tuodulla koiran ruualla, jota sil on ain käsilaukussa, vaik mihin mentäis, retkiin, discoon yms. muilla naisilla on meikit mukana, mut mun naisella Hau Hau ruuat.
Koira häippäs hetkeksi pois, mut tuli meit vastaan morsmaikku mukana, siis nyt niit oli kaksi koiraa.
Voi sitä Katja tyytyväistä ja iloista ilmettä kasvoilla, jonka näin nyt toisen kerran kaikkien näiden vuosien jälkeen, eka kerta oli se kun mun vihille sai..
Sit kun päätettiin lähteä takas kotiin,ei kun Haniaan hotelliimme, päätettiin yhdes ( tää on siis totta yhdessä) ottaa viel yhdet hyvät paukut, Malibu paukku maidon sekoituksella otettiin.
Mä en ymmärrä miten toi Katja tulee niin hyvin juttuun Kreikkalaisten kanssa, ei mitään kielimuuria, mul toi samaisten paukkujen tilaaminen ois kestänyt kuukausia.
No se toinen moka, tarjoilija toi paukut meille, lasissa oli lasinen sininen pilli, tai mun mielestä ainakin pillit, mä imasin niistä kerran oikeen kunnolla, mitään ei tullutsuuhuni, yritin toisen kerran ja sama tulos jälleen, ei toi pilli toimi, Katja ja se tarjoilija tuli taas hyvin toimeen keskenään. ja ne nauro vatta kippuralla, mä aattelin onko jotain hauskaa tapahtunut.
Voi mua Jari raukkaa jota tää helle koettelee, kun mä sitä pillii rupesin tutkimaan miss vika, helvetti ei siin mitään reikää ollut, se olikin sellainen umpitikku jolla sitä paukkua sekoitettiin, siis toinen mokani tänään.
Katja ja se tarjoilija jatkoi edelleen nauramista, silloinmua kyl hävetti, oonko mä tosiaan noin perusteellisen tyhmä, sit mult petti pokka iteltänikin ja oltiin kaikki kavereita, no jokainen mokaa joskus kerran, mut mä kaksi kertaa ja viel samana päivänä..
Huomen mä en herää ollenkaan, jotta ei tuu mokattua mitään
Morjens
Hoh hoijaa
kaiken tää mun loppuilta sujui erittäin hyvin, Katja netis ja mä untenmailla!
Hyvää yötä kaikille, jonka tän luki..

12.8 KESKIVIIKKO 

Joo huomenta, aamupalan jälkeen taas altaalle. No päätettiin et museo kierros tehdään, sen jälkeen lähdimme kävelemään pitkin Hanian katuja Nea Horaan asti.
Museo sai jäädä toiseen kertaan, ei 20 minuuttia mihinkään riitä minkä enää oli auki..
No otettiin Gyros pitat, voi et tuli Rodoksen Georges Spesiaalia ikävä. Tämä ei ollut sitä mitä piti olla pettymys 4.80€ kpl oluen kanssa.
Sen jälkeen käveltiin Nea Horaan, mentiin samaan rantaravintolaan paukuille kuin aikaisemminkin nainen (tarjoilija) muisti mut sääritatuoinnistani.
Siel vaan on niin upeaa istua, meri liplattaa ympärillä.
No katseltiin tota Nea Horan hiekkarantaa, en todellakaan halua tuonne ovat kuin sillit suolassa. Jatkoimme tarpomista kunnes eksyimme taas Venetsialaiseen satamaan, sinne syömään isännäl tuttua ja turvallista, mul taas pettymys onneks mul ei ollut pahemmin nälkä, kolme lihaa yhden söin ja paketoitiin servettiin, päätin viedä nuo lihat takkuturkille ja sen kavereille, no siel olikin 4 koiraa joten jaettiin nuo lihat heidän kaikkien kesken, sit kaadoin loput kuivamuonat vielä näille.
Tämä mun takkuturkki tuli viel hyvänä pidettäväks, no heidän kans taas huomen.
Mut tuol Venetsialaises satamas oli liike jos kuvataan Kreikkalaisten asuissa, meist ei viel yhtään yhteiskuvaa. no maksoihan tuo joo. Henkilömäärän mukaan hinnat. Isäntä ei ois millään tullut, no sain sen mukaan.
Rekvisiittaakin vaihdettiin no ostettiin 2 kuvaa oli pakko, niit kuvii oonkin nauranut loppuillan. Kuvat meist maksoi 12€ kpl. Kuvasin nuo huoneessamme omaan kameraan fb:iin muiden nähtäväksi.
Nauruttaa yhäkin niin, hauskat kuvat saatiin..
Kohta taas on aika mennä unimaailmaan, kiva päivä!
Terkkuja & yöt!

MIEHENMIETTEET:
MUOTITIETOISET

Aina vaan tää elo muuttuu oudommaksi. Tänään kun kuljimme kaupungilla, Katja veti mut sisään yhteen liikkeeseen, koet jotain ainutlaatuista, mä luulin et tarjoo mul jonkun makuelämyksen ja paskanmarjat, en ikinä siis en todellakaan ikinä kuvitellut saatikka uskonut, minkä elämyksen sain kokea. Se oli valokuvausliike, ehei ei se mitään uutta kameraa aikonut ostaa, yhtäkkiä se nainen alkoi pukea Katjaa Kreikkalaiseksi naiseksi, hitto kun Katja seisoi mun eessä niissä hepenissä, en saanut sanaa suustani, nätti oli kuin kypsä tomaatti poimittavaksi.
Tän on pakko olla unta tai sit mä oon vahvas humalatilassa, toi ei voi olla mun vihitty vaimoni, uskottava se vaan oli. Totta tää on Katja oli kuin Oliivilehdon kaunein Oliivi, siis todella upean näköinen.
Hieman ihmettelin jos tuon puvun aikoo ostaa, missä se sitä Suomes aikoo käyttää siis lapsenlapsiemmeko rippijuhlissa!
No niin herran vuoro sanoi tuo nainen. Mä häkeillyin niin paljon et rupesin kattoo pakoreittiä ulos. Toi puki mun ylle mustan kauluspaidan sit pitkävartiset valkoiset nahkasaappaat kinttuihin, eikä siin viel kaikki tuli heti mieleen joku ostoskanavan mainos tai Simo Vaatehuoneelta. Oli ne niin eriskummalliset pussihousut jotka puki ylleni, niis oli ainaskin seisemän lahjettakin, siinä sitten koko komeus elikkä mä seisoin tietenkin, kaupungin vilkkaimman kadun näyteikkunan lähellä, siihen alkoi ihmisiä kokoontua, mä tiedän et oon altis noloihin tilanteisiin, mut nyt olin sanaton.
Katja elikkä tuo kaunis oma oliivini oli sukkelan näköinen kun mu katseli, eikä helvetti siin viel kaikki, sit tungettiin puukko vyön alle ja sellanen otsahuivi jos roikku puupalloja, kaksi niistä peitti molemmat  sieraimeni, oli pikkasen vaikee hengittää. Asetti meidät vierekkäin, eikä siin viel kaikki, antoi mulle semmoisen väärän puukepin käteeni, olkaas nyt onnellisen näköisiä, niin napsasen pari fotoa teistä.
Katjalta tuo onnellisuus paistoi kasvoilta mulle, tuon ilmeen saaminen tuotti hieman vaikeuksia.
Kuului RÄPS ja RÄPS vihdoin tää on ohi, ehei eikä siin viel kaikki nyt mul iskettiin mandoliini käteeni ja toiseen käteen sellainen puutikku jolla sitä soitetaan.
Sit alkoikin mun ajatuksissani tulla kaikki tuntemani kirosanat jotka muistin, munko nyt tässä pitäis Katjalle ruveta soittamaan ja kenties laulamaankin, joku Kreikkalainen lemmenluritus.
Ainoa laulu jonka oisin sille laulanut olis ollut tuo tuttu kappale ja Suomeksi, elikkä Sun silmiesi tähden nostan kytkimen ja lähden, syy siihen oli tuo Katjan niin onnellinen katse, kun katsoi mua suoraan silmiini, mä tiesin et sil ol täysi työ pidätellä naurunpurkausta.
Mut onneks tuo balalaikka tai mikä mandoliini ja se puutikku oli vaan rekvisiittaa.. RÄPS RÄPS ja sit se oli todella ohi, kuvat oli todellakin  hauskoja, niis kuvissa näytettiin siltä et ollaan syntyjämme Kreikasta.
Kiva kokemus, nyt pikkuhiljaa alkaa nuo Katjan järjestämät kokemukset hieman nyppiä, huomenna se aatteli viedä mut eläintarhaan, mä en todellakaan uskalla lähtee sinne.
Syyn siihen varmaan arvaattekin et tällainen kokemus tänään, nyt se on laittanut nuo kuvat nettiin.
Tää yö nyt valvotaan ei mennä nukkumaan, en ainakaan mä jostain syystä ei väsytä.
Hyvää yötä teille muille nukkukaa munkin puolesta!

13.8 TORSTAI 

No aamulla herättiinkin hiukan myöhemmin aamupalalle. Oli tupa täynnä, parempi ois tonne hipsiä aikaisemmin.
Mul oli aatoksissa löytää yks kauppa eksyin sinne kerran, no respa neuvo, joten sinne suunta myös ja tänään kyllä mennään sinne Museoonkin jo päivällä, se museo minne ei enää kannattanut mennä ajan vuoksi.
Kun kauppa löydettiin lähdettiin vähän uusille alueille, hyvä niin. Kävin monis kaupois, yhdes oli kiva silikoninen synttärikakkuvuoka , sit kun kysyin hintaa, sai jäädä sinne en mä 28€ maksa, ei se niin upea ollut ( tää liike sellainen sekalainen tavarakauppa) huusin vaan nou nou ja juoksin nauraen ulos..
Sitten löysinkin oikean keittiö tarvike liikkeen todella hienon, siel oli jos mitä leivontaan liittyviä kakkuvuokia, näin aivan ihanan silikonisen kakkuvuuan tulppaanikimppu pohjalla kohokuvalla ja hinta vain 20€ mut kun kauppaa tehtiin hinta putosikin 18€, tyytyväisenä lähdin pois..
tulipa jokunen pusero jostain liikkeestä ostettua matkan varrella..
Apua sit olikin suuntavaisto sekaisin, oltiin jopa kartan ulkopuolella.
Kuljetin tota ukkoani vasempaan, suoraan ja oikeaan jne. Mä oon siis taitava eksymään, onneks ollaan saarella joten meri tulee kyl vastaan ennemmin tai myöhemmin..
No tuuli kun alkoi puhaltaa päin, sanoin isännäl et meri on lähellä..
Se puhku punaisena joopa joo taas mun oikoreitit ovat kyl toisinpäin..
No nokkani mukaan suunnistin ja kas kummaa tupsahdettiinaika lähelle sitä museota jonne halusinkin.
Eka baariin Shakelle ja vedelle, sen läheisyydes oli tosi komea moottoripyörä ja uskottava on kun rekkaris luki ZEUS, joten ei ihan tavallisen ihmisen pyörä, vaan ihan oli tuon Jumala Zeusksen pyörä..
Sen jälkeen mentiinkin sinne museoon, oli siel katsomista oli komeita tauluja sodasta ja merenkäynneistä, oli suuri simpukka lajitelma  ja merenelävien huonekin, oli sellaisia et en ol tiennyt tuollaiseten ees olevan olemassakaan..
Sen jälkeen ajateltiinkin istahtaa johonkin drinkille ( tuovat tuon useimmissa paikoissa vesilasinkin, joten emme viitsi kulkea vesipullon kera enää, kun lämpenee hetkessä), jonkun aikaa istuttiin ja katseltiin ohikulkijoita, tuli kolme nuorta Kreikkalaista poikaa rantakadun kulmaukseen, ja aloittivat soittamisen ja laulamisen. Olivat todella hyviä, melkein jokainen ohikulkija veivät heille kolikoita, oli siin jokunen 5€ setelikin, niinpä minä tyhjensin kolikkopuoleni lompakosta ja vein heille ja otin kuvankin pojista vielä!
Siin aikamme istuttiin, päätettiin mennä syömään sinne miss kakunpalat annettiin, sinne siis suuntamme.. siel aikaa vierähti pari tuntia..
Tilasin ensin grillattua Fetaa ( oli muuten hyvää) sen me syötiin puoliksi..
Tilasin itselleni Kreikkalaisen makaroonilaatikon Pastitsion ja isäntä tilas saman annoksen Broiler filettä kerma/sienikastikkeella.
Sen jälkeen mentiinkin taas tapaamaan takkuturkkia ja sen kavereita nyt mul oli vaan nyt kuivamuonaa noit krinkuloit.. (muistivat eilisen kun vein lihaa), kattovat mua ihan tuomasti ei ees häntä heilunut, et kiitti vaan..
 no kippasin koko satsin ja lähdettiin pois..
Sit tultiinkin hotellil isäntä nukahti suihkun jälkeen päiväunil, mä killitin netis..
Sit olikin aika suunnistaa taas tuonne Venetsialaiseen satamaan alkuillasta auringonlaskua ja tuota majakkaa kuvaamaan, se vaan on niin upea yhdistelmä, ihan tummumiseen asti kuvasin..
Väenpaljous oli aivan liikaa, kaikki ravintolat aivan täynnä paitsi 2 Neon ja sen viereinen.. 
Hevosrattaita samoili edestakaisin, kyllähän nuo nettosivat hyvin 30€ 20 minuutin ajelu, nuo hevoset kulkivat aamusta asti yömyöhään, mielestäni nekin ansaitsevat lepohetken.. 
No ei todellakaan pysähdytty yhteenkään ravintolaan, mut siel keskellä Venetsialaista satamaa oli esiintymislava tuoleilla istui ihmisiä, jäätiin katsomaan et mitä tuleman pitää..
Vihdoin tuli mies ja nainen lavalle, kuunneltiin pari kappaletta oli liian korkealentoista meille lähdimme pois.. 
Päätin mennä nyt noita koiria katsomaan kun niin nyreissään olivat kun noita kuivamuoniaa vaan annettiin, ostin kaupasta nakkipaketin anteeksipyyntönä..
Takkuturkkia ei näkynyt ja se pienempi kaveri hyvin apaattisena makasi lähistöllä.. tarjosin nakit katsoi vain, liekö suru tai vatsa täynnä..
Sit taas suunta hotelliimme jäätiin taas istumaan hetkeksi meidän hotelli aulan terassille istumaan..
kunnes taas huoneeseen ja pikku kirjoitukset tästä päivästä, ja taas kuultiin Nukku-Matin kutsu..

MIEHENMIETTEET:
VENETSIALAISEN SATAMAN MAJAKKA 

Se oli pakko nähdä, matka sinne sitä ei olis ollut pakko nähdä, hitto mikä vaellus, metrin levyinen rapistunut muurin harjanne, jota pitkin piti kulkea.
Mä sanoin Katjalle et oo tosissas 2km tota pitkin.
En tiedä millä ihmeen vempaimella oli ittes sinne nostanut, mut siellä se oli kuin kotonaan ja huus mulle et tää on pakko kokea jokaisen joka Haniaan tulee, mun mielestä ei ees jokatoisen oo sitä pakko kokea, kyllä täällä saa ( ainakin mä) ajan muutenkin kulumaan.
Katja edellä ja mä perässä, sinne vaapuimme, kaiken maailman Linnanmäen huvipuitolaitteet tähän verrattuna on lastenleikkiä. Tästä matkasta oli leikki kaukana, yksikin harha -askel oikealle olisit ollut meressä ja vasemmalle olisi löytänyt itsensä alemmalta tasolta, jota pitkin olis ollut helpompi kulkea. Mut ei kun ei, eihän se reitti mun omalle kivien päällä kepeästi koikkelehtijalle vaimolleni kelvannut, sanoi elämässä pitää ottaa riskejä, mun sen kuulemma pitäisi tietää, kun hänet olin kerran vihille vienyt.
Vihdoin perillä, eikä ees mustelmilla oltu, muutamaa kirosanaa ottamatta. Upea oli tuo kivitorni, kyl olis harmittanut jos sitä en ois nähnyt. Kumma kyllä kun kuljettiin rantabulevaardia pitkin monesti, niin mä näin sen sieltäkin joka kerta paljon turvallisemmin.
Pakko myöntää mä oon helposti harhaan johdatettava tyyppi aina tällaisten vaellusten jälkeen, tuleekin mieleen ajatus, jospa mä kulkisinkin edessä ja Katja mun takana.
Nyt vaan tässä tässä illalla mietinkin miten hienovaraisesti hänelle ilmoittaisin, ettei tästä kahen viikon lomasta tulis hyvin hiljaista.
Elikkä tuo Venetsialainen satama - alue ja sen majakka, oli mielenkiintoisen ja pienen riskinoton arvoisen asian jälkeen tosi mukava kokemus, opin paljon uusia asioita Katjan opastuksella kuten esim. Miten joskus olla vaikein reitti se helpoin reitti, kiitos sulle Katja, kun oon löytänyt aivan uusia piirteitä itsestäni ja uuden harrastuksen. Muurin päällä kävelyn, mitähän mä mahan vielä löytääkään siis kykyjä, joita en oo ees uskaltanut ajatella itsestäni.
Ennenkuin tää jännittävä ja vaihderikas lomamatkamme loppuu.
Kello on jo paljon keskiyö, mut luulen et tää yö menee valvomiseksi, kun aattelen uusia ennenkokemattomia tulevia harrastuksia.
Katja nukkuu jo ihmeellinen hymy kasvoilla, mä rupeenkin nyt tutkimaan tota Hanian karttaa, jospa löytyis joku kiva nähtävyys joka sijaitsee tasamaastossa.
Jännä päivä tää oli ehkä vähän liiankin jännä, loppu hyvin kaikki hyvin.
Hyvää yötä kaikille jotka nukkumaan pystyvät, itsestäni en menis vetoa lyömään, näin se tämäkin lomapäivä kului..
Yhet savut vielä vetäsen ja sit koetan itekkin mennä tutun ja turvallisen unikaverini viereen nukkumaan, väärin arvasitte ei se oo Katja, vaan semmoinen pehmeä pieni ruskea pehmolelu jonka rinnassa lukee " Oo huoleti, kyllä sä selviät"
Ai niin tällaisen logon piirsin yhteen paikkaan K+J , tais mulla mennä nuo maitohappopillerit ja masennuslääkkeet sekaisin ( vitsi-vitsi), näin se on ollut jo yli 37v ja ehkä viel jatkossakin on..
Hyvää yötä!

14.8 PERJANTAI

Aamupalan jälkeen suunnistimme altaalle, isäntä joutui kiiruulla viemään pyyhkeet jo tuolille etukäteen enää ei ollut kuin 4 rantatuolia  jäljellä.
Majailtiin hetken huoneessa kunnes hipsimme altaalle, aurinkoa ei näkynyt, yritti kyllä päästä pilvien läpi kun istahdettiin tuolille.
1 Sisilialainen poika oli uimassa altaassa, isä kävi nopeaan käskemässä pojan pois altaasta, oli enää vain 2 muuta pyyhettä jäljellä monet oivat hakeneet pyyhkeensä pois.
No alkoi hieman satamaan kesti noin 5 minuuttia, henkilökunnalla sen aikana kova kiire ottaa tuoleista pehmusteet pois..
Ehei me loiskahdimme altaaseen, ei haitannut meitä ja taas istuttiin tovin ja pulskahdus uudestaan.
Henkilökunnan ilmeet oli paljon puhuvat, et miten me voitiin viihtyä altaassa, lämpötila vain 28 astetta, mut mukava raikas ilma tän kuumuuden jälkeen ja ollaanhan me Suomalaisia.
Palattiin parin tunnin jälkeen huoneeseen..
Piti hilpasta kaupungille jonnekin, se siitä ollaan hotellihuoneemme vankeja, sataa ja salamoi täydeltä laidalta. Kello jo liki klo: 14.30 ja sataa ja ukkostaa edelleen, isäntäkin tokaisi mitä me tääl tehdään kun aina sataa HEH HEH, eka päivä tällainen..
No mentiin ala-aulaan istuman ja funtsimaan mitä tehdään. Isännäl sanoin et otetaan taxi ja lähdetään Plataniakseen syömään, oli pakko pyytää sateen vuoksi taxi hotellin eteen ja sanoin sill Metaxias restaurant houme Platanias..
Jonkun aikaa kun mentiin kuulin isännän märmättävän, kiitos vaan taatusti maksaa 100€ pysäytä nyt..
Kiitti vaan ja märmätys jatkui kunnes olimme perillä, kun maksoin taxin, isäntä hämmästyneen näköinen 18€ Kriti hotellista.
No ei muuta kuin pöytään Ravintolaan, isäntä tulikin nopeaan listojensa kera.
No alkupalat otettiin mä Viininlehtikääryleitä ja isäntä Saganagin, mut molemmat otettiin pääruuaksi Kreikkalaiset lihapullat ja sit tuli viel ilmaiseksi Creme brulee vanukkaat pikarissa, me olemme tottuneet jotta sen päälle on ripoteltu sokeria ja se poltettu siihen sulaksi, mutta tähän oltiin kaadettu hunaja päälle oli hiukan liian makeaa, olis saanut olla ilman hunajaa.
Sen jälkeen päätimme taapertaa takaisin päin jalan, jotta nähdään tääkin alue livenä Plataniaksesta, Kalamakiin ja sit Nea Horaan asti, kuvasin matkareittiämme mitä nähtiin sillä matkalla, parin pysähdyksen taktiikalla, toises juotiin coca colat ja toiset Latte kahvit.. Hanian Gampping aluekin ohitettiin, Lidlikin tuli vastaan..
Sit alkoi hämärtämän ja aurinko laskemaan ja jalatkin jo puutumaan.
Otin lennosta taksin pyysin Hotelli Kritiin, taxi matkalla näin pari liikettä toinenoli Italian outlet ja toinen kenkäkauppa Voi & Noi ( tuo pitääkin googlata mikä on tarkka osoite)..
Jalat hellinä nyt hotellihuoneessamme ja kohta unten maille, huomisia markkinoita odotellen, kun on taas meidän vieressä nuo markkinat..
Hyvät yöt taas.. 

MIEHENMIETTEET:
KIROTTU- UKONILMA 

Aamulla kun heräsin, silloin pamahti huoneessamme kaikki ihan OK, mut tuolla ulkona salamoi ja ukkosti tosi kovaa, tuo oma ukonilma nukkui vielä sikeästi, ei ois pitänyt herättää ollenkaan ja mitä ulkona tapahtuu.
En ole koskaan nähnyt yhtä reipasta ylös nousemista, nous kuin vieteri kamera kourassa, kirmasi parvekkeelle niin nopeasti, et oma varjokin jäi kyydistä RÄPS RÄPS ja tuhat räpsähdystä kuului parvekkeelta.
Mä sanoin sille tuu pois sieltä ettei salama osu suhun, yks kaks varmaan osui siihen kun tuli parvekkeelta ja sanoi mulle, nyt on loisto idea syntynyt aivoissani lähetään syömään.
Mä en ymmärtänyt tota ideaa, mitä tossa niin kummallista on, ekaks aamupalal, ja sit altaalle vaik oli kauhea ilma, käski mun mennä varaamaan hyvissä ajoin ettei tul ruuhkaa,Vi..tut siel kukaan viihtynyt kuin me tai tuo Katja.
No siihen Katja syömis ideaan tais iskee useampikin salama siihen..
Platanias sanoi mulle sinne mennään syömään, on ihan lähellä taxin kyydissä sinne mentiin..
Kiehuin ja pärisin takapenkillä, matka kesti ikuisuuden, vihdoin perilläaivan mahtava ruoka ja alkupalat, Katja otti Viininlehtikääryleet ja mä Saganagin sellaisen erillaisen juuston, pääruoka paikalliset Kreikkalaiset lihapullat tomaattikastikkeella, niit oli lautase 3kpl mut pikkuisen eri kokoa kuin täällä Suomessa, Katja söi kaksi ja mä kolme ja puol, siis aivan täynnä olin, jälkkäri jonka talo tarjos oli pannakotta ja makea hunajaleivos sen päälle.
Varmaan ne salaman -iskut antoivat Katjalle lisää virtaa, kun sanoi kävellään hieman Haniaa kohti, ai vähän ainakin yli 10km käveltiin se otti noin 400 kuvaa ja perässä otin avioeron neljä kertaa, pisuhätäkin yllätti mut, tuli yks hieno paikka jossa tuon pakotuksen olisin voinut poistaa, kas kas tuo armon rouvani ei tykännyt vessojen laatoituksesta, elikkä mä ja mun pisuhätäni jatkettiin yhtä matkaa.
Oottekos joskus kävelleet viisikilometriä kippurassa, mä oon.
Vihdoin Katja huus ryhmä seis ja oikeallem pisulle siel vessassa mä sit viihdyinkin noi 32 minuuttia, kyl helpotti matka jatkui ja ilta  pimeni, otetaanko taxi mä sanoin, EI kuului takana ja matka jatkui 5km siitä, kysyin varovasti otetaanko taxi, EI kuului takanani, tunti sen jälkeen sanoin, eihän oteta taxia, Katja sanoi mistä arvasit ja matka jatkui ja ilta pimeni, tultiin semmoseen tienristeykseen Katja sanoi otetaan taxi johon mä vastasin et joko jo,Taxi toi meidät turvallisesti perille.
Kun seuraavan kerran tääl ukkostaa tai salamoi, en herätä vaimoani..

15.8  LAUANTAI 

Aamupalan jälkeen koin järkytyksen, hei eikö markkinoita olekaan.
Pitikin lähteä tutkailemaan missä syy, ja niin muistin viimevuonna kun olimme Kyproksella oli viimeisenä päivänä tuo Marian ylösnousemuksen päivä ja silloin melkein kaikki paikat kiinni se oli viimevuonna kun tarkistin 16.8.2014, elikkä se onkin nyt tänään, joten markkinat seis kuin monet muutkin, se pitää livenä nähdä..
No tänään sitten tarkistetaan tuo Italian Factory outlet ja tuo kenkäliike Voi & Noi, tiedän että nuo liikkeet on kiinni mutta mennään näyteikkunaostoksille. Kartta mukaan ja menoksi.
Jopa meidän molemmat pikkukaupat myös kiinni.  Matkaa joo mut ei kumminkaan eilistä lenkkiä.
Italian Factoryn vieressä oli sellainen pieni kioski -kauppa- baari  joka oli auki sieltä ostin tupakat ja juotiin jääteet.. Monet paikat olivat kiinni.
Justiinsa tuo Italian kauppa näyttää vähän arvelluttavalta onko mitään ostettavaa mut tuo Voi & Noi sen tiedän et se on oikea kenkien paratiisi.. joten maanantai päivän tiedän miss ollaan..
Päätimme takaisintullessa luikahtaa patsaan luota rannalle ja katsastaa vielä tuo Nea Horan ranta.
Mutta se edellytti pyyhkeiden ostoa, ne ostettiinkin yhdestä liikkeestä vanhassa kaupungissa, olivat pistäneet alen pystyyn pyyhkeistä, tääl ei tähän mennessä ol ollut yhtäkään pyyhettä alle 12€ nyt sai 8€ kpl.
Sit käytiin yhdes paikassa Gyros Pitalla 2.50€ kpl  ja se se vasta hyvää olikin, paikkaa on vaikea kertoa kun nimi lukee kyltissä Kreikaksi samas paikas tilattiin viel yhteiseks 1 iso jätski annos Suklaa Fantasia piti paikkaansa oli aivan ihana.
Sit tultiinkin hotelliin päätimme pulahtaa altaalle taas siel tulikin pari tuntia vietettyä.
Sit taas vaatteet niskaan ja menoksi, mun jalat oli kyl toista mieltä.
Venetsialaiseen satamaan taas suunnistimme, tuli taas kuvattua auringonlaskua, kas kummaa kaikki hevoskärrytkin olivat poissa, hyvä niin saivat hevosetkin vapaapäivän.. 
Sitten mentiin Hamamin viereen olevaan grillipaikkaan syömään Kana Gyros Pitat nääkin oli todella hyviä 2.70€ kpl.
Sit katsastettiin jotkut auki olevat kaupat ostinpa mekon huomista rantapäivää varten..
Sit olikin aika pyyhältää huoneeseen ja kuvat taas latinkiin galleriaan kuin Photoboxiin ja 1 ouzo tuli nautittua, nyt onkin aika taas laittaa silmät kiinni..

MIEHENMIETTEET:
MULLE SOPIVA PÄIVÄ! 

Tänään täällä jonkun Marian päivä, Kreikkalainen joku uskonnollinen juttu.

 Mikään liike tai kauppa ei ollut auki, ainoo mikä oli auki olin mä ja ravintolat.
Markkinat piti olla tänään, mut nekin oli peruutettu, tuo muoriseni kun niitä oli odotellut koko viikon, kävi parvekkeella noin minuutin välein kurkkaamassa, joskos tuonne parkkialueelle ois joku koju ilmestynyt, mut kun ei niin ei, teki oikeen pahaa katsoa kun se tuli aina totisena parvekkeelta pois.
Ei puhuttu mitään pitkään aikaan, lopulta se sano, kuka jumalaut se sellainen Maria on, joka saa markkinatkin peruttua.
Mun vartalolle ja saldolle tää oli ihan JEES päivä.
Kyl se ajanvietettä löysi tällekin päivälle, katsoi Hanian karttaa ja suunnitteli reitit valmiiksi, huomiseksi ja maanantaiksi ja sit viel käveltiin tänään nää reitit ihan vaan varmuudeksi. Mä en pistänyt ollenkaan hanttiin noita kävelyjä, halpa reissu toistaiseksi, kadut oli aika hiljaisia samoin liikenne ja Katja. Oli kiva tallustella syötiin hyvin ja halvalla, otettiin sellaset kyros pitat nyt saatiinkin ihan aidot sellaiset, tosi täyttävät 2kpl sellasii ja 2 Mythos olutta 0.5l maksoi yhteensä 11€, ja myöhään illalla toistettiin tuo sama juttu.
Iltapäiväl altaalla pari tuntia vietettiin. Nii kyl se yhen liikkeen pongas joka oli auki, mekon osti naama oli kuin Hangon keksi kun tuli kaupasta, mullekin tuli hyvä olo kun se hymyili, oli se sen ansainnut, nyt on tuijottanut tuota mekkoa koko loppu illan. Et tämmöinen päivä tänään, hiljaista ja rauhallista, mut huominen kaiken muuttaa voi!
Öitä! 

16.8 SUNNUNTAI 

Aamupalan jälkeen noin klo 10, lähdimme kävelemään Nea Horan rantaan, päätimme saada  hyvät rantatuolit läheltä rantaa, juu saimmekin viel oli vähän tulijoita.
Kävimme pikkukaupan kautta Nea Horassa ensin ostamassa vettä, jääteetä ja jääkahvit.
Aika pian tuli poika keräämään tuoleista ja varjosta maksut, toi vielä samalla lautasellisen melooninpaloja, kuuluivat tuolien hintaan koko souvi 5€ ( 2 rantatuolia kera varjon ja pikkupöydän, tuhkakuppikin sisältyi samaan).
Jari toss puikkelehti heti veteen jo, pari kertaakin ennen mua. No olihan tuo vesi lämmintä, pienet kalat uiskentelivat samalla ihan rannassa, monta kertaa kun menin veteen ja 5 kertaa eri kalat näykkäs mua nilkasta, onkohan tuolta nuo tohtorikalat otettu..
Kerran kun tulin vedestä niin Jari oli tilannut meille oluet. Ei tarvinnut mennä kuin rannan puolelle jalkakäytävälle, siinä tolppa jossa listat niin syömisistä kuin juomisista, siinä kun hetken seisot niin tullaan ottamaan tilaus.
Taas polskuteltiin ja istuttiin hieman rupes tekemään jo suolaista mieli. Jari taas meni tolpan luo ja tilas meil puoliks yhden pizzan ja 2 pikkupulloa Coca Colaa.
Ei siinä kauaa kestänyt kun poika toi ensin pikkupöydän lisäksi meidän toisen pöydän viereen ja sit tuo pizza ja juomat tulikin koko helahoito teki 9.60€, ja pizza oli todella maukasta, olivat leikanneet 6 palaan ja helppo syödä kädessä.
Siin taas tuo aika vierähti, jotenkin alkoi tuntemaan et suojakertoimet on jossain kohtaa pettäneet, liekö tuo merivesi sen huuhtonut pois.
6 tuntia siel aikaa vierähti ja se on uskottava, olen kuin grillimakkara tai merivedessä keitetty rapu, mut mä oon silti kumminkin mä. sit alkoi tuntumaan et nyt riitti selkä ja reidet pingotti myös, onneksi kasvojen suojakerroin piti paremmin.
Sielt sit päätettiin kävellä Venetsialaiseen satamaan juomaan jotkut hyvät drinkit, mä otin Sinisen Havajin ja isäntä valkovenäläisen.
Siin tovin istuttiin nautiskellen, ja totesin et nyt täytyy ostaa auringon oton jälkeistä voidetta, tunne sen mukainen, ihan kuulkaas Niveaa ostin  jos luki SOS vielä 12€ no samaan hintaan kuin Suomessa.
Sit hotelliin suihkuun pesemään merivesi pois ihosta, mul hiukan enemmän tuota punaista pintaa.
No ilta vierähti taas ja mentiinkin syömään lähelle yhteen pieneen perheravintolaan.
Katsoimme kun taivas tummeni iltaan ja söimme mitä mahtavampaa Broiler ateriaa sieni-valkoviinikastikkeessa.
Kun maksoimme laskun ja kehuimme ateriaa, niin saimmekin kokin ( Vanha Mummo) tuli ihan meitä suukottamaan.
Olimme todella puhki tästä päivästä ja nukahdimme todella aikaisin.
Huomista päivää taas odotellen.

MIEHENMIETTEET:
RANTAPÄIVÄ KUKA PALOI KUKA EI

Aamulla mä herään aina ensin, Katja on kääriytyneenä lakanoiden sisällä kuin viininlehtikääryle ja nukkuu viel silloin omaa autuasta untaan, joskin äänekästä, kello 8.00 herätin sen aamupellen, nyt jo kirjoitankin väärin aamupalalle siis tarkoitin.
Se raotti silmiään ja sanos onko koht jo yö, tää helle on kyl sekoittanut Katjan ajantajun.
Aamu kultaseni aamu nyt ylös ja ulos ja lenkille aamupalan kautta Nea Horan rannalle!
Se oli ihan sekaisin viel ja tokas kuka se Nea Hora on, tunnetaankos me se jostain, ei tää niin kauheen helppoo oo mulle mut kyl mä pärjään.
Vihdoin sinne aamupalalle Katja kulki kuin Zombi hotellin käytävällä raukka kun viel uninen oli.
Sit pikanen käynti huoneessamme ja matka kohti Nea Horaa alkoi, se meni joutuin yhden pysähdyksen taktiikalla.
Aivan upee ranta ja upee helle +34, sekä upea perhonen joka laskeutui viereiselle rantatuolille vasemmalle puolelleni. Ai siis mikä no Suomalainen Katja perhonen se siihen majoittui siipiänsä levitellen.
Tää loma, tää ranta, ja hellesää ja kaikki mitä on vasemmalla sai oloni tosi hyväksi. Mä tunnettuna pintasukeltajana ekaks aaltoihin.
Katja katsoi eiks tääl ol yhtään majakkaa.. mä etsin sille kauniita kiviä meren syvyyksistä toin ne näytille hänelle ja PLUMPS PLUMPS kuului kun kivet palautuivat sinne mistä mä ne hainkin.
Sit tein löydön jonkun  laatanpalasen jonka näytin Katjalle, sen se tutki tarkoin ja laittoi visusti kassiin, kun siinä oli jokin kuvio tai leima. Tää täytyy tutkiä kotona tarkoin, joskos Arabian leima tai joku Toikan lasilintu ois tänne haaksirikkoutunut.
Rantatuolit oli hyvässä paikassa, noin metrin päästä merestä, hetken päästä kaikki paikat täyttyivät, hyvä oli meidän ajoitus, kauan kesti ennenkuin tuo oma merenneitoni sukelsi aaltojen sekaan ja mä rannalla ja annoin kameran räiskyä kohti Katjaa.
Tilasin kummallekin Mythos oluet 0.5l molemmat pullot maksoivat yhteensä 6€, tääl tuo olut on 5%:sta.
Siinä sitten annettiin ajan kulua ei ollut kiirettä mihinkään, Katja kääntyi ja vääntyi outoihin asentoihin rantatuolissa välillä, huus mulle vaik ihan vieressä olin ja olisin kuullut sen muutenkin " Tää on elämää".
Vähän rupes meitä huikoomaan ja tilasin meille sellaisen Speciaal pizzan ja pari Cokista yhteensä 11€, viel tunti ja päätimme lähteä hotelliin..
Paluu matka ei ollut yhtä nopeaa kuin tuo rannalle tulo, syy siihen rasvaa piti etsiä tuohon Katjan selkään, ties muka kaupan joka sitä myi.
Ei simmost kauppaa ikinä löydetty, mä sanoin et ihan hotellimme lähellä sitä saa usko vaan, ei uskonut kuljettiin ristiin rastiin, kuljettiin noita Katjan oikopolkuja, mä olin ihan hiestä märkä, kun vihdoin saavuttiin hotelliin, siin oli yks pikkupuoti auki, kas kas tuttu Nivea rasvapurkki sieltä löytyi.
tuonne rannalle tahomme mennä uudestaan!
Katja selkä hieman arka mut ei palanut tosi ruskee väri sillä on!
Ei kun lomasta nauttimaan!

17.8 MAANANTAI 

No tänään taaperrettiin aamupalan jälkeen tuonne Italian Factory Outlettiin ja Voi&Noi kenkäkauppaan, odotukset olivat suuret.
Italian Factory liike tuotti pettmyksen, tultiin sieltä tyhjin käsin, ja ne ihmiset jotka olivat myös liikkeessä poistuivat samoin ilman ostoksia.
Sillä monet vaatteet olivat jo valmiiksi rikki tai esim. 1 mekko OVH. 685€ nyt 75€, katsoin yhä liiaksi, hiukan tuo OVH:n epäilytti tuulesta temmatuksi.
Sitten käytiin siinä vieressä juomassa jääteet keräsimme voimia tuohon Voi& Noi kenkäkauppaan.
Mulla lappu lompakossa kaikkien lastenlasten vaate ja kenkäkoot yhdelletoista kengät ostettiin, isäntäkin löysi yhdet itselleen, ostin yhdelle tyttärelle yhdet ja itselleni kahdet ja vielä yhdelle pojalle yhdet, koko shoppailu maksoi vain 132€ kuuteen muovikassin kera poistuttiin.
Sitten alkoi taaperrus hotellia kohti, mittari näytti yhden apteekin kyltissä +38 astetta, voin sanoa et ei ihan helppo kävelyretki.
Pysähdyttiin juoman taas siinä puistossa jossa nuo linnut oli ( muitutti aika paljon meidän Turun Kupittaan lintulammikkoa) sen vieressä olevaan ravintolaan, pitihän tuolle kantajalle joka on niin urhea oluet ostaa jotta jaksaa hotelliin asti.
Siitä sitten hilpastiinkin hotelliimme, kuvasin nuo kengät fb sivulleni, omat Suomesta tuodut kangastossut ( jotka muuten olivat uudet kun tänne tultiin) roskiin kumipohja oli melkein sulaneet pois tuon asfaltin kuumuuden vuoksi, isännän sandaalitkin olivat aivan loppu myös joten roskiin joutuivat.
Punaiset uudet kangastossuni olivat ihanat jalassa jalat todella tykkäsi. ja lapsilta tulikin kengistä nopeaan viestit.
Kun taas lähdettiin liikkeelle mentiin halliin, siellä tein kotiin kuin tuliaisiksi ostoksia Oliiveja, mausteita ja tietenkin oliiviöljypullo myös ja jotain muuta pientä.
Sillä reissulla käytiin taas uudessa ravintolassa syömässä jossa ei olla käyty, mul tuli Gyros annos ja isäntä otti pizzan. Sen jälkeen toivat ruokaryyppypullon Rakia ja 4 taivaallisen hyvää kosteaa kakunpalaa jossa vaniljajäätelöpallo keskellä.
Sen jälkeen lähdimmekin Hotelliin ja huoneeseemme, oltiin todella puhki tästä shoppailupäivästä ja tuo kenkien taivas VOI & Noi mahtava liike!
Hyvät yöt!

MIEHENMIETTEET:
IHAN PIKKUISET OSTOKSET (kenkäkauppa)

Hei kaikki täällä, ollaan kenkäkaupassa! 
Katjankin näin kun sisään tultiin, mut nyt sitä ei enää näy, ite lampsin miesten osastolle, en ehtinyt sinne saakka kun kuului huuto JARII JARII tuu tänne, minne tänne kun sua ei näy missään, myyjät näytti mulle tietä, sen kenkähullun luo. Olipa näky Katja lastenosasto ja tuhat parii kenkiä, oli oikein oman myyjän palkannut kokopäiväksi itelleen. Katos vähän säkin, kyllä halvalla lähtee, olisittepa nähneet sen kenkälaatikko pinon, jonka Katja ja sen myyjä synnytti siihen kassan viereen.
sit sen matka jatkui naisten kenkäosastolle.
Mä en nyt jaksa ees kirjoittaa niitä riemunkiljahduksia, mitä Katja ilmoille päästi, humalan ja sokerihumalan ymmärrän, mut en kenkähumalaa.
Se oli ihan sekaisin laatikko pino kasvoi ja kasvamistaan kassalla.
myyjät katsoivat mua voi sua raukkaa, paljon koit, paljon maksoit ja paljon kannat, niistä laatikoista ois voinut rakentaa pienen pyramiidin, oli siinä muovikasseja poikineen kun yritin liikkeelle päästä.
Vaapuimme kohti siis mä hotelliamme, tuo edessä kulkeva ihminen siis vaimoni ihasteli omia jalassaan olevia kenkiä. Jumalauta nää on fantsyt huomen tullaan uudestaan..
En muuten ole mitenkään itsetuhoinen mut nyt pisti harkintaan.
No niin nyt Katjal tuli jano, päätti sit munkin puolesta poiketa yhdelle oluselle, kyl se mullekin osti sellasen.
Taas pitemmän kaavan mukaan tultiin sen oikopolkuja pitkin hotelliin.. kun sai purettua kuorman yltäni, niin sanoi voisitko väistää vähän, jotta sai otettua kuvat kaikista kengistä, no väistinhän mä ja klops kuului mä käytävällä ja Katja ja ne kengät huoneessa.
Mä en tiedä mitä tähän nyt vois enempää kirjoittaa, mun olo oli sallanen kuin oisin saanut kenkää!

HIEMAN HILPEÄ SEURALAINEN!

Nyt nälkä yllätti, ravintola hyvä, kiva miestarjoilija! Jokusen sanan ymmärsi Suomeakin, tulin juttuun oikein hyvin, itse tilasin Speciaali pizzan ja Katja kun tykkää vihanneksista otti vaan pikkupalasen possua..
Mun pizza oli suuri ja mehukas tosi hyvä.
Katja pikku possu ja nuo liiankin tutuksi käyneet lohkoperunat ei Katjaa innostanut, itse söin hyvällä ruokahalulla kaiken.
Katja söi mitä söi, sanoi nyt ei mahdu ees vesitilkkakaan.
Talon tarjoama jälkiruoka joku salainen resepti, jolla tuo mahtava kaakku kera iso jäätelöpallo (vanilja) tarjottiin oli aivan 10+ siis pullo  Rakia vielä kaiken päälle, josta molemmille olisi 4 paukkua (Raki 30% raakaa viinaa), Katja voitti tuon kisan 5-3, paluumatka hotelliin sujui jokseenkin tasaisesti mutta hilpeän seuralaisen kanssa, nuopienet ylimääräiset pyörähdykset haitannut..
Parit paukut viel parvekkeella  ja tuo hilpeys hiljeni, sammutin valot ja menin itekin nukkumaan.
Erittäin mielenkiintoinen päivä, Hilpeitä unia MOI MOI!

18.8 TIISTAI

Heräsin kukonlaulun aikaan jo ihan kello 5, katsoin kun taivas vaaleni, kaunista! Mieheni on vielä untenmailla, nukkukoon rauhassa.
Kerätköön voimia kävelyyn samaan kenkäkauppaan. Suunistamme aamulla, täytyy jokunen pari vielä hakea tuli pyyntöjä ja itselleni vielä jokunen pari pitää saada..
Sukellankin suihkuun ennen aamupalaa..
Aamupalalla sattui et tuo appelsiinimehussa oli siemen mukana, Jari on mul joka aamu tehnyt tuon ja aina on ollut turvallista juoda, vaan nyt tuo siemen iski väärään  kurkkuun otin huoletta kunnon kulauksen.. no koitan syödä jotain jotta laskee alas, kun aamupalasta selvittiin mentiin hotellihuoneeseen pistin sormet kurkkuun ja koitin oksentaa tuon siemen ulos, niinhän luulin..
No sitten lähdettiin taas kävelemään tuonne Voi&Noi liikkeeseen, isäntä oli sydän sykkyrällä, kun myyjät kuskaavat noita kenkälaatikoita kassalle päällekkäin, ei mitään erotusta asiakkaista, siin oli samanlainen kasa kuin eilen..
Sanoin hälle rauhoitu ei noi kaikki ol mun.
Viidet vain ostin hinta oli 42€ hinnalla. Siin oli parit kengät tyttäril
Hitaasti liikuttiin, kerran pysähdyttiin oluelle ja toisen kerran jäätelöl, ei me haluta ostaa jätskiä mistään kioskista ja kulkea niiden kanssa.
Vihdoin löysin sellaisen Pirunsilmä seinäkoristeen jota olen koko ajan koittanut metsästää, vallan on vaan näkynyt sellainen litteä pyöreä isoeikä minkään vallan koristuksia siinä.. tämä on kyl pienin mikä mun eteisen seinäl tulee..
Vihdoin isäntä sai ostettua itselleen pari paitaakin, sil harvemmin tapana ostaa itselleen mitään. muuta kuin aurinkolaseja, yleensä lomal sil hajoo useat lasit..
Nämä mitkä sil on ollut päässä koko ajan on viime vuoden Kyproksen matkalta, mä oon todella yllättynyt, lomaa on viel pari päivää jäljellä, mitä vaan voi viel tapahtua..
Nyt lupaan etten osta enää kuin makeiset..
Yks matkalaukku pakattu jo kotimatkaa varten siin painoa 19.100kg sinne ei mahdu enää nenäliinaakaan..
Koht taas aika hipsiä ruokapaikkaa hakemaan. Mentiin samaan paikkaan miss syötiin ensimmäiset hyvät Gyrospitat, otettiin listalta muuta hyvää sekin oli, Katseltiin sivukujilla ennemmin noita Tavernoja jessus mitkä hinnat heillä, kalliimmat kuin rannalla.
Sit oli aika ostaa noi makeiset tuliaisiksi ja itselle ostettiin pieni pussi Ouzo karkkeja.
Turha tääl on suklaata ostella +36 helteellä..
Piti mennä paattiin tunniks katsomaan auringonlaskua, maksettiin ja astuttiin paattiin, siin ehdin jonkun verran kuviakin ottaa.. Kunnes tuli ilmoitus et on liian kova merenkäynti jotta paatit ei lähde merelle, no saatiin tottakai rahat takaisin ja poistuttiin paatista..
No päädyimme majakan alkupäähän aitiopaikalle ulkobaariin juotiin Shaket katsottiin ja kuvattiin auringonlaskua.
Kun tuo luonnon iltanäytös oli ohi niin lähdettiin pikkuhiljaa kävelemään hotelliimme.
Emme jääneet enää aulan terassillekaan istumaan edes hetkeksi, jotenkin meni taas mehut kropasta, kohta taas aika ummistaa silmät, HUOMISEEN!

MIEHENMIETTEET:
HUH MIKÄ ILTAPALA

Päätimme lähteä syömään johonkin ravintolaan, jonkin ajan jälkeen noin 2 tuntia siinä vaan meni, kun Katja löysi jälleen hyvän oikotien, yleensä se sama matka tuttua reittiä pitkin kestää 30-45 minuuttia, riippuu hieman vauhdista. 
2 tuntia ja sit niitä oli pitkä rivi peräkkäin jos jonkin sortin ravintoloita, yhen niistä valkkasimme tilattiin joku kana juttu molemmille. Aikamme kun siinä päitämme pyöriteltiin ja ihmeteltiin noiden Kreikkalaisten alkupaloja, kivikova käntty ja kulhollinen moottoriöljyä ( oliiviöljyä) johon tuota sanotaan vaik sämpylää piti dipata.
Mä muistan kauan sitten jossakin etelässä mä koitin dipata sämpylän siihen öljykulhoon, kuinkas ollakaan se sämpylä jotenkin vahingossa tipahti mun sormistani siihen kulhoon ja PLUMPS vaan kuului kun upposi sinne pinnan alle kuin kivi, sinne se sai jäädäkin, siks en nyt uskaltanut mitään dippausta leikkiä kokeillakaan.
No sit se hieman terroristin näköinen tarjoilija ( siis miespuolinen) toi ne annokset, oli lohkoperunoita todella iso kanafileepihvi kermaisessa sienikastikkeessa todella tuhti annos, ja sit tunnetusti vihannesten suurkuluttaja vaimoni aloitti oman jupinansa, miss tomaatit mis kurkut ja mis mikäkin muu vihannes.
Mä sanoin alahan syödä, kun musta tuntuu et nuo muut ihmiset kattoo sua ja ihmettelee sun hyvin pitkää ruokarukousta.
Jessus mikä kastike oikea makuelämys ja kanafilee tosi murea ja maukas, lohkoperunat siis ne oli puolitettuja perunoita täydensivät annosta.
Kun ne oltiin syöty ja isot oluet juotu ihan täynnä oltiin..
Terroristi (tarjoilija)  korjas lautaset pois Katja yritti maksaa nuo ruuat, se nauroi ja häippäs pois.
Ihmeteltiin mikä sill nyt tuli, kuin tyhjästä se ilmestyi takasin ja toi vesimelooneja ja sellaisen pitkän paksun patukan, aattelinkin et mitä tolla kuuluu tehä, Katja sanoi mulle mitähän sen kans kuuluukaan tehä, saatanan puupää miks sä luulet et siinä mukana on2kpl haarukoita, meinaatkos et noilla haarukoilla kuuluu se puhkaista?
Mistä mä tiedän mitä tollasel kuuluu tehdä sanoin, kun el koskaan mokomaa nähnyt.
Silloin mä näin kun Katjan nätti rusketus kasvoilla muuttui punaiseksi, silloin se sanos mulle ootsä tyhmä, syödä se kuuluu.
Silloin mä aattelin kumpikohan se täss on tyhmä.
Yllätys yllätys se patukka olikin todella hyvin kostutettu suklaakakku, saatiinse vihdoin pois päiväjärjestyksestä elikkä syötyä.
Nyt mun mahassani asuva napani oli kuin shampanjapullon korkki, saattoi räjähtää milloin vain, eikä siinä vielä kaikki, tuo jota terroristiksi sanoin olikin sellainen ruokaterroristi.
Se tuli taas nyt mukanaan aikast iso pullo rakia, paikallista kirkasta viinaa, LURPS kuului ja sanoi otetaan toiset, mä kun tota ekaakaan viel ol maistanut. Älä nyt ol mammanpoika juo äläkä leiki..
Kysyin vieläkö harmittaa ne vihannekset,sanoi mulle mitkä helvetin vihannekset.
Kaikki tuo maksoi 23€ ruuat, oluet, vesimeloonit, musta pötkö ja tuo raki, ei paha hinta mä olin täynnä niin oli Katjakin mä vaan ruuasta ( vitsi vitsi)
Moi vaan taas, Hieman jatkoa Katja toss äsken mainitsi et mä unohdin kertoa sen kun mä odotin niiden lohkoperunoiden kanssa ketsuppia, se pikku terroristi huomas et mä etsin jotain ja huus moment ja toi mulle oman pullon sitä moottoriöljyä sanoi ystävällisesti, nyt herra voi aloittaa syömisen vai puuttuukos vielä jotain.
Minä pidin turpani kiinni ja aloin syödä ei muuta lisättävää!

YKSITYISVIESTI 

Sopiskos sulle kallis kultaseni jos joskus klo 21 jälkeen, piipahtaisin hieman netin ihmeellisessä maailmassa.
Siitä en paljoa tiedä, opetusaikani on ollut rajallinen, mt jos tää pienen hetken omilta kiireiltäsi ehdit mulle luovuttaa.
Vannon kautta oman nimeni, en oo kauan netissä.Mä tiedän tää anomus olisi pitänyt tehä 5 päivää sitten, mutta anna armon käydä oikeudessa, en muuta pyydä.
Jos vaadit jonkun erillisen korvauksen sun omasta menetetystä nettiajasta, niin miten olis tuo kenkäkauppa.
Terveisin oma rahti, kuljetus, erittäin tyhmä ja uskollinen maksaja!

19.8 KESKIVIIKKO

No just valvoin melkein koko yön, kun tajusin et se appelsiininsiemen olikin mun henkitorvessani, kun pistin pään tyynyyn ja pikkusen leukaa alemmas alkoi hengitysvaikeudet. Joten koita nyt siin nukkumaan mennä, en viitsinyt isäntää herättää vaan otin tietokoneen hiljaa ja sen kans meni sit aamu kuuteen. Siin vaihees isäntä heräs ja mä nukahdin, se taas valvo mun nukkumista klo 9 asti kunnes herätti mut.
Sit mentiin aamupalalle mä en uskaltanut mitään syödä, se kohta mis se siemen oli oli jo ihan kipeä oli siin puoles välis jumis ja sil oli yks terävä reuna.. otin vaan 1 lattekahvin ja lasin vettä.
Otin Finnmatkojen oppaaseen yhteyttä kysyin minne pitäs mennä lääkäriin sitä näyttämään. Taas tuli todettua et meidän hotelli on parhaalla paikalla Clinikka oli 5 minuutin kävelymatkan päässä. He lupasivat olla puhelinyhteydessä jotta saadaan kaikki asiat selvitettyä.
Toiset katsastavat matkoillaan jos mitä nähtävyyksiä mul on tullut tapa katsastaa nuo sairaalat ja lääkärit näemmä.
No ei muuta kuin tossua vinoon ja sinne matka. Finnmatkojen opas avusti puhelimes ja kertos mul et mun kurkkuun pitää työntää kamera jotta nähdään miss se on..
Siin ens sit hoidettiin paperisota, passi, JHL:n jäsenkortti ( jossa on ulkomaan tapaturma ja sairasvakuutus) ja tarjosin vielä Eurooppalaista kelakorttia se ei kelvannut, ymmärrän kyl miksi kun on tuo vakuutus saavat täyden hinnan.
Istuttiin aulassa tovin yllätyin nopeasti kun mut sijoitettiin yhteen huoneeseen jos oli kaks sänkyä ja leikkauspaita toisessa.
Finnmatkat soitti et mun pitää jotain letkua niellä jos se kamera on, joopa joo se ei Suomessakaan onnistunut, katotaan mitä tapahtuman pitää,,,
Onneks olin aamupala juonut vaan tuon kahvin ja veden, muuten oltais oltu viel pitempään.
No kyl siin yli tunti vierähti Jarin kans siin huonees istuttiin, tulipa vähän äksympi nainen (hoitaja) otti mult verta muutamaan putkeen, kanyyli paikoilleen ja tippapullo juoksemaan telineeseen.
Käski mun mennä pissal, mä kieltäydyin ettei ol hätää, tämä täti pakotti mut sinne tosi vihasel äänel, kyl mä sit sinne vessaan hipsin..
Sit se käski pistää leikkauspaidan päälle, no isäntä auttoi mua niiden nauhojen kans, taas meni yli tunti, eikä kukaan ees kurkannut meit..
Vihdoin mut haettiin leikkaussaliin ( mä ahtaanpaikan kammoinen) tuli nenä letkua joka puhalsi ilmaa, kädet sidottiin petin laidoille, mut kun pistivät sen suukapulan (muovisen töttörön jos on pieni reikä keskellä) mun iski paniikki, halusin kapulan suusta ja kädet vapaaks ja istumaan, sanoin vain et FOBIA, istuin hetken ja alistuin kohtalooni. Siin kun itse pistin sen suuvempaimen paikoilleen, meni muisti ja nukuin oitis.(nukuttivat mut tosiaan en ees niiden aikeita tajunnut).
Heräsin kun kaikki oli ohi, se pistävä kipu oli poissa, mut kirvely kyl jäi, karheus siis kurkussa johtuu varmaan siit kamerast jol ne sen siemen työnsi mahalaukkuun.
Vihdoin pääsin taas huoneeseen jos isäntä oli, halusin ottaa heti leikkauspaidan pois ja pukea oman mekkoni ylle.
Olin valmis lähtöön, joo ymmärrän et niiden pitää seurata mua jonkun tunnin, kun mut kerran nukutettiin, mut mä oli virkku ja valmis lähtöön.
Valitin et mul on nälkä ei auttanut, toivat mul laihan teen ja pari korppua (hei mulhan on kurkku kipee)Jari sai mehun ja kakun palan, tasan ei käy onnen lahjat, . joo mut ajatellaan jos oiskin tuonut mul appelsiinimehua, oisin heittänyt mehut naamal..
Mä vihaan appelsiineja ja sen tuoremehuja, nyt ne menee multa pannaan, en enää niit suuhuni laita, oppi meni perille!
Taas ne unohti meidät, yks sälli toi uuden tippapullon, en tykkää yhtään kun tiedän et siin taas menee aikaa ennenkuin tyhjenee, mut osaan kyl konstin nopeuttaa tiputuksen tuloa..
Sit päätin et nyt saa tippapullot riittää, enää ei saa mul mokomaa tuoda..
Sit päätin et otan ton tippapullo tangon mukaani, joista vaan pari pyörää toimi joten kannettava se oli.. vasemmas kädes kanyyli ja oikeal kädel kannoin ulos, ja menin ulos tupakal, aika kuluu vaan niin pahuksen hitaasti..
Mielestäni tästä kärsivällisyydestä jo ansaitsin nuo savut..
No niin taas mul tuotiin paperi täytettäväksi aikun fiksua ihan Suomen kielisen olivat tulostaneet, näppärää..
Mut loppuhuipennus sieltä kieltäydyin siis kolmannesta pullosta, ne katto mua ihan kummissaan, eiks mul jo sitä nestet ol tuputettu kaikenkaikkiaan jo kolme pulloa, 1 leikkaussaliin mennes ja 2 sen jälkeen, ei musta tartte pallokalaa tehdä.. täs jo mennyt 8.30 tuntia..  
Mut sit tuli mul keitto just mitään makunystyröit se ei oikein herättänyt, oli vettä oliiviöljyä ja riisinuudeleita, sit pikkulautasel oli sitruunanpala jota piti puristaa siihen keittoon, no mäpä puristin ja eiks yks siemen mennyt tuohon soppaan samalla, sit mä lusikoin sitä paniikis lusikalla kunnes sen löysin ja sain pois, siks appelsiinin siemenen takia tääl muutenkin olen ja jo sitruuna koittaa mut tappaa.. joten sitruunakin pääsi mun panna listalle..
Jarillekin tuotiin ruoka mut kieltäytyi ottamasta, kun näki mun sopan ensin..
Ei voi sanoa soppaa pahaks mutt ei hyväksikään, kun oli mautonta.
Tunti taas vierähti ja tuo lääkäri leikkaussalista tuli ja kysyi onko OK on on Ok, kanyyli pois ja kotiin hotelliimme BAI BAI.. ilta jo olikin, se siitä ranta päivästä kun saimme todella erikoisen päivän tääl clinikalla.
Se oli siin mitää ooteltiin niin kauan lääkäriä siis, mitään maksua eivät ottaneet, yleensä olen joutunut ensin maksamaan ja sitten Suomeen tullessa vasta anonut vakuutusyhtiöltä rahat takaisin.. hyvä JHL:n kortti..
Yks hoitajakin pelas sinä aikana FB peliä, ois joskus ees kurkata voinut ja jättää pelin kesken..
Hotellista suuntasimme taas jonnekin syömään, mul kyl keittolinja, sen verran kurkussa tuntuu ettei kiinteää uskalla ottaa..
No täl ravintolal olikin kuvat annoksistaan, mä katselin noit keittoja ai et mun teki mieli kalakeittoa, sit toppasin itseni ei käy voin olla taas koht sairaalas kalan piikki kurkussa joten päädyin tomaattikeittoon se on mun suosikkikeitoistani kyllä..  isäntä tilas pizzan..
Siin kun syötiin niin kas kummaa Mikko Kivinen käveli ravintolan ohi yksinään, ehtisin napata myöhästyneenä kuvan sil on kuin pää pensaassa missähän tää mies mahtaa tääl majailla..
Sit isäntä shoppaili jotain märkää kotiin viemisiksi.
Mul suunniteltiin ostaa tietokoneen hiireen patteri, tääl myydään pattereita yksittäin avaavat nuo 4kpl paketit, meil kun pitää ostaa ain tuo paketti..
No sit istuttiin hotellin terassil hetken ja siirryttiin viettämään viimeistä yötä täällä Haniassa..
Aamul pitää kysyä saammeko pitää huoneemme iltaan asti maksua vastaan tottakai.
Saatais nukkua päivällä kun meil on tuo yölento..
Hyvät yöt seuraava yö ollaankin siis lennossa!

MIEHENMIETTEET:
HELVETILLINEN MEHUNPURISTIN 

Aamupalapaikassamme on sellainen vekotin, kun sinne pudottaa appelsiineja, se puristaa niistä ilmat siis mehut veks suoraan lasiin.
joka aamu oon sillä meille tehnyt juomat, eilen aamullakin taas, päätin tehdä yhdet molemmille, heittelin sinne vempaimeen niitä appelsiineja.
Kun Katja joi omaansa oli sinne joukkoon eksynyt yksi siemen joka juuttui henkitorveen, jos siinä vaiheessa olisin ymmärtänyt lyödä Katjaa niin tilanne olisi ehkä ollut ohi, ja mä putkassa ( siis selkään olis pitänyt hieman läiskäistä).
Päivän aikana Katja valitti kurkku kipua, mutta sinnitteli urheasti. Illalla mä nukahdin helposti jossain vaiheessa, heräsin yöllä ja huomasin et Katja oli koneella, ei uskaltanut nukkua kun hengittäminen oli vaikeaa, itekin nukuin aika huonosti sen jälkeen klo 6.00 Katja nukahti ja mä valvoin sen jälkeen 9.00 asti Katja heräs, yhteys Finnmatkoihin josta opastettiin Clinikalle, sinne sit mentiin.
9 tuntia siin meni ennen kuin päästiin pois, aika vääntämistä oli kielimuurin takia ja papereiden täyttämisessä, aika outoja oli heidän kaavakkeet paljon kysymyksiä ja kääntöpuolella luki älä heitä paperia WC pyttyyn.. täällä kun tuo viemäriverkosto ei oikein vedä kunnolla.
Sit odotus aulaan, josta Katja vietiin jonnekin, pienen ajan jälkeen mut haettiin siihen saman nimiseen paikkaan ja siellä se Katja istui sängynlaidalla.
Sit huoneeseen ilmestyi yks hoitaja jonka takataskujen väli oli yli metrin, tosi happamannäköinen nutturapää.
Mittas Katjalta ilmanpaineet ja ottiverikokeet, neulan pisti käteen ja siihen letkun ja tippapullon, oli siin telinekin pudon näköinen kuusi pyörää joista 3 jumissa, mä aattelin on noilla outo menetelmä poistaa kurkusta tuo hiton siemen.
Leikkaussali mekko päälle ja mä jouduin sitomaan ne nauhat takaa kiinni, sit tunti katottiin Kreikkalaista ostoskanavaa.
Mä jäin sinne huoneeseen kun Katjaa vietiin pois, tuli outo tyhjä olo mulle kesti kauan ootella siellä tais askin verran käydä ulkona polttamassa..
Vihdoin tuotiin Katja takaisin ja uus litranpullo tiputukseen, aika kului matelemalla kun tuo litra loppui, niin uus pottu tilalle..
Lekuri tul ja kertoi jotain sopan syömisestä, aattelin et kyl noilla Kreikkalaisilla miehillä taitaa tuo pää olla pelkkä koriste.
Taas kului 1-2 tuntia Katjalle tuotiin kuppi teetä ja muutama koirankeksi, mulle mehua ja kuivakakun pala, oli mulla meinaan pinna kireällä kuin Cittarin kassajonossa.
Meinasivat viel kolmannen  tippapullon laittaa , mut Katja kieltäytyi onneks.
Sai Katjakin käydä tupakilla mut letku kiinni kädessä ja siinä häkkyrässä, ei ollut helppo ohjattava tuo kuusipyöräinen jonka kolme pyörää jumissa.
Taas ooteltiin 3-4 tuntia vihdoin irroittivat tuon letkun kädestä.. Odotusta odotusta ja sit se ihme soppa tuotiin, mä en osaa kuvailla mitä se oli. Mullekin olis tuotu ruokaa mut kieltäydyin, kun kattelin tota Katjan taikasoppaa.
Viel tunti meni lääkäri tuli ja kysyi oliko kaikki OK, Katja sanoin kaikki OK.. Sanoi hoitsulle neula pois ja voitte lähteä täältä.
Kyllä ihmetelivät Finnmatkojen opaskin tuota valtavan pitkää odottamista.
Mut loppu hyvin kaikki hyvin, onneksi Katjan liitolla ( ei meidän avioliitolla) on matkavakuutus, monta tuntia tuo retki kesti eikä maksanut mitään.
Tiedän et tää ei ollut leikin asia, eikä helppoa Katjalle, pahemminkin ois voinut käydä.
Kyl mua välil vi..tutti ja nauratti, sekä mun tunnetut hyvät hermot joutuivat koetukselle..
Nyt lähdemme syömään jotain, mut ruokajuomaksi ei appelsiinimehua KIITOS!

20-21.8 TORSTAI-PERJANTAI KOTIINPALUUPÄIVÄ

Aamu alkoi aamupalalla, ei appelsiinimehua.. 
Sit piti mennä aulaan jotta saadaan pitää huone iltaan asti maksua vastaan tottakai, mutta vastaus tuli nopeaan ei käy hotelli aivan täynnä, tarkistivat tilanteen klo 13 asti saadaan pitää huone ilmaiseksi.
Voi pahus emme siis pääse missään vaiheessa lepäämään päivällä.
Kun tultiin huoneeseen sain puhelun vakuutusyhtiö Turvasta soittivat ja kysyivät kuntoani ja voinko matkustaa tänään kotiin, sanoin että kotiin olen lähdössä mutta liemiruualla olen ollut tähähn asti kurkkua karhii onko siitä kameraletkusta tai raapaisiko tuo appelsiinin siemun mun kurkkuani sen verran.. Sanoi et jos tulee kurkun kanssa ongelmia niin soitto heille vain.. hyvä vakuutusyhtiö..
Sitten alkoikin tuo pakkaustouhu, oli pakko purkaa tuo aikaisemmin pakattu laukku vielä ja sijoittaa kaikki uudelleen, oon tainnut shoppailla vähän liikaa, no ei voi mitään toinen laukku painoi 21.5kg ja toine 24.5kg ei jaksettu sumplia enempää..
Sitten Finnmatkojen oppaalle viesti kuinka tarkkoja ovat täällä tuon painorajojen kanssa, vastaus tuli nopeaan että tosi tarkkoja 1kg: 10€, no varaudutaan 60€ maksuun juu..
Suihkus käytiin ja oli sit aika pian huoneen luovutus, toinen kerta jätettiin siivoojal kortti, Marianne karkkipussi ja 10€ rahaa, ja nyt hän todella tuon ansaitsee hänell iso kasa tyhjiä kenkälaatikoita pois vietäväks.. Saatiin matkalaukkumme lukittuun huoneeseen siihen asti kunnes lähdetään.
Sit lähdettiin ottaan viimeisiä kuvia Haniasta, jossain vaihees pysähdyttiin shakelle ja päätettiin syödä siin kolmen aikaan, kävelyä kuvaamista.
Jossain vaihees mentiin hotelliimme taas hetkeksi aulaan ihmettelemään, sanoinkin Jaril et mennään altaalle istumaan ja tilataan viimeiset Pinacoladat vielä, kateellisena katsoin kun ihmiset polskivat altaassa, ois itsekin tehnyt mieli mut ei viitsi märkien uimapukujen kanssa matkustaa kotiin.
No niin nyt tiedän miss tuo Mikko Kivinen asuu perheensä kanssa täss Hotellis tulivat varmaan eilen kun oltiin siel Clinikal, en kuvaa viitsinyt heistä ottaa kun niin polskivat ja pitivät hauskaa keskenään, sit kuulin kun Mikon vaimo sanoi et mikon pitää hakea 3 litraa maitoa, Mikko poistuikin altaalta vaimo ja tytär jäivät. Kova tyttö sukeltamaan melkein koko ajan jalat ilmassa ja pää pohjassa..
No kun juotiin otin kuvan altaasta vielä muistoksi takaseinustal onkin Mikon vaimo ja tytär..
No taas kävelyl jonnekin, sit kun iltakuvat oltiin otettu niin palattiin rantaa pitkin ja vähän janotti, no tilattiin eka kuppilasta kun tullaan Venetsialaisest satamast tuoremehut isäntä appelsiinimehua ja mä vesimeloonimehua, kyl kesti ja kesti, hinta oli yhteensä 6€ mitähän ois maksanut kylmänä, siks kesti kun hän kävi jostain vesimeloonin ostamas, se oli sit kaameeta..
lähdettiin pois ja mentiin toiseen päähän olevaan kuppilaan, mä otin jääteen ja isäntä colan hintaan vaan 5€ ja saatiin todella kylmänä kera vesilasit..
Nyt ei olkaan enää pitkä aika lähtöön, kurkkasin nettiin, ja sit viimiset odotukset...
Kysyttiin tänään ja eilen niin netin, kännykkäviestin ja puhelimen välityksel mistä auto meidät hakee, hakeeko hotellin edestä vai siitä vähän matkan päässä olevalta isolta tieltä, vastaus joka kerta sama sinne minne jätettiin mut toiselta puolen tietä menosuuntaan siis..
No siel me sit ooteltiin autoa, ei näkynyt, mut kun katsoin hotellin suuntaan mitä tietä pitkin kuljimme niin Finnmatkojen auto on siis oottanut meitä hotellin edessä, no ei muuta kuin vilkuttamaan ja huomasivat meidät. Oltiin aikast noloja kun opas kuulutti et löytys nää eksyneet lampaat, hei mitkä eksyneet oltiin siinä mihin meidät tuotiin.. olis sillosen kuskin pitänyt ilmoittaa oppaille mihin meidät jätti..
Vihdoin lentokentällä, juu on noi oppaat jotkut ihan sekaisin pyörittivät jonoa jalkakäytävältä ajotielle ja taas täyskäännös ympäsi, oli Norjalainen Finnmatkojen opas..
Me sentään seistiin jonossa ovenulkopuolella, siel oli kauhee ruuhka.. joten veivät vasta meidät sisään kun jono oli vähentynyt, ensin mentiin punnitsemaan laukut, me tosta bussista oltiin viimeisiä ja opas tiesi meidän ylipainon, ja niinhän tuo nuorimies näki myös, mut oli niin tylsistyneen näköinen joten viittas kintaalla ja pisti laput laukkuihin, siit ois varmaan tullut paperisota jota hän ei halunnut tehdä.. opas oli koko ajan meidän vieressä ja sanoi et on todella harvinaista et päästi läpi..
seuraava jono oli jotta saadaan nuo matkalaukut jätettyä.. no se meni kyl yllättävän kivuttomasti ja nopeaan..
Sit kun aateltiin et säästettiin tuo 60€ ostetaan verovapaata tupakkaa sen edestä kaupasta no siin jonotettiin tovin..
sit menin baarin puolelle otin 2 kahvia ja vesipullon, en ihan kassalle ehtinyt kun jo kuulutettiin 4 paria Helsingin lentokoneeseen ja nopeaan me siin listas.. ei muuta kuin tarjotin siihen ja juoksuksi lähtöportille sit tuli pari paria myös.. meidät kuljetettiin bussilla koneeseen..
Viel uupui yks nuoripari ne tuotiin jonkun ajan päästä bussilla koneeseen ja sit kotimatka pääsi alkamaan, onneks me ei oltu vihoviimiset.
Lento sujui tavalliseen tapaan, ruuat ja ruokajuoma taas piti erikseen ostaa..
Koitin jotain leffaa katsoa ei kiinnostanut, en edes muista mikä se oli..
Oltiin Helsingis klo 4.20 perjantaiaamuna.. juu äkkiä bussiasemal et päästään nopsaan Turkuun, mut yllätys oli suuri, Turusta lähtee bussi lentokentäl yötä päivää tunnin välein..
Mut viimeks täält oli lähtenyt klo 3.30 ja seuraava klo  6.55, voi ei mikä odotus..
Mut sit muistin et onhan niil se kehärata jol pääsee Helsingin rautatieasema ja siit junal Turkuun, kyl heil oli ajat tuost kehäjunast miten se kulkee, mut ei jatkoyhteyksistä minkään valtakunnan tietoa, kun heil nuo bussiaikataulutkin on niin pitäs olla myös juna aikataulut myös, täst teen sinne kyl jossain vaihees valituksen, kuin myös Finnmatkat saa myös risut ja ruusut, taitaa kumminkin tulla fifti fifti..
No klo 9.30 kotiuduttiin, kiva loma kumminkin kaikkien sattumuksien jälkeen..

MIEHENMIETTEET:
MEITIN PARVEKE

87 neliöö tosi tilava ja paskanmarjat tää on kapea noin 2.5 neliötä, siks mä joudunkin ain nurkka pöytään, parvekkeen seinä on ropollinen ja siks mun peppuuni sattuu kun ohitan tuon meitin parvekepöydän.
Katja sanoo onks mun pakko huutaa joka kerta AUTS, kun omalle paikalleni meen.
Perkele en sitä huvikseni huuda en onnesta vaan kivusta huudan, istuminen tuntuu päiväpäivältä kivuliaammalta, mä en viihdy yhtäpaljon parvekkeella kuin Katja.

VALKOISENVALAAN RASVAUS 

Kolmena peräkkäisenä päivänä kun ollaan oltu tossa altaalla. On sama ukko ollut myös siellä hakeutuu aina johonkin varjoiseen paikkaan, johon vaan tuo aurinko ei paistais, ei koskaan käy altaassa, on valkoinen kuin liitupiippu.
Tänään mua rupes naurattaa kun se kalkkilaivan kapteenin rouva rupes sitä rasvaamaan tuon ukon selkää, jos jonkin näköisillä voiteilla, ettei vaan ukko kärventyis.
Mä aattelin tuon vahauksen jälkeen tuo äijä on tosi liukas luikku.
En itekkään mikään maailman paras auringon palvoja, mut muistutan nyt grillimakkaraa, oon hieman voidellut jotain suihketta itteeni jota Katja otti mukaan, en tiedä mitä se oli, mut mä ritisin ja rätisin kun aurinko tavoitti mun suihkuöljytyn selkäni.
On tää vaan niin ihanaa, seuraavalla kerralla mä kyl luen mitä siinä pullossa oikeen on, ettei vaan lukis General oils moottoriöljy kesäkäyttöön. Heippa vaan kärventymisiin!