perjantai 22. heinäkuuta 2011


EGYPTI HURGHADA / KAIRO
4.7-18.7-11


4.7.-11


Päätimme lähteä yöllä klo 2.00 Vantaan lentokentälle, onneksi lähdimme Jarin työkaveri tuli 3.00 autossa joka oli

täynnä.
Saimme nopeimmin laukut hihnalle olimme kolmantena jonossa.
Sitten alkoi tuo odotus, passintarkastukseen ja läpivalaisuun, kumpikin kilisi ja molempia käsituntumalta

tunnusteltiin.
Menimme turhaan tuohon taxfree myymälään miksi maksaa kallista hintaa esim. tupakasta...
Klo 7.15 alkoi lento kohti Hurgharan sotilaslentokenttää ja Triton Empire Inn Hotellia kohti..
Jouduimme tovin odottamaan huonettamme aulassa, ja meille ilmoitettiin että saamme paremman huoneen, koska inn

puolella ei ole asukkaita, joten nyt hotellimme olikin Triton Empire.
Ilmastointi ja tallelokero ilmainen.
No yllätys oli suuri, ihan OK huone näin ensisilmäyksellä, parveke näkymä ei kyllä miellyttänyt oli tuo Inn hotellin

seinä ja alhaalla puita joiden latvat ulottuivatmeidän tasolle... no kylpyhuone OK ei moitetta... (suihku kyllä

tulee miten sattuu)
Odotimme kello 18 jotta tulee tuo infotilaisuus, ja saan sanoa että tämä huone ei ole oikein mun juttu, sisään ja

ulos avaimella, kolme kierrosta jonnekin päin ja taas takaisin Jari tuon osas mut en mä... (olisivat vaihtaneet

edelleen huoneen mutta miksi se siitä muuttuu kun lukot ovat samoja.
Ilmaisesta tallelokerosta ei ymmärrystä, mutta saimme huoneeseemme miehen joka neuvoi meitä siinä asia OK.
Aulassa toimii pankki määrättyinä aikoina rahanvaihdossa ja sen edessä rahanvaihtoautomaatti. siis ei pelkoa

rahanvaihto huijauksesta.
Jääkaappi on iso ja tilava OK.
Lämpöä tällä hetkellä 37 astetta, no syötiin tässä Hotellissa Dolce Vitassa, sain seurakseni myös nälkäisen kisu

ystävän, niin meni väkevät mausteet kuin spagettikin kisun mahaan.. ( on tämän ravintolan oma kissa.
Sen jälkeen suunnistimme ensimmäiseen basaariin joka ei ollut yrittämässä vetää meitä sisään.
Tuli ostettua postikortit ( merkit loppuivat kesken joten haen häneltä huomenna lisää), rantapyyhkeet kummallekin

(vaikka meille kuuluukin ilmaeset allapyyhkeet niin hotellissa kuin ranalla ovat kuin postimerkit emme käyttäneet),

hellehatun ja taas alkoi tuo tinkaaminen.. 650LE sain tigattua 370LE ( ja nyt kotona kirjottaessani oli huijausta

olisi pitänyt maksaa 200LE), no tämä oli eka kaupankäyntni täällä joten harjoituksen piikkiin tämä meni..
No vihdoinkin alkoi tuo info tilaisuus josta saa ostaa retkiä..
Ostin huomisen Hurgharan retket kuin totta kai Kaironkin jonne lähtö perjantain ja lauantain välisenä yönä..

Ei voi sanoa kuin että jokaisella serkun kummin kaimoja Suomessa, jos kukakin huuteli ja oli repimässä sisään..
Halusin lähteä yksityisrannalle katsomaan Punaista merta ja auringonlaskua, Wau mikä näky kuvia tuli otettua upea

paikka. ( piti näyttää aina kortti joka annettiin pyyhkeitä varten jotta pääsee sinne rannalle).
Kävin pyytämässä hotelliin tullessani passejamme, ei löytynyt käski huomenna kysellä uudestaan...
Istuimme hetken allasbaarissa ja väsymyksestä uupuneina huoneeseemme lepäämään..
Hyvää yötä!



MIEHENMIETTEET:


Lähtö Turusta, lähettiin noin 1.45 yöllä Kupittaan pysäkille, Katja sanoi Pikille et mennään kauppaan. Piki varmaan

aatteli et tais tulla aikas pitkä maitoreissu kun ihan Hurghadasta asti pitää pari litraa hakea, sata varmasti on

hapanta kun tuutte takas, jos tuutte.
Sanoin Pikille et mä tuon sulle Egyptiläisiä suklaanappeja, hyvä kun ei purrut mua, jaa nekös ei muka sula 38

asteessa..
Oltiin Vantaalla noin 4.20, eikä väsyttänyt yhtään HOH HOIJAA, kole röökiä vedin heti kärkeen et pysyisn hereillä.
No tällä kertaa ei ihme kyllä ei tapahtunut ongelmia, oltiin niinkuin ennenkin oltais reissattu..
Tapasin pari kaveria Vantaan kiitoradoilla Työkaverini ja Ketku Kataisen oli kuulemma loman tarpeessa..
Sit koneeseen turvat ja turvavyöt kiinni, purkkaa poskeen ja taivaalle!
5 tuntia siin meni, kun Katja sanoi nielase se purkka ollaan maassa..
Jaahas mä sanoin tästäkös se ihanuus alkaa.
Tää on ihan totta seisoin muniani myöten hiekassa ja huusin JIPPII en ilahduksesta vaan poltteesta, tätäkös se

Finnmatkat tarkoitti kun ilmoitti meille et tulee kaikilla mausteilla.
Ei perkele pojat mä tulin maailman suurinpaan hiekkalaatikkoon oli sill nimikin HUrghada ja piste!
No joo sit siellä oli simmoinen onnenpyörä jossa laukut li,mut kyllähän te mun onneni tiiätte, meijän vihreet

kauniit laukut oli kuin kaksi yön Timoa mustia kun murjaanit, vaik olin kirjoittanut varovasti tää puoli ylöspäin.
Tekis sanoa vo iV....ttu mut mä sanoinkin et SAATANA.
Katja rauhoitti mua ja sano, katos katos ne Muumi merkit on sentään tallella laukkujen kahvoissa.
Ai jaa sekös mua rauhoitti täysin outo huumori vaimollani.
No Hotelli se oli lottovoitto 2 ja varanumero oikein saatiin, parempi huone kuin oli luvattu, ikinä en nähnyt sitä

huonompaa. Tää oli upea nköala suoraan Beduiinikylään joka oli 3 metrin päässä valettu betoniseinä, oven lukko ihan

JEES,Katja ei osannu avata sitä ei siis päässyt ulos ja ei sisälle..
Täydet pojoa Finnmatkoille, kun lähettiin sinne kaduille käveleen, niin näillä Egyptiläisillä tuntui olevan enemmän

tuttuja Turussa kuin mulla.
Joka toisen nimi oli nimi oli Timo ja joka toinen pelas jalkapalloa Tepsissä, tai tytär oli Turun uimareissa.
Ei voi kun sanoa outo maa oudot tavat.
Huuda vaan niille et oot Jussi tai Jaska Islannista, saat olla ihan rauhassa.
Nyt nukkumaan, ei ol niin helppoo kuin luulisitte, tuli ongelma isolla Geellä kun meitin huoneessa oli yks kahen ja

yks yhen hengen, eikun yks yhen ja kaks kahen, helvetti yks yhen ja yks kahen maattavaa sänkyä.
Ei oikein tiedettykuinka ne jaettais ohan OK yö oli täällä parvekkeellakin ja piste!



5.7-11


Suihkussa käyty, avasin parvekkeen oven. Näköalan huonoudesta ei mitään mutta lintujen laulu ihana kunnes varis tuli

raakkumaan.
Mukavasti nukuttu yö yhden vuorokauden valvomisesta.
Jaria tuo puhallin häiritsi, vaihtoi vuodetta yön akana.
Nyt ennen aamupalaa alkaa tuo rasvaus, kun menemme aamupalan jälkeen yksityisrannalle.
Ruhtinaallinen aamiainen, oli letun ja munakkaan paistajat erikseen.
Taatusti yli 100 tuotettatarjolla , kaikki kyllä kutkutti makuhermoja.
Söimme itsemme ähkyksi.
Mutta nyt se souvi nousi hotelli huoneen vaihdon vuoksi ei vieläkään passeja saatu, näytti eri naamasta kopion ja

nauroi päälle, en nyt ihan Espanjalaiselta näytä.
Pitääkin pyytää Finnmatkojen opasta hätiin.
Kävin taas passeja pyytämään edelleen kateissa tule huomenna, kun Finnmatkojen opas tuli avuksi passit löyty ihan

just sekunnissa. Taas kaikki OK.
Me olimme ostaneet tuon Hurgharan retken mikä meni pommiin osallitujien vähyyden vuoksi, no täytyy lähteä

iltäpäivällä omin seikkailuihin taksilla 48 tuntia aikaa käydä taxfree shoppingissa josta saa ostaa viinaa ja

tupakkaa verovapaana.
Makoiltiin tuolla yksityisrannalla leppoisaa.
No alkuillasta mentiin taksiin ja tarjottiin 30LE ja paikalliseen ainoaan verovapaaseen myymälään.
Ilman passeja sieltä ei saa mitään, ostettiin 1 pullo ja kartonki tupakkaa, oli se hankalaa ensin näytät tuo

kirjoittaa lapun ja menet toisen luo joa leimaa passin ja taas jonkun luo joa taas kirjoittaa laskun ja se joka

leimasi passin niin sen luo maksamaan ja sitten vasta sait nuo ostokset eka myyjältä.
No mun passissa viisumin vieressä tuo alkon leima kirjoituksineen.
Eli mulla ei enää koko loman aikana sinne asiaa, Jari sais viel huomen ennen kello 13:ta.
Tääl on hauskasta jos kuu on sirppinä niin on toisinpäin kuin Suomessa.
Päätettiin mennä istumaan iltaa tuohon allasbaariin hetkeks, Jaril reidet punoittaa.
Istuttiin noin 21.30 asti parin oluen voimin, no sitten mentiin huoneeseemme parvekkeelle ja kirjoittamaan

tapahtumia, mä saan ain nauraa noi Jarin jutuil ihan kyyneleet silmissä...
Seikkailua taas kerrakseen..
Hyvää yötä!

MIEHENMIETTEET:


SUIHKU!

Herätys kello 7.00, Katja kävi suihkussa jos sitä voi siksi kutsua kyllähän se suihkutti , mut tietäis minne, se oli

ihan kuiva kun tuli sieltä pois.
Ihmetteli kun sanoi mulle käy säkin piristi kummasti, no kokeilin sitä mut en oikeen tiennyt missä kohtaa mun piti

olla jotta kastuisin.
Ekaks seisoin pytyn päällä, en kastunut, sit istuin lavuaarisPERKELE edelleen olin kuiva kuin Saharan hiekka, mut

sit kekkasin hyvän keinon, roikuin suihkuverhossa ja otin jaloilla vauhtia seinästä, heiluin siinä eestaas sit oli

märkä hiestä, otti voimille mut piristi kummasti.

AAMUPALA!

Se yllätti täysin oli pitkä pöytä, matkan varrellamonta kokkia, lätyn paistaja, munakkaantekijä ja leivänpaahdin. Se

ei ollut kokki vaan sellanen kone vaan oli.Pojat jo jonkinlaista torttua tarjolla, myös oli kahvia ja teetä sekä

erilaisia mehuja. Valikoima oli runsas ja monipuolinen 10 pistettä sille!

RANTAPÄIVÄ!

Mulla syttyi idea LAMPPU! Päässäni siis sisäpuolella jossa aivot on. Ne kuiskas mulle et pyydä Katja rannalle, niin

hiton hiljaa kuiskas et mä kuulin sannalle, ja sanoin ootkos tosissasi. Ootteko ite taistellut aivojen kanssa. Ne

sanoi vie se RANNALLE!
Ja veinhän mä sen siis oman Delfiinini en kumilelua, vaan rakkaan vaimoni, löydettiin oikeen hyvät paikat

aallonmurtajan kärjestä, itteni poltin hieman punaseksi.
Hieman nauratti tuo sanan loppuosa punaSEKSI, Yksityisasia en kerro siitä enempää, kun ei oo mitä kertoa. No

Punainen-meri oli eessämme, siniseltä se näytti, kävin mäkin uimassa siinä punaset uikkarini muuttui siniseksi. Taas

tuo hiton SEKSI.
Ja mä ite punaseksi, no niin tää pornoilu saa loppua.

ALKOSSA KÄYNTI!


Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja nauratti lukijoita. Jari Tammisen 40 minuuttia paikallisessa Alkossa, ei

paljoa naurata.
Ekaks ei tiedetty missä se Alko oli, ei naurattanut tuli paikalle yks Myslimi, eikun Muslimi hitto oon hieman heikos

hapes.
No niin se Alko. Yks ja se musta mies näytti meille reitin. Sinne rappuset ylös ja ootte perillä. Sen jälkeen se

tervehti meitä kuin pelastusarmeija, siis käsi ojossa ootti maksua neuvosta.
Ilman muuta maksoin sille 10€ per askelma, ja vitut teki mieli nirhata se heti katutasolla.
Oon käynyt paljon Alkossa Suomessa en oo juoppo mut johtuu harrastuksestani ( en kerro).
Mut tää Alkossa käynti oli Fantasiaa täynnä. Olin aina haaveillut et mua kohdeltaisiin siellä kuin kuningasta. Oli

niillä nuo kunkut ( Faaraot) kuolleet aikoja sitten.
Katjan panin siis en pannut vaan pistin ostamaan yhen pullon rommia ja kartonkin tupakkia, siitä se sit alko...
Pyysi assin piirsi siihen kamelin kuvan ja neuvoi eteenpäin, sit seuraava heppu otti passin ja piirsi siihen sen

kamelikuskin. Mä olin ihan hiljaa en uskaltanut sanoa mitään aattelin vaan ittekseni, mitä helvettiä tuo kameli ja

kuski liittyy mun viinapulloon, korjaan tuo viinapullo ei mitenkään ollut vielä mun, ja rupes tuntumaan siltä

onkohan se ikinä mun.
Sit se kirjotti kaamean nipun papereita ja käski mennä takas sen ekan sarjakuvapiirtäjän luo, no se epeli veti

rastin yli koko piirustukseen, siinä vaiheessa mä en voinut enääolla hiljaa, kysyin mitäs pentelettä tää teidän

piirustusleikki oikeen tarkotti. Ekaks piirrätte tommosen kuvan ja sit sä sottaat koko kuvan, kun vedit henkselit

päälle.
Ei jumalauta tätä en usko mitä se kertoi, se kameli ja kuski ja ne henkselit kuvan päällä, jos oot kännissä et saa

ajaa kamelilla yksin ilman kuskia.
Mä sanoin sil OK olinpa mä tyhmä, kun en ite tuota tajunnut. Kaiken tän litanian jälkeen maksettiin ja vihdoin se

ukko ojensi mulle sen pullon, kyllä mua jännitti niin pirusti kun lähdettiin sieltä pois, kädet tärisi kuin

tehosekotin, pelkäsin et se huutaa takasin, et on joku pikku juttu pitää selvittää vielä. Mut ei kukaan huutanut

mitään, elikkä olin nyt onnellinen pullon omistaja.

Ai niin yks pikku juttu vielä tuo viina piti ostaa 48 tunnin sisällä siitä kun tultiin tänne. No mä kuulin väärin et

se pitäs ottaa 48 tunnin sisällä, nyt on pikkusen krapula.

6.7-11





Aamulla herättiin uusiin koitoksiin. Aamupalan taso ja kokoonpano sama utta pikkumuunnoksia oli tapahtunut, jossain

tuotteessa esin letuissa vaniljakstike vaihtunut suklaakastikkeeseen, ym pikku muunnoksia makueroja, no siinä kävi

niin että tankkasimme taas liikaa..

Joten tulimme huoneeseemme levolle uudestaan.
Jonka jälkeen vietimme allaspäivää, siitä kun saimme tarpeeksemme, menimme huoneeseemme suihkuun.

Jari koitti taas tallelokeroamme eitoiminut, sydän meni kummallakin sykkyrälle, apua siellä on meidän kaikki rahat

ja passit tietenkin myös lentolippu.
Minä fiksuna tyttönä taas suihkun jälkeen, hotellin respaan selittämään asiaani Egyptläiselle miehelle.
Pisti meidän hotellihuoneen numeron tietokoneeseen ja aloi naputtamaan minun etunimeäni, minä sihen että minä Katja

moneen kertaan..
Sitten näytti Jarin nimeä joten näytin vihkisormustani, mies oli kuin siirappi purkki imelä ukko..
Samalla antoi kuoren minulle, olin päivää eneen maksanut African partyyn jonka piti olla 15.7, ja nyt lapussa

lukikin 8.7, no se ei ole kauhean kivaa kun on yöllä Kairoon meno.
Mutta OK show on nähtävä.. olin sen verran vihainen kun unohti asian jonka vuoksi olin siellä sanoin että heti

(ainoa asia minkä hän hoiti kuin pitää).
No kun tallustin huoneeseemme päin, tuli sama mies joka opasti tuon käytöstä hissin luona vastaan..
Ei voi olla totta miehellä joku jännä juttu joka avasi tuon lokeron, jee kaikki tallella HUH HUH..
Vaihtoi 4 soriparistoa, otimme rahamme kuin muutkin sieltä pois ja laitimme omaan talteen..
No päätimme lähteä jonnekin seikkailulle kaupunkiin, katseltiin Finnmatkojen karttaa, olimme Hurghadan toisessa

päässä joten otimme taksin toiseen päähän Hotelli Hilttoniin asti.
Tuli jos mitä basaaria ja kauppaa ym.Cleopatra Bazar löysime jossa hinnat todella edullisia, ei tingata, basaareissa

huijattu juuria myöden, ostin erään mekon eka päivänä maksoi 60LEsama kolttu täällä 23LE, enää en anna latiakaan

basaareihin, menemme noihin normaali kauppoihin.
No sieltä Hilttonista taivalsimme 18.00-20.50 noin 20km tuli siinä ohessa Oskari kamelin kanssa ratsastettua sekin

oli huijausta ensin 20L" vaan valokuvasta mtta lähtikin viemään minua todella kauas ja otti samalla kuvia minusta ja

kamelista hnta oli siinä vaiheessa noussut 200LE ja Jari siin sitten armosta pääsi pienen matkan.
No eipä mitään eksyttiin, no tiesimme että ikinä emme muutenkaan olisi jaksaneet hotelliin asti kävellä, joten

taksihan on kumminkin käytössä.
Täytyy ihmetellä kuinka paljon törmäsimme Egyptiläismiehiin, jotkut oli Paavo, Seppo.ym.
No eipä tänään voi tulla vaikeuksia vaan tulikin..
Ilmastoinnin kaukosäädöstä patteri loppu (on tuo pyöreä litteä litiumiparisto)..
No minä taas respaan kaukosäädin mukana patteri kaput, no pikaisesti poika tulikin tuoden soriparistoja, kun koitin

kertoa tuosta patterista, sanottiin ettei ole patteri vaan akku, ukko hävis takahuoneeseen palaamatta, minä raivona

huoneeseen..
Istuttiin hetken taas allasbaarissa juoden pullollisen tuota Sakara olutta ( joka taitaa olla heidän paras olut,

ainakin meidän ja usean muun Suomalaisen mielestä).
Huomen ammulla saan Finnmatkojen oppaalta tuon peruuntuneen Hurghada retken rahat.
No ei muuta kuin yö pitää nukkua ilman ilmastointia, tulee tuskainen yö..
Hyvää yötä!

MIEHENMIETTEET:

Allaspäivä / Urheilupäivä
( Osittainen yösuunnistus)
Katja pyysi et mennään Hotelimme omille altaille, ajatus ei ollut oikein mulle mieleen, se varmaan huomas sen mun

ilmeestä, kun pääni yläpuolelle alkoi kerääntyä ukkospilviä.
Mä sanoin sille tottakai mennään rakas, ite mun piti ehdottaa sitä samaa mut ehtisi ennen.
Katja ku luki tän, sanoi et tuo on suurta valhetta, piti hiukan muistuttaa sitä vihkivalaa tehdessä, mähän vannoin

sille et aina pitää puhua totta, vaikka se joskus saattaa tuntua vaikealta.
Kehtas sanoo mulle et sä se vaan jatkat tuota valehtelua, lisää nyt suusuppuun Jari muuten tää avioliitto on yhtä

suurta vitsiä.
Ei muuta kuin kaikki vaseliinipurkit esille, sit alkoi helvetinmoinen rasvaus, tunnin tahkomisen jälkeen, mä olin

niin liukas et ehtisin ennen alas, vaikka Katja tuli hissillä.
Huoneemme on kolmannessa kerroksessa, kyl munkin oli tarkoitus siihen hissiin mennä, mut kompastuin käytävän mattoon

ja liuuin kohti portaikkoa, vaikka mä koetin kuinka jarruttaa. Mikään ei auttanut pysähdyin vasta altailla WAU mikä

liukumäki.
Katja hieman ihmetteli mistä sä jo siihen ehtisit, en kommentoinut asiaa.
Ihan mukava alku uudelle päivälle vai mitä!
Ite ehdotin hieman varjoisampaa puolta, Katja taas grematooriion puolta, arvatkaas kummalle puolelle mentiin?
Siinä mä ja mun voiteet maattiin yhessä sinisessä muovipalan päällä, tää pitää kaikkien kokea ite. Sanat eivät riitä

kertomaan, kuinka ihanaa se oli, hiki silmissä ja koko ukko rasvan peitossa, tätä kannattaa harjoitella kotona

friteerauskeittimessä, ennen matkaa niin ei tule mitään yllätyksiä!

Tuo yösuunnistus oli metka matka, hauskasti sanottu!
No se alkoi noin kello 18.00, eka rasti oli helppo kun taksi vei meidät sinne ja STOP.
Mut tka rastille pääsy hiukkasen hitaanpaa, kun oli basaareita matkalla niitten myyjät tarttui kiinni, paremmin kuin

sinitarra.
Mut kun sanoin et oon Islannista, jopas rupes tarrat liukenemaan, ja se toka rasti oli edessämme, jep päästiin

sinne.
Ja kolmas rasti otti meidät ja todella kauan sai oottaa, kun Katja Oskariin törmäs, se hyimyili sille ja Katja oli

myyty.
Ehei en mä sitä myynyt, vaan se on semmonen sanonta.
Oskari oli komee ja korkea Egyptiläinen uros, varmaan niitten korisjoukkueen pisin pelaaja.
Kuiskas mulle saako lähteä sen mukaan. Jos annan luvan niin itä teet ekaks? Sanoi mulle et hyppää heti sen selkään.

Nyt riitti mul tää flirttailu, valitset enemmin kamelin kuin mut!
Katja sanoi mulle: Et oo koskaan tuottanut mulle itämaista tunnelmaa, siks mä haluun mennä.
Millä perkeleellä mä Turussa sille kamelin loihdin.
No joo pienen viittomakielisen alkeiskurssin jälkeen kameli hakkas mut.

Neljännelle rastille se oli eka juottopaikka kokista oli tarjolla lentomuurahaistenkera, ne kaarteli mun kokis

tölkin yllä, ja oottivat laskeutumislupaa ja kun niille se myönnettiin, niin mä pyysin äkkiä nousulupaa.
Noustiin laskun maksettua, kokis maksoi jotakin en muista, maksoi mitä maksoi. Nyt kylläkin sanoin V...ttuun tältä

rastilta, kohti maalia vaikka taksilla, ja tulihan se taksi äkkiä, kerroin et oltiin mukana yösuunnistuksessa, se

painoi kaasua jalkaan ja sanoi et ootte voittanut koko kisan, muut jäi kauaksi jälkeen..
Oskari se kameli viivytti niitä!



7.7-11


Taas tuo ruhtinaallinen ammupala ja määrät säilyvät, taas jotain pikku muunnoksia.
Siivooja tajusi pulmamme, saimme tuon ilmastoinnin toimimaan, hän vaihtoi tuon patterin.
Sen jälkeen alkoi odotus matkaoppaan aulassa, saimme rahamme tuosta peruuntuneesta matkasta. Saimme oikean ajan,

siirsin kelloni siis Egyptin aikaan joka on tunnin edellä., joten yöllä on lähtö Kairoon klo 2.50.
Puhuin matkaoppaalle että yhtäkään päivää ei ole mennyt meillä putkeen.
Hän oli kovasti pahoillaan, saamme siitä hyvästä200LE lahjakortin Hard Rock Cafeen illalliselle, samme tuon Kairon

retkellä, toivottavasti nyt alkaa mennä loman puolelle eikä hermoromahduksen partaalle.
No tämän jälkeen suunnistin taas nettiin, yritin facebookkiin puhelimeen tuli viesti turvanumero, jonka jälkeen

Egyptin kartta klikkasin että olen Hurghadassa, no jokos pääsyä fc:hen ei mutta taas pyysi jotain uutta koodia.

Joten se siitä, sinne ei ollut pääsyä.
Joten klikkasin itseni suomi24:n sain tyhjennettyä roskapostit, vielä ok.
Kun aloitin kirjoittamaan kaikille ystävilleni matkastamme, kirjoitin jo pitkään, no kone ilmoitti että nyt on loppu

ja kaikki kirjoitukset hävisivät.. Joten siihen loppui mun aikani..
Joten tuokin meni pieleen...
Joten päätin etten mokomaan härveliin enää luota toivotonta!
No nyt suunnistamme rantaan kisailemaan auringon kanssa ja Punaiseen mereen pulahtaen..
No siellä tuli tovin taas oltuakin auringon alla..
Sen jälkeen taas suihkuun ja pesulle, päätime lähteä syömään taksilla jonnekin harmainta hajua ei ollut

minne..Kuskille pyysimme viemään meidät 20LE Marina alueelle.
Taksikuski ei tiennyt missä moinen on vaikka karttaakin näytin, Sakkala alueelle vei meidät ja meni yhdestä

ravintolasta mukamas kysymään missä tuo on (tahallaan vievät Sakkala alueelle, joka on huonomaineisin osa

Hurgharassa), Ravintolan omistaja tuli ja pyysi meidät hänen luokseen syömään, no eihän meillä ollut hajuakaan minne

menisimme joten jäimmekin pois taksista ja menimme tähän ravintolaan..Kannatti oli todella ensimmäinen hyvä ruoka

joka eteen tuotiin, Samos Ravintolasta oli kyse.. 315Le oli lasku mutta saimme rahoillemme vastiketta, siis

kannatti.
Venäläisviha on todella monilla ja sen huomasimme tästä ravintolan omistajasta, oli tulossa noin 9 hengen

Venäläisseurue, ajoi nuo pois ja sylki vielä perään muutaman kerran. ( mutta minua piti kyllä Suomalaisena).
Mutta sen jälkeen taksi koitti ryöstää (huijasi pahemman kerran) meidät..
Huusin sille että STOP POLIISI sulki ikkunat nopeaan..syöksyimme ulos, hetken päästä huomasin että olin menettänyt

noin Suomen rahassa 20€ jäi muistoksi 50 piasterin seteli..
Syöksyin eka kauppaan, jossa myyjä huomasi että meiltä yritettiin lisää rahaa.
Ostin häneltä 2 askia tupakkaa, tarkistin mitä hän antaa takaisin kun 100LE:stä maksoin, näytti meille miten huijaus

tapahtui, silmä ei moista eroittanut..
Sylkäisi ja sanoi Sakalan taksit..huijareita tyynni..
Hän sanoi että 10LE riittää hotelliimme asti ei yhtään enempää..
Otimme taksin joka pyysi 30LE kauppias pyysi meidät ulos hän hommasi taksin joka ajaa tuolla summalla.
Kyllä jäi paskan maku suuhun näistä huijareista, ja huijareiden maasta...
tämäkin taksi olisi niin mielellään vienyt meidät siskonsa basaariin, ei ei hotelliin ja sillä selvä...
No taas allasbaariin, ja katselimme kun tuo farkkuhousuinen Egyptiläinen lauloi, vitsailime että siltäkin saattaa

patterit loppua kuin meillä oli käynyt..
Naureskelimme että tuo saattaa heilutella suutaan ja laulu tulee auhalta, ei voi olla totta niinhän tuo olikin laulu

alkoi aikaisemmin, purskahdimme nauruun huijausta taas..
Sen jälkeen ies lauloikin (heilutti suutaan) vallan selkäpäin meitä.. olis pitänyt tajuta jo aikasemmin kun kaikki

tulee samassa järjestyksessä...
No tää huijaus ei satuta ketään, olkoon vaan...
Sitten olikin että mun tanssijalka alkoi vipattaa kahteen vuoteen en ole parketilla käynyt, ihan sulkemisaikaan asti

pyörähdeltiin...
Hauska ilta oli hotellialueellamme, mutta ei sen ulkopuolella...
Hyvää yötä!


MIEHENMIETTEET:

Internetti on täällä hieman erillainen kuin meillä, kone kynnistettiin oluen voimalla, ne kaato pari kolpakkoa

näppäimistöön ja hiireen päälle.
No sit se hiiri sammui ei yhteyttä, mä kyllä kotona painan vaan napista ja naps kone käynnistyy ja ite juon sen

oluen, ei tulis mielenkään juottaa oma kone ja hiiri humalaan..

Meitin pubis on biljardipöytäkin, aattelin et nyt pääsen näyttämään taitoni ja paskat en saanut yhtäkään arpa

kuutiota pussiin, oli ne sen verran neliskulmaisia..
Oiskohan nää Egyptiläiset risteyttäneet biljardin ja jatsin keskenään, ja se lyönti pallo oli soikee kuin 3 minuutin

muna, ja se biljardikeppi haarautui jotenkin eri suuntiin toisesta päästä.
Tuskin kokeilen toista kertaa. HYVIN HYVIN OUTO PELI!



8.7-11


Heräsin tavallista aikaisemmin, Jari nukkuu vielä...
Päätin etten mene tuohon vastapäiseen Supermarkettiin enää, myi vanhaa vettä ja hinnat vaihtuu mielialan mukaan

heidän omista sipseistään taatusti veti kerran Pringlesien hinnan..
Huomasin että meillä on tässä hotellissa Minimarket josta voi tilata tuotteet huoneeseen..
Siinä selvät hinnat ja saan tupakatkin tilattua, ja jos pullojakin haluaa siis miestä väkevämpää sekin onnistuu..
Pistin tilauksen huoneessa valmiiksi ja menin Cashierin luokse maksoin ostoksistani 300LE ja hän hoitaa homman...
syötiin aamupala ja sen jälkeen menimme huoneeseemme kun puhelin soi ymmärsin että minimarketista soitettiin eikä

löytynyt sitä tupakkaa mitä pyysin vaihdoin tuon LM:n.. Ovelle koputettiin sieltä tuli nuo kokikset vedet ja yksi

rommipullo, ja tassu ojossa lapun kera pyysi minulta 159LE, ei en todellakaan maksa 300LE Cashierilla, no hän meni

nyrpeänä pois, hetken päästä palasi LM:n kanssa ja taas lappu ja 100LE ei en edelleenkään maksa, sitten hän soitti

puhelimella Cashierille ja lähti pois..
Ei muutakuin yhteyden otto oppaisiin ja pari puhelua sieltä tuli ja nyt olikin niin että minimarket minulle velkaa

21LE jonka saan seuraavasta ostosta... vähentäen..

ei ole helppoa kun Forex antoi vain 100LE rahoja olisi ennemmin 50LE antanut, näitten kanssa hankalaa....

Sitten taas vietimme allaspäivää, ei siellä kauaa jaksanut olla aurinko porotti taivaan täydeltä, ja vaikka välillä

pulahtikin altaaseen...
Jari punoitti minä en...

Sen verran kihisen kiukusta vieläkin, että en mene ulos pääovesta kuin vasta kun African Party alkaa...
Syömme täällä hotellin Dolce Vitassa taas, nyt päätin että otan kuvan taksista kun kaupanteko käynnissä, mutta vasta

sunnuntaina, koska koko lauantai menee Kairon retkessä...
No syötiin Kreikkalaista Mussakaa ja keskustelimme Suomalaisen perheen kanssa meidän kommelluksista.

Käytävällä törmäsimme johonkin toiseen siivoojaan, jolla oli jonkun verran puntia kädessään pyytämässä että

vaihtaisimme tuon olemattoman kasan 10€, no huh huh kyl tääl taitaa huonosti mennä..

Kohta valmistautumaan African Partyyn väsymyskin jo painaa ja sitten Egyptin aikaan 2.50 lähtö Kairoon jota olen

koko ikäni odottanut näkeväni... pyramiidit...

Perhe naureskeli että pitäiskös heidän perua tuo Kairon matka kun me olemme mukana, ties vaik tulis hiekkamyrsky

eikä nähtäiskään mitään..

No partyt tuli käytyä...
pyydetään jos mitä lippua tilaan 2 olutta ei tuoda kun ei ole jotain drinkkilippuja ei eillä ollut kuin 1 lippu

jonka anettiin ovimille.. eikä raha kelpaa HÄH..
siinä kaikki tölläs meittii kaikilla muilla juomat...
käskivät syömään ja minä kun olin jo niin raivon partaalla päätin etten syö alkoi epäilyttää että pyytävät siitäkin

jotain tähtitieellistä summaa..
Häivyttiin siinä 10 minuutin sisällä raivosta puhkuen, näimme kun ovimies lähti soittelemaan kännykällä

hotelliimme..
260LE tais olla menneen talven lumia...

No kun astimme hotellimme aulaan raivosta puhkuen, hotellin johtaja koitti pysäyttää minut, pistin kädet puuhkaan ja

huusin niin että aula kaikusi EI, Jari taas veti käden kaulalle veti siitä ja huusi PASKA EGYPTI!
Sulkeuduimme huoneeseemme... Yöllä taatusti tuo hiekkamyrsky 5 päivää kommelluksia...
Nyt saatu olla huoneessamme rauhassa luojan kiitos eivät soittaneet puhelimella... ja odotettiin että mikä

seuraavaksi menee pieleen...

Rupesin phdiskelemaan mistä nämä vastoinkäymiset johtuu ja kaikki asiat hoidettu saman Cashierin kanssa, patterin

loppumisille ei voi itään mutta varmaan ukko nauroi partaansa kun nuokin jutut meille iski..
Ja muistin tuon Venäläisvihan joita joillakin on, tajusin että minun nimeni Katjahan on Venäläinen nimi ja en edes

ole Suoalaisen näköinen, ymmärrän miksi alkoi kaikki passeista asti ja miten koputti tietokoneen ruutua jossa oli

nimeni, hänhän vihaa Venäläisiä..
Nimelleni ja näölleni en voi mitään...
Ukko kuin siirappi purkki edessä ja sählää asiat niin että saan koko ajan ongelmia niskaan.. Ainoan asian hoiti

tuon tallelokeron oikein..

Kello on 22.30 olen itkenyt jo pari tuntia, olemme ihan valmiita keskeyttämään lomamme viikkoon jotta päästään

täältä takapajulasta pois...
Pitäisi nukkua, mutta kyyneleet juoksevat edelleen silmistäni, kohta lähtö jo Kairoon, nousimme kello 1 yöllä ja

menimme suihkuun, minä silmät punaisina..
Mutta lapsuuden haave on nähtävä..
1 rasistinen henkilökunnassa se saanut minut raivon valtaan ja lopulta itkemään...
Voi hyvä mies kun ymmärtäisit taidan olla Suomen toinen elossa oleva Katja ja meitä on nykyään monia satoja Katjoja,

nimipäivänkin sain vasta 25 vuotiaana vaatii 500 elossa olevaa Suomalaista...


MIEHENMIETTEET

KOMMELLUKSET 1


Tuo meidän turvalokero ( Safe Box) se vasta turvallinen onkin, kun ei auennut enää millään ja rahat sekä passit

siellä sisällä.
Jos mulla olis ollut dynamiittia en olis miettinyt hetkeäkään räjäytänkö vai ei, se saatanan paskalaatikko mun

puolesta olis saanut mennä vaik koko hotelli siinä sivussa...
Ei muuta kuin ukko paikalle, joka ähelsi sen laatikon kimpussa, sai sen jotenkin auki.
En meinannut uskoa silmiäni se vaihtoi 4 sormiparistoa, se hiton härveli toimikin paristoilla..
Sanoin Katjalle ota rahat ja passit pois sieltä pattereiden seasta, tuohon perhanan boxiin ei enää kosketa..
Että simmoien turvalokero se, mun mielestä olis voinut olla TURHALOKERO !


9.7-11


FINNMATKOJEN RETKI KAIROON !

Menimme kello 2.00 aulaan istumaan vähän yli 2.30 tulikin pari miestä Finnmatkojen kylttien kera, nyt siis matkamme

alkaa lapsuuden haaveisiin...
Nähdä nuo pyramiidit livenä kuin Sfinksi, eno sinne pikkubussilla, nähden hiekkaa ja Punaista merta yli 6 tuntia ,

pari hetkellistä pyshdystä siinä välissä...
Odotimme tietoa pääsemmekö museoon, kun siellä Tahirin aukiolla oli istumalakko mellakka alkanut eilen joka on ihan

museon edustalla...
Museon vieressä parlamenttitalo joka Mubarakin vuoksi poltettu tammikuussa, siitä edelleen kisaavat säilyttääkö

muistomerkkinä vai purkavatko, minusta purkaisivat ei järin nätti muistomerkkinä...
Kaerat jätimme autoon kun selvisi että pääsemmekin museoon, muuten olisi pitänyt kamerat jättää pöydälle josta ei

tietoa saatko koskaan omaasi takaisin..
Siellä todella ei saanut kuvata, jäihän mulle vahingossa kännykkä laukkuun..
Odotin kaikkein eniten pääsyä Tutakhamoen huoneeseen jossa tuo kuuluisa kultainen kuolinnaamio...
Ihmettelin miksi ei saa kuvata olisivat vaikka kieltäneet salaman käytön, siten ei näihin tuhansia vuosia vanhoihi

aiheudu mitään vaaraa...
Olihan tuo hekeä salpaavaa nähdä jopa 4000v vanhoja esineitä, siinä historia sivuuttaa ihan vierestä.. oli niin

lyhyt aika että melkein monet paikat oli pakko mennä juosten siinä menisi pari päivää jotta kaikki ehtisi nähdä...
Tuo kuolinnaamio todella mahtava sydän siinä meniihan sykkyrään...

Sen jälkeen menimme Niilin rannalle laivaan jonka alakerrassa rikkaat kuin julkkiksetkin käyvät juhlimassa.
me taas syömään loisto ruokaa seisovassa pöydässä, kala oli niin valttikortti kuin nuo ihanat

jälkiruokaleivonnaisetkin...
Taas matkamme jatkui, yht äkkiä huomasin bussista kaupungin laidalle nuo pyramiidit, sydämmeni meni taas

sykkyrälle, Katja nyt näet nuo livenä... opaskin ehti kuuluttaa että joku jo huomasikin nuo lapsuudenhaaveet,

tarkoitti minua...

Kun astuimme tuonne pyramiidien viereen jonne jotkut pääsevät lisämaksua vastaan 100LE sisälle tuohon suurinpaan...
Ahtaanpaikankammoineen kun olen, ja siellä vielä kuumempaa kuin ulkona ja ahdasta emme me menneet...
Lämpötila pyramiidialueella 47 astetta ei tuullut yhtään, lähdimme kiertämään tätä suurenpaa jalkaisn, opas selitti

että siinä on laskelien mukaan 8 miljoonaa kiveä, huh huh mahtava näky mutta jotain puuttuu...
Satoja ihmisiä jotka haluavat rahasi ( meillä rahat onneksi bussissa)..
kameleita, hevosia ja aaseja sata määrin...
lapsia, beduiineja, aaikuisia ja poliiseja jokaisella myytävää ja ottavat kuvia kamerallasi rahaa haluaa kaikki..
Siinä kun kiersimme tuota isompaa pyramiidia ympäri näimme mistä opas varoitti, saat tuon beduiinien pyyhkeen

päähäsi ja pääset kamelin selkään 20LE taluttavat sinua hetken.. kamelin selässä istui Eurooppalainen mies tuo

päässään mistä kerroin, mies oli aivan valkoinen tullut varmaan juuri Egyptiin kun ei rusketuksen hiventäkään

hänellä ollut..
Luuli raukka pääsevänsä alas ajelun jälkeen, utta hinta nousi 100€ ja kameli ei laskeudu, tuli yön mustiin

pukeutunut vanha beduiinimies joka huusi jäätävällä äänellä kun mies yritti tiputtaa itseään sieltä korkealta alas,

siihen jäi kuin tinanappi istumaan, emme jääneet katsomaan minne veivät miehen, unohdimme koko jutun...
Tullessamme bussille päin , en yhteenkään lapseen päin ollut katsonut vaikka käsiä pyöri esineineen ympärilläni,

mutta yksi suloinen Egyptiläinen poika myi näitä beduiinien huiveja ja kun selitimme että meillä ei ollut rahaa,

niin olisi Jarille antanut ilmaiseksi tuon otti sen pussista jo pois, sain kuvankin pojasta, häneltä jopa olisin

ostanutkin..
Mutta kävi niin että isä huomasi ja Karjaisi poika huiveineen hävisi kuin pieru Saharaan...

Sen jälkeen suunnistimme näköalapaikalle bussilla, jossa nuo kolme pyramiidia tuli esille hyvin taas kuvasin ja

kuvautin myös itseni, yhäkin jotain lapsuuden haaveista puuttui vaikka nyt oli huomattavasti enemmän tuttua...

Taas bussilla eteenpäin, no sehän tuli nyt eteeni, siinä tiesin että nyt on lapsuudenhaave toteutunut, sydämmeni

mykistyi todella..
Sfinksi ja takana pyramiidit.. sehän se oli... tämä yhdistelmä.. WAU MIKÄ NÄKY.. Suosittelen tuhannesti...

Ainoa harmi tuo näky kokonaisuudessaan pitäisi myös nähdä illalla auringon laskiessa, mutta olen ihan tyytyväinen..
100% kumminkin..
Tähän retkeen olisi myös kuulunut Kairon suureen basaarialueelle meno ostosretki, kaikki huusimme yhteen ääneen

ettemme tulleet mitään ostamaan...

Sitten pysähdyimme Kairon Kins Burgeriin ja bensa asean kahvion eteen jossa saimme ostaa itsellemme välipalaa..

Taas alkoi tuo takaisn matka, hiekkaa, hiekkaa ja Punaista merta, hiekkaa, hiekkaa ja Punaista merta..

Parin pysähdyksen taktiikalla,aurinko laski kuvasin sitä.. bussista..
Yli 6 tuntia taas matkaa...
Tämä retki oli tuo jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa..
Sain oppaalta tuon 200LE lahjakortin ja kerroin hänelle mistä tämä loppujen lopuksi johtuu, että on vain 1 ja ainut

Cashier joka minua kiusaa ja aiheuttaa hämmingit..
Sanoin että ollaan ihan valmiita keskeyttämään viikkoon matkamme, hän kieltämään... no se siitä jäimme...
Vihdoinkin pääsimme hotelliimme, oli niin kova jano päätimme jäädä allasbaariin ottamaan yhdet oluet no sehän meni

alta aikayksikön..
Hiukset mulla oli lian peitossa ei edes kampa läpi mennyt..
Mutta niin väsynyt joten kaadun sänkyyni, ja muistossa kaikki mitä näin..
Hyvää yötä!

MIEHENMIETTEET:

KAIRO

En etsi valtaa loistoa, en kaipaa roskaakaan..
Loistoa ei näy, roskia ja hiekkaa vain..
En tiedä miks tänne tulin ja mitä hain.
Paskasen olon ja kuumuutta sain.
Jos joku sinne aattelee mennä, älä Suomesta pois lennä.
Tuu Turkuun meidän Kairoon, nimi on vaan Topinoja.
Oli Kairossa kameleita jopa eläviä, mut aasit jalat kohti taivasta, teki pahaa katsoa niitä.
Päätin aivastaa jotta pääsisin Kairon vaivasta, kun aivastin niin ne Kairon vaivat oli, en tiiä kehtaanko sanoa oli

housuissa.
Muuten ihan mukava pikku kaupunki noin 22 miljoonaa - asukasta, ei tullut yhtään tuttua vastaan, eipä mulla taida

siellä paljon kavereita olla....


10.7-11

Hyvin nukutun yön jälkeen suihkuun ( pesemään Kairon pölyt) ja ruskeaa kuravelliä tuli hiuksistani HUH HUH, mis

sanotaan et Kairo on maailman toiseksi saastaisin kaupunki.
Kaikki näytti että nyt OK.
Jäimme aulaan taas joksikin aikaa istumaan, koska olin jättänyt siivoojalle 5€ ja Turku kortin jossa aikaväli

4-8.7-11, eilen oli oma töppimme kun olimme vahingossa oveen jättäneet lapun jotta kiellämme siivouksen..
Suoalaisperhe tuli järkyttyneenä luoksemme,olivat siivoojat penkoneet heidän laukkunsa ja tallelokerosta viety 50€,

kysyivät kuinka monta siivoojaa meillä vastasimme että 1 heillä 2, toinen vahtii ja toinen penkoo.. He kielsivät

loppuajaksi siivoojat.. ( se homma hoidossa, mutta en tiedä vielä lopputulosta)

Johtaja tuli luoksemme, kun tiesi että tytär puhuu Englantia ja tulkkasi esim. African Partysta..Ja kertoi että oli

tullut pysäyttämään meitä ja huomasi että olin aivan vihainen ei uskaltanut enää lähestyä...
No hän sanoi että vie meidät ensi perjantaina itse sinne African Partyyn, että he eivät ymärtäneet meitä ja me ei

heitä..
Siis väärinymmärrys molemmin puolin...
Saame ostaa rahalla juomamme...
Sitten kerroin että yksi mies pitää minua Venäläisenä joka aiheuttaa kaikki ongelmat minulle, hän kysyi onko täällä

nyt näytin hänelle kuka oli onneksi juuri paikalla, niin hävis johtaja kuin yös Cashier..
Johtaja palasi mutta Cashier ei...
Sanoin että olen puhdas Suomalainen, isäni pohjanmaalta ja Äitini Rymättylästä... kasvot vaaleat äidiltä isältä

tummuus hiuksiin...

Nyt taas omassa huoneessa, 5€ häipynyt siivoojan matkaan ja hyvää työtä mies tekee vimpan päälle...
Taas upea pyyheviritelmä..
Tmä saa olla viimeinen taksi matka, sen verran kyllästynyt taksi huijareihin..
Hard Rock Cafeen syömään ja viimeiset ostot Cleopatra Bazaariin...
Mutta ensin kyllä rannalle..
Mutta ranta uuttui Akvaarioksi, kysyin hotelli johtajalta missä tuo on, hän nosti oikein sormeaan hyvä että menemme

paikalliseen yritykseen...
Löytyihän tuo viimeinkin, monen etsinnän jälkeen..
kartta ei pitänyt ollenkaan paikkansa...
Eräs poika huomasi että etsimme jotain ja kysyi ollaanko menossa Akvaarioon, ja hän vei sen hotellin aulan läpi

parvekkeen oikealta puolelta lähti portaat alas josta taas oikealle ja Akvaario löytyikin, ei kovin järin suuri,

utta siellä Hai allas keskellä, johon ihastuin tyystin, ovat oikein merten mersuja haluan niitä ihailla näin lasin

takaa mutta en haluan niitä kohdata meressä...
Oli Mureenoita ja 1 albiinokin vielä sellainen.. Siipisimppuja 1 vauva joka piilotteli itseään kiven kolossa..
Oli jos jonkinlaista pallokalaa, kilpikonnia ja muita merikaloja upeissa väreissään, SUOSITTELEN TUHANNESTI..
Hinta ei päätä huimaa..
15LE per naama, 5LE kamera,10LE videokamera... kaikista saa myös kuitit...

No sitten päätimme ottaa toiseksi viimeisen taksin, ja pyytää Hard Rock Cafeen, otin kuvan kaupanteosta vei meidät

suoraan Sakkalaan...
hypättiin taksista ulos, eipä saanut mies meiltä latiakaan, eipä paljoa perään huudellut kun muisti että olin

kuvannut kaupanteon, otimme toisen taksi, joka todella vei minne pyysimme...
Ja tuo Hard Rock Cafee, upeat loistavat ruuat..
kysyivät otanko sipulirenkaita vastasin joo mutta ies ei syö.. apua melkein pesuvatillinen tuli näitä friteerattuja

renkaita, koskaan en ole noin isoja elämässäni edes koskaan nähnyt...
Ruoka oli todella hyvää ja maittavaa..
mtta älkääs kumminkaan koskaan paukkuja tilatko muistan muutamien paukkujen hinnat 155LE kpl noin 20€ kpl.. halusin

vaan suklaa mousset..
Kuvia on paikasta paljon, Jaria nuo pojat oikein kuvasivat katossa olleiden kitaroiden kera...
Upea paikka pitää itse kokea, SUOSITTELEN TUHANNESTI...

Sen jälkeen pyyhälsimme Cleopatra Bazaariin... ostimme sieltä viimeiset ostokset..

Kun astuimme ulos, aurinko oli laskemassa ei enää paistanut, ihan kuin muovinen kupu oltais lyöty yli ja happi

loppumassa, oli todella seisova ilma (sellaista ei ollut täällä vielä ikinä ollut)..

Vihoviimeinen taksimatka alkamassa, sanottiin että haluamme Triton Empireen 40LE nou moor, no lupasi viedä ok eikun

taksiin..
istuin edessä käsissäni oma kamerani, ukko veti jarrut pohjaann, ja otti kameran multa kuvasi auringonlaskun.. tuo

perkele pyysi multa mokomasta kuvasta HEI 5E, suksi suohon sanoin Suomeksi, hotelliin ja sassiin...
Piti suunsa kiinni matkan ajan, mutta kun oiltiin hotellin edessäalkoi kinumaan tuota 5€, huusin vaan nou moor..
Jari antoi tuon 40LE...

Muuten ollut siis toinen OK päivä, jos unohtaa taksit...
Ollaan taatusti vihreänä kateudesta kun tämä perhe lähtee huomena kotimatkalle... mutta taatusti ollaan heidät

hyvästelemässä..

Peijooni tuli heidän kanssaan illalla juteltua että tuo Islannin katla on purkutuassa kuultiin eräältä

Suomalaisparilta nämä uutiset.. pelotti jos tulee lentokielto, mä haluun täältä pois...

Mutta sitte tuli todella pelko, mehän ollaan matkoillamme löytäneet nuo luonnon katastrofit, Rodoksen maanjäristys,

Sisilian maastopalot... miksei siis tulivuorenpurkaukset.. ei ollut ainoa Sisiliassa tuo Etnakin oli kyntensä

näyttänyt... jos niin me perustame tänne oman basaarin, huijataan vimpan päälle, niin et nää Egyptiläiset

kalpenee...

Jari hoitaa iltaisin putkityötä ja mä eläinsuojelua joka täällä on ihan retuperällä...

Aamulla tutkailen netistä nuo tulivuoret, pikkuisen pisti pelottaan...

Tänään todella hyvä päivä...

Hyvää yötä...


MIEHENMIETTEET:


Hard Rock Cafe !

Sinne saatiin 200 punnan lahjakortti Finnmatkoilta hyvitykseksi, kun meijän huone toimi pentele pattereilla.
Ainaskin simmonen olo kun patterit loppui koko huone hiljeni, paitsi mä.
Katja vaan nauroi, mun hermoilua siitä kun ei paristot lopu ikinä. Ei siin auttanut ristin tai rastin merkit, eikä

isämeidän rukouskaan. Olin kuulevinani jonkun kuiskaavan mulle, sitä saa mitä tilaa. Hieman on usko horjunut sen

jälkeen.
Hieno paikka se Haarald rokki oli. Oli kitaroita katossa, oli Madonnan lakki naulakossa, en mä kuiteskaan sitä

siellä nähnyt.
Elton Jhonkin oli jättänyt takkinsa narikkaan.
Kaverit otti musta paljon kuvia, käski mun poseeraamaan lavalla eri asennoissa.
Ne oli ihan innoissaan, mahtavat fotot tuli.
Ruoka siellä oli mahtavaa niinkuin hinnatkin.
Katjalta kysyttiin ottaako sipulirenkaita myös, vaimoni tuntien se sanoi ou jees.
Kun ne hiton sipulit tuli, niin kysyin aiotko ottaa sipulirengas kylvyn vai miks tilasit noin v...tusti.
Aterian jälkeen oli mulla masu ihan täynnä.
Katja, Katja voi Katja, innostui jälkkäriä piti saada, aatelkaas tilas meil suklaa mousset. Se lappas kaiken

suuhunsa ja sanoi mulle jos ei sul mahu anna mulle.
Wau hieno paikka maha täynnä mousset jyllää nyt mun mahas...

11.7-11


Aamiaiselle taas, pikkuisen alkaa tympiä tämä, kun nuo astiankorjaajat ovat liian vikkeliä, siellä menee paljon

ruokaa haaskuun...
Sitten hyvästeltiin uudet ystävät jotka pääsivät kotiin, oltiin ihan vihreänä kateudesta, mein oltais haluttu

kotiin..
Täytyykin mennä nettiin tarkkailemaan noit tulivuorten tuhkapilviä, toivottavasti ei mitään..
Taas rannalle kisailemaan auringon kanssa, ei voi olla totta mun uimapuku tekee loppuaan tulee nuo raudat

liiviosasta ulos..
Takaisin ja taas suihkuun, pistettiin televisio päälle tuli Ihmeneloset, on vinhaa kun tuli Egyptiksi dupattuna ja

Egypti tekstit. Nukahdettiin ekat päikkärit, teki muuten todella hyvää...
Joteskin peljästyin kun näin itseni peilistä, punainen eikun punaruskea oli värini, mutta en myönnä että paloin...
Jari on tainnut saada tuon Egyptin / Faaraon kirouksen, ruoka ei hänelle oikein maittanut ja valitti

vatsanväänteistä...
Syötiin Dolce vitassa, kissa tykkäs meidän molempien ruasta ( hotellin oma nälkäinen kissa äiti, oli kuulemma 5

pentua jossain, en niit vaan ol nähnyt)...

Nyt haeskellut uimapukua, ei täält sellast löydy..
menin Hotellimme Bazaarin taas eka päivänä ostin siltä Ed Hardyn nahkaisen käsilaukun ja nyt myyjä ylipuhus mun

ostamaan bikinit, yritin kyl selittää et en mä mikään bikini tyyppi ol, mullehan nauraa jo naurismaan aidatkin..
No tulipas ostettua oikein naru sellaiset vihreät jois noita Egyptiläisiä kuvia, HUH HUH...
Myyjä huuteli Jaril et Sexsy Sexsy, HEH HEH...

Jaril kyl sanoin et mennään huomen rannalle jo kukonlaulun aikaan, et taatusti pääseen johonkin loosiin

auringonvarjon alle et oon piilossa..
Ja jos veteen haluan pistän vaik punasen mekon ylle uimaan mennessä, en paljoa erotu täkäläisistä, siel nuo naiset

uiskenteli ja snorklas kaikki vaatteet yllä kenkiä ja hattuja myöden, pikkutytöillä oli ostetut sellaiset uimapvut

jois oli polvenpeittävät housut, mekko osa, yläosakin oli pitkähihainen, miehet ja pojat taas ihan uimahousuissa.

No päätin itse piipahtaa tuossa minimarketissa joka on hotellissamme, ensin luulin ettei sinne saa itse mennä vaan

pitää hoitaa nuo ostot cashierin kautta.. he kun livat tuon 21LE mul velkaakin jotta saadaan tuokin selväksi...
No sieltä ostin vesipulloja ja coca colaa pari sipsi pussiakin tuli otettua..
Sälli pyysi multa 25.50LE selitin et siit pitää vähentää tuo 21LE, se pirskatti lisäs sen tohon summaan... No

selitin et mennään Cashierin luo ( sitä kiusaajaani ei ollut siellä) no sinne mentiin ja tuo myönsi et maksan vaan

tuon 4.50LE... kaikki OK nyt Mini marketin kanssa...
En tiedä tuhahtiko myyjä, mut hällä väli nyt ollaan Fifty - Fifty

No sit kirjoiteltiin molemmat näit tarinoit taas parvekkeella, ei edes allasbaariin jaksettu mennä...
Hyvää yötä...

MIEHENMIETTEET:

African Party!
Simmoinen Afrikkalainen ilta ohjelma joka kestää noin 4 tuntia.
Tästä ei voi paljon kirjoittaa, enkä haluakkaan, meille se kesti noin 4 minuuttia + meno ja paluumatka..
Ensi perjantaina uusi yritys selitän joskus myöhemmin tuon neliminuuttisen, nyt v...tuttaa sen verran paljon et

väänsin kynänkin solmuun TERVE..

Pikku pikku Bikineissä!

Tän kirjoittaminen vaatii suurta ponniskelua ja hieman varovaisuuttakin.
Katjan vanha uimapuku rupesi rakoilemaan oudosti, ihmeellisiä rautappeja ilmestyi joka kohdasta. Sanoi mulle pakko

ostaa uusi.
Ite jäin kaupan ulkopuolelle odottamaan, siis en nähnyt millaisen oli ostanut.
Noin tunnin oottamisen jälkeen Katja tuli kaupasta pois pikkuruinen muovipussi kädessä, hieman outo ilme

kasvoillaan, kauppiaskin ilmestyi kaupan oviaukkoon ja iski mulle silmää ja sanoi SEXSY SEXSY yö tulossa.
Mitäköhän se tuolla tarkoitti. Tultiin omaan huoneeseen, Katja meni parvekkeelle, näin tuon salaperäisen muovipussin

ja kurkistin sinne.
Hämmästys oli suuri..
Huusin sille miks ihmeessä ostit vihreitä nenäliinoja, itä helvettiä me niil tehdään.
Katja tuli parvekkeelta kuin pyörremyrsky, sanoi ei ne mitään v...tun nokkaroitteja pölvästi ole, ne on mun uudet

bikinit.
Oon tainnut elää liian vanhaksi, kun tuokin piti viel kokea. Oli pakko sanoa et nyt mun on pakko lähteä vessaan.
Mutta mene ja tiedä millainen seksikäs Fatima huomenna pyörii mun huoneessa uusissa bikineissään, ei muuta kuin

peukut pystyyn.
HUOMINEN KAIKEN MUUTTAA VOI!

12.7-11


Aamupalalla taas, piti katsoa mitä laittaa suuhunsa, minullakin alkoi yöllä tuo maha myllätä, joten ei kahvia mutta

teetä ( tuo tee ei ihan Suomalaisten suosimaa ainakaan minun mielestäni).
Aamiaisen jälkeen istuimme taas aulassa, Cashier oli jo palannut työhönsä, osoitti minua sormellaan, ensin en nänyt

kenen kanssa puhui mutta pian huomasin että puhuu johtajan kanssa.
Joten netin maksamisen jätän siis iltaan.
No ei muuta kuin tien yli ja apteekkiin, vähän samanlaisia pillereitä kuin meillä nuo vaaleat kalvopäällysteiset

maitohappobakteerit olivat todella häijyn keltaisen värisiä.
4 päivässä pitää ottaa, hinta oli yllätys 5LE vähän alle euron..
ja ihanaa löysin sieltä 100% Aloe vera geeliä 40LE joten apteekkiin meni alle 6€.
Palasimme huoneeseemme hetkeksi lepäämään ja yllätys otimme taas päikkärit...
Ranta elämä tänään poissa, joten en päässyt uusia bikineitäni testaamaan...
Päätimme mennä alas aulaan ja juoda Caputsiinot ja syödä jäätelöt (minulla suklaa ja Jarilla Vanilja), todella

maukkaat oli kahvit kuin jätskitkin...
Sitten internettiin ja kuulumiset laitettiin...
Jonka jälkeen suunnistimme lähikatuihin tutustuen, löysin upean kenkäliikkeen ihan hotellimme läheisyydestä, hinnat

eivät päätä huimaa, kaikissa kengissä hinnat päällä.. itse ostin upeat kengät 85LE noin 10€..
Sitten taas kauppoihin ostin Ed Hardyn mustan kangaslaukun, niistä joutuu kyllä maksamaan enemmän 20€ 170LE..
Minulla maha sekaisin joten päätin paastota, Jari taas söi pizzan ja minä join colaa..
Suunnistimme huoneeseemme kirjoittamaan tapahtumia..
Nyt istuttu tovin Jari juoksee vessaan minä en kun olen paastonnut...
Joskos huomen elämä voittaa...
Sitten taas suunnistimme allasbaariin mitä kuuluu sieltä, no ei sitten yhtään mitään, joku vanha mies soittelee

levyjä 20 vuoden takaisia...
Joten mennäänkin nukkumaan...


MIEHENMIETTEET:

Tuo oudon näköinen peltikasa, joka on osittain huoneemme sisällä, ja puolet siitä roikkuu parvekkeen puolella, on

ilmastointikone!
Joka toimi pari yötä..
Sitten se sammui kuin Suomalainen. Ei mitään elonmerkkiäkään. Se toimi kaukosäätimellä jossa oli litium paristo.
Ei muuta kuin se kampelan näköinen säädin kainaloon ja suunta kohti hotellin respaa, löin ukolle säätimen käteen ja

sanoin et paristo loppu.
Meinasin kusta housuihini kun se merileijonan näköinen heppu sanoi: Et ei siihen mitään paristoa kuulu vaan akku

siihen kuuluu. Meni hermot sanoin sille, et akkuko kas kun ei koko mersun moottoria.
Ukko häipyi niin minäkin, eri suuntiin kylläkin.
Aamulla taas kaukosäädin käteen olin taas matkalla respaan, törmäsin tosi tyhmän näköiseen miespuoliseen

huonesiivoojaan, aattelin et vetäsenkö turpaan vai työnnänkö säätimen paikkaan jonne ei aurinkokaan paista, en

tietenkään itseeni vaan moppia muituttavaan kaveriin..
Se varmaan luki ajatukseni kun huusi et anna tänne söödin patteri kaput ina vaista uuti päteri.
Se vaihtoi sen ja toimi kuin uusi, olipa viksu kaveri.
Hyvä et se huusi, muuten ois juossut se säädin hanurissa ympäri hotellia ja meidän huone olis ollut ikuisesti kuuma.
Pakko sanoo se taitaakin olla koko Egyptin viisain mies, kun erotti pariston akusta.
Eipä tässä muuta tälläkertaa...

13.7-11


Olin eilen paastonnut ja 4 pilleriäkin poskeen sullonut, mutta aamu paljasti ei ainakaan vielä apua.
( rahasta, vanhasta vedestä, jäistä jotka meillä oli muutama päivä sitten cocis lasissa..)
Söin vielä niukemman aamupalan, keitetty una, 3 juustonsiivua, kurkkua ja tomaattia ja hunajamelonia, pari lasia

tuoremehua ja teetä..
Sillä mennään..
Sen jälkeen pukeuduin bikineihini, ja eikun rannalle narriksi ( saakelin uimapukuni).
Harkitsin jossain vaiheessa uimaan menoa, Jari tokaisi et mun olis pitänyt ensin kastella hotellihuoneessa jotta

näkis mitä vesi tekee niille kutistuuko.. nauroin ja jätin tuon uimisen tällä kertaa väliin ei siksi että olisin

uskonut Jarin sanoja...
Eihän sielä taas paria tuntia kauempaa jaksanut makoilla, puolentoista litran vesikin loppusi oikeaan aikaan...
Tänään ei päikkäreitä..
No juotiin taas caputsiinot aulassa ja pohdiskeltiin maailman menoa...
Tuli joku häslinki, jonkun tumman miehen vuoksi oli rahanvaihtoautomaatilla, me sitä häslinkiä töllättiin, siin oli

hotellinhenkilökuntaa ja ovelta olevat vartijatkin siinä, on ilmeisesti niin että oman maan väki ei saa konetta

käyttää, hämmästynyt?
Siin vieres on pankki, jossa vaihdoin tänään eka kerran 100€ punniksi..
Mentii taas kävelylle ja samaan kenkäkauppaan uudestaan ostin kahdet kengät... voi että kun ne on nätit..
Kun tultiin hotelliin, törmättiin maanantaina tulleisiin Suomalaisiin äitiin ja poikaan..
Poika ihan jalkapallo fani ja itsekin pelaa kesät talvet..
Metsästää noit pelipaitoja..
Sit taas netissä ja Minimarketista tupakanhaku reissulla.
Heidän kanssa piti karaokeen mennä lähibaariin, jari poika kurkkivat muutaman kerran tuleeko sinne väkeä, no vähiin

tuo jäi emme menneet sinne...
Juteltiin heidän kanssa allasbaarissa olimme vimeiset jotka sieltä poistuivat..
Taas omaan petiin nukkumaan, päätin korjata tuota omaa uimapukuani, en voi bikineitä laittaa, alaselkä palo ihan

kauheen punaseksi..
Hyvää yötä!

MIEHENMIETTEET:

Taksit ja niiden kuskit!
nuo Egyptin ystävällisemmät ihiset!


Kulkeminen täällä on helppoa ja joutuisaa. Joskus jopa sanoisinko mielenkiintoistakin, kunhan vaan muistaa ottaa

tarpeeksi kameroita mukaan, sekä puntia ja euroja jätesäkillinen..
Suomessa o sanonta taksi vie ja taksi tuo...
Täällä tuo tarkoittaa taksi tosiaankin vie punnat eikä oikein tuo mihinkään..
Pysähdyksiä saattaa tulla matkan varrella montakin, riippuu ihan kuinka suuresta suvusta tuo kuski on lähtöisin, kun

se perkele ehdottaa et käydään samassa moikkaamassa jokaista mammaa ja pappaa.
Ai et miksi kameroita ottaa mukaan..
No kun nuo kuskit on kovia poikia ottamaan sulle kuvia omalla kamerallasi, sen jälkeen ne rupee pyytämään 5€ kuvan

otosta.
Antamasi 50 puntaa voi muuttua 50 piasteriksi..

Ollaan täysin v...tuunnuttu niihin, ei ikinä enää!

14.7-11


Aamu alkoi aamupalalla, kyllä nuo astian kerääjät ovat todella vikkeliä mun tyhjä ja täysi mehulasi livisti kun olin

lisää hakemassa purtavaa..taitaa siellä olla todella suuri tuo ruokahävikki..

Rannalle menoon valmistauduttiin, vaan jäätiin taas suustamme kiinni tähän äitiin ja 12v poikaan.. olivat kovia

juttelemaan, enkä minäkään pahasti toiseksi jää..
Kerroin että aiomme mennä vielä uudestaan tuohon lähellä olevaan akvaarioon, joten päädyttiin että menemme yhdessä

sinne.
Siellä viivyttiin taas tovin ja taas tuli noita kaloa kuvattua ja enite tietenkin noita haita, poikakin ihastui

niihin...
Juotiin sen jälkeen juotskut siinä akvaario hotellin parvekkeella, Jari ja poika menivät aulaan jotain

pelaamaan..10Le tunti maksoi..
Heillä alkoi tuo seisova pöytä joten lähtivät syömään Sinuheen ( joka on myös aamiaispaikka)
Me taas päätimme että nyt tuo Dolce Vtan ravintolaan emme mene vaan minne suunnistaisimme..
Vastapäätä on hyvin epämääräinen rakennus, jossa Cacao Bar alakerrassa, Jari on jo ihan alussa sinne pyytänyt,

sanoin silloin et tuo on ihan mahatauti paikan näköinen.
Mut siel koko ajan kyltti ulkona että 3-6 välillä saa ruuista 25% juomista 50% alennusta..
Voi kuttulan juttu, miks mä en ollut sinne aikaisemmin suostunut menemään, oltais syöty siel joka päivä..
Mahtavat ruuat ja melko suuret annokset, makuhermoja kutkuttava todella, miten voisin enemmän kehua, koko aikana ei

olla näin hyvää edes saatu mistään muualta, eikä todellakaan tarvitse mahatautia epäillä, tomaatit ja kurkut

tuoreempia kuin meidän hotellissa.. ruokajuomana otettiin tuo Sakara oluet, olin pyytämässä laskua, poika käsitti

väärin toikin taas oluet, me oltiin jo siin vaihees ihan ähkynä hyvästä ruuasta, no ei muuta kuin istuimme todella

pitkään ennen kuin saatiin tuo toinen pullokin juotua..
koko lasku 2 ateriaa, kana Fajita ja Stroganoff ja 4 olutta teki 105LE kun olemme syöneet tuolla Dolce Vitassa 105LE

on yhden annoksen hinta... ja joka ei maistunut läheskään näin hyvältä..
Päätimme syödä täällä koko loppuajan...
Suosittelemme tuhannesti ulkokuori pettää..
No taas omaan allasbaariin istumaan, sama ohjelma illasta toiseen tylsää, 3 miehen voimin moista pyörittävät..
Cacao baarissa meno senkun yltyy, katselimme hetken sitä ulkopuolelta, tulimme huoneeseemme..
Aloe veraa ei enää tarvitse laittaa hyttysen pistot jo poissa, pari kertaa sitä niihin laitoin...
Hyvä yötä, ei ongelmista tietoakaan, hyvä päivä..


MIEHENMIETTEET:

POLTTOÖLJYN JUONTIA!


Ostettiin 1 pullo paikallista Viskiä se maistui ihan polttoöljyltä, mut tyhjäksi meni kuitenkin.
Mulla olo oli kuin sädetikulla, kipinät vaan sinkoili.
Katjasta en men takuuseen, se vaihtoi väriä kuin liikennevalot, välillä vihreä, välillä keltainen ja joskus punainen

kuin paloauto.
Oli pojat tujua juotavaa, suosittelen lämpimästi niille jotka omistavat traktorin.
En yhtään ihmettele kun siivooja löytää tuon tyhjän pullon, et sanoo meille: Nyt äkkiä hospitaaliinte kuola molemat

ilan töhtöriä te juonu perkel yksi litra Niilin vettä.
Sanoisin: Nyt ulos perkeleen peljäyttäjä!
Lähtis varmaan kuin ohjus Irakista, ja kuultais kun se nauraa käkättäis..
Tuo viksu mies olis taatusti koomikkokin..



15.7-11

Aamupalalta aulaan istuaan ja oottamaan koska pankki aukeaisi, istuttuamme siinä tovin menin johtajalta kysymään,

joka sanoi että heillä on perjantai pyhäpäivä ja virastot kiinni..
Itse en ole tuota masiinaa koskaan käyttänyt joten pyysin johtajaa minua siinä neuvomaan..
Mentiin koneen ääreen annoin johtajalle 100€ käteen ja hän näytti miten tuo masiina toimii, ei se sitten niin

hankalaa olekaan.
täytyy sanoa että kun ostin pari päivää ennen lähtöämme Forexista Egyptin puntia kurssi oli todella hyvä 113.5LE oli

10€, pankissa kun vaihdoin kurssi oli silloin 82.5LE ja nyt kun raha tuli masiinasta kurssi oli 84LE, jos ole vaikka

talveksi menossa Egyptiin seuraa jo kursseja ja vaihtele jo niitä etukäteen.
Sitten mentiin taas rantaan uiskentelemaan ja aurinkoa paistattelemaan,.
Kun sieltä tulimme niin johtaja tuli luokseni ja kertoi että African party on peruttu liian vähän osanottaja määrän

mukaan vaatimus on 50 henkeä.. Antoi minulle 210LE jäi velkaa minulle 50LE, hiukan minua ihmetyttää kun jo toisen

kerran on hotelli minulle velkaa, vaikka hotellissa paljon ihmisiä ja rahaa virtaa sisään.. no johtajaan uskon

todella ei pelkoa että minut unohtaisi..
Ei tuo ohjelman peruuntuminen minua harmita...
Nyt loma kumminkin sujuu niinkuin loman kuuluukin..
Suihkun jälkeen halusin päästä kampaajalle, olisin leikkauttanut hiukseni johonkin jännään malliin..
Johtaja käski mennä tämän hotellin kampaamoon..
Sinne kun menimme hän sanoi ettei leikkaa naisten hiuksia. ( kampaamo tyhjä asiakkaista) käski mennä rannan

kampaajalle, no sinne kun päästiin heilläkään ei yhtään asiakasta, mutta heti oltiin 300LE pyytämässä, Jari avasi

suunsa tippui heti 200LE:HEN, mutta sieltäkin tuli vastaus että meidän hotelilla leikataan naisten hiuksia, rahan

kyllä olisivat halunneet, minä taas että ensin työ sitten maksu..
Selittivät että heidän maailman paras kampaaja o Turkissa tulee parin tunnin päästä.. kampaajia on mutta ei

leikkaushalua..
Enkä todellakaan enää jaksa mennä takaisin hotellin kampaamoon, unohdan jutun ja sillä selvä..

Eilen oltiin kerrottu äidille ja pojalle että menemme taas syömään Cacao baariin, äiti valitti heillä kun on tuo

puolihoito niin ei ole sellaista ruokaa siellä mitä poika söisi ja ruokajuomana vain vesi ja ei kehuttavaa ruokaa

siellä ole muutenkaan, samanlaista kuin aamuisin liian ripeitä kerääjiä..
Hekin päättivät tulla kanssamme sinne syömään, otin kanaa carrylla ja taas mitä maittavin ateria Jari otti heidän

kalleimman pihviaterian 69LE ja oli hintansa väärtti..
Äiti ja poika ihastuivat yös ruokiin ja päättivät syödä myös loppuajan täällä..
No sen jälkeen suunnistimme shoppailemaan..
Ostin taas samasta paikasta kahdet kengät, ja nyt on ihme tapahtunut, löydettiin hyvä vaatekauppa jossa hinnat

jokaisessa valmiina (näissä muuten ei ole sisään vetäjiä).
Jari osti itselleen vaatteita, olen koko matkan ajan käskenyt katsella mitä haluaa..
osti koko kesäasun, shortsit, lippiksen, t paidan hihattoman (ihme kyllä löytyi) ja alkkaritkin vielä...
Tätä ei ole ikinä tapahtunut..
Ja täytyy oikein kehaista 12 vuotiaan pojan kauppaa, pelipaita baaarista, itse hoiti hyvällä Englanninkielellä koko

kaupan alusta asti tinkaamiseen asti..
Päätimme sen jälkeen mennä ottamaan vielä Cacaossa yhdet oluet..
Oli todella hyvä päivä..
Ei voi olla totta kun menimme nelistään allasbaariin, istuimme tunnin saamatta yhtään mitään, eivät edes tuhkakuppia

tulleet tyhjentämään, hyvä niin ei meil kyl jano ollutkaan juteltiin vaan..
Oli taatusti sana kiirinyt että olimme kauan Cacao baarissa istuneet..
Voi voi tuota hotellin väkeä..
Hyvää yötä!


MIEHENMIETTEET:


Oudoin näkemäni sukellusretki !

Oltiin rannalla kun viereemme ilmestyi kahdeksan vanhaa ukkoa ikä haarukka noin 65-90 vuotta.
He päättivät yhdesä tehdä snorklaus retken.
Oli sinä papoilla jos jonkun näköistä vempainta, jonkulla varmaan hengityskonekin (vedenpitävä).
Räpylät ja ja putket päähän ja eikun menoksi.
Näky oli joteskin koomillinen, kun tuo retkikuntalähestyi, uhkaavasti kohti rantaa.
Joku sekos omiin räpylöihin, ja joku sekos omassa päässä olevaan putkeen.
Kun ranta oli saavutettu, joku sano et kun mä lasken kolmeen, niin sitten kaikki veteen. YKSI!
Kaikki otti lähtöasennon. KAKS!
Kukaan ei hengittänyt. KOLME!
ja molskis ne papat sukelsi heti rantaviivalla, joillakin oli viel räpylät rannan puolella mut naama vedessä.
Ei jumalauta siinä ne makas, kuin kaheksan rantautunutta valasta.
Kuulin kun yks pappa kysyi toiselta, näitkö sä sen korallin, juu näinhän mä sanoi toinen pappa, nokka veressä.Aivan

fantsy merenpohja.
Outoja nuo Ruotsalaiset!




16.7-11

Jari ei kestä tuulettimen hurinaa, sammuttaa sen usein öisin.
Nyt on taas todella tukala olo.
Taas suuntana tuo aamupala ( nyt alkoi toiseksi viimeinen koko päivä).
Vieläkin naurattaa tuo allasbaarin väki, tuntuu sukkelalta heidän ohjelmansa aina sama ja samat laulut, samassa

järjestyksessä kolmen eri henkilön voimin..
No vaihdoin sitten viimeisen kerran euroja punniksi..
Sitten keskustelimme Finnmatkojen oppaan kanssa, kerroin kelle annan täydet pisteet, Siivooja, Johtaja + muu

henkilökunta , paitsi tämä 1 Cashier, allasbaarillekin täydet pojot (huomioimatta eilisiltaa).
Sitten pyyhällettiin rantaan..
Kampaaja olisi ottanut kuulemma minut eilen, on kuulemma oma syyni kun juoksinnoiden kahden kampaamon väliä (itse he

käskivät)..
Voi voi menettivät tuon 200LE:n, asiakkaista ei heillä näkynyt tänäänkään...
No siellä punaisessa meressä lilluimme, kunnes taas kypsyimme.
Sieltä sitten suihkuun huoneeseemme, pesemään taas merivedet ihosta...
EI VOI OLLA TOTTA!
Ovi avautuu ulkopuolelta avaimella, sulkeutuu sisäpuolelta avaimella ja ulos pääsy myös avaimella..
Jari tuli sisään paiskasi oven kiinni ( joka ihme kyllä meni lukkooin, vaikka siinä on aina avainta joutunut

käyttämään)
Ja totta kai avain käytävänpuolella, ulospääsy mahdoton..
Me täällä sisällä siis jumissa, Jari alkoi hermostumaan, sanoin että menehän suihkuun, minä olen jo käynyt, kyllä me

täältä jotenkin ulos päästään, äiti koittaa järjestää..
No Jari meni suihkuun ja minä puhelimen viereen, mites täss pystyt soittamaan kellekään en tiedä aulan tai minkään

muunkaan numeroa, ei mitään lipun lapun lappua puhelimen läheisyydessä. (tämä todella kuuluisi olla, kun kaikki

lukot samanlaisia).
Normaalisti nolla on useinkin hotellien aulaan, painoin mitä näppäintä hyvänsä aina automaatti naisen ääni kieku

jotain Egyptiksi...
Jari tuli suihkusta oli ihan hermo..
Minä nyt parvekkeella, pistin viestiä Finnmatkoille voisiko he soittaa aulaan että joku tulisi meidät huoneesta

päästämään ulos..
Jari manasi että päästään vasta huomenna kun siivooja tulee ja silloin aamupalakin on jo ohi..
Ajattelin siinä että tuon äidin ja pojan kanssa oli möötti, joskos he ihmettelisivät, tai sitten luulee että olemme

nukahtaneet..
No Finnmatkoilta tuli viesti soita aulaan, taas viesti takasin heille että ei täällä huoneessä ole minkään vallan

lippua tai lappua jossa noita numeroita olisi..
Jari vihelteli ja huusi alas henkilökunnalle, kukaan ei katsonut ylös..
Mä en voinut kuin mennä petille ja nauraa vatta kipparas kun ukko ihan hermot pinnal...
Olin juuri pistämässä kolmatta viestiä Finmatkoille, kun Jari huusi ja meidän siivooja katsoi ylös ja tuli avaamaan

meille tuon oven, siitä hyvästä annoin tuon 5LE hänelle..
No sitten päästiin nelistään taas Cacaoon syömään..
Jarilla kanaa nuudelilla ja minulla kana vartaat jossa ihanaa dippiä... ranskalaisia ja vihanneksia.. meidän

hotellista kaikki muut Suoalaiset kävivät Cacaossa syömässä paitsi isä joka oli poikansa kanssa kahden, uskoivat

opasta ja söivät Dolce Vitassa.
1 juttu Cacaossa ei ole yhdessäkään annoksessa ollut majoneesia kertaakaan.. jos joku sitä esim pelkää...

Kyllä Suomalainen näkee silmilläänkin mikä on pahaa tai hyvääsyömistä uskon niin.
Mutta nuo paikalliset katukeittiöt ovat ihan jotain jota ei voi sanoin kuvailla tai edes mitä se on, on ihan

oksettavan näköisiä..
Leipiäkin oli liikenneympyrän korokkeella myynnissä ihan vaan maassa, vai onko esim. aurinko niitä paistamassa mene

ja tiedä.
Sieltä taas shoppailemaan, halusin samaan paikkaan ostamaan Janillekin shortsit...
Täällä jos missä näimme että eläimistä ei välitetä, kissat todella laihoja, Dolce vitassa kun aiemmin söimme, syötin

joka kerta heidän kissaansa, tarjoilijat tahallaan ohimennessään potkivat tätä, kissa teki ihme loikkia ettei

joutuisi potkittavaksi ja eniten pyörikin meidän asiakkaiden joukossa..
Ja tässä kun olimme kävelemässä basaarikatua, metrin päässä myyjä ulkona, kissa jäänyt auton alle makasi siinä hänen

edessään pää verisienä, kukaan ei sitä pois siirtänyt..
Koiria tuli silloin tällöin vastaan, eivät mitään komeita otuksia olleet.
Koko tämän kahden viikon aikana näin yhden koiran kaulapannassa, hyvä kuntoinen Dalmatialainen sen kanssa oli mikä

lie kaulapannaton pikkukoira turkki tuhannen takussa..
Marketeissa, ei ainuttakaan kissan tai koiranruoka purkkiakaan tullut vastaan..
Sinne kaivataan todella Eläintensuojelijoita...
Nyt toisiksi viimeinen yömme!
Hyvää yötä!


17.7-11


Päivämme alkoi aamupalalla, nyt alkaa tääkin jo tökkiä samaa vaan pikku muunnoksia, tää onneksi toisiksi

viimeinen...
Päätimme lähteä shoppailemaan, Pikin lahja edelleen ostamatta en uskalla tulla kotiin, jos ei laukustani löydy

hänelle jotain..
Löytyihän tuo karvalelu kameli, jonka kyljessä lukee Egypti, joten Piki tietää missä olemme olleet, onhan tuo niin

viisas koira jotta lukea osaa...

Kuvasin pieniä Egyptin poikia, no joo siitä heti tuli pojat luokseni että se mukama maksaa, tuhahdin että pah...en

anna ja sillä siisti...
Cacaossa taas nelistään menimme syömään, Jari otti ison pizzan ja minä halusin spagettia ja jauhelihakastiketta,

tuli siin viel pikkukulho juustoraastetta.. nam nam Suosittelen tätä ruokapaikaksi edelleen...
Ollaan siis mekein kaikki Suomalaiset taas täällä eidän hotellista, muutama mies, 1 muu perhe ja me.., harmi ettei

edelleenkään tuo isä ja poika..
CACAO BAR, MOITTEETONTA, MAUKASTA, EDULLISTA ja REHELLISTÄ TOIMINTAA!!!!!

Nyt painutaan huoneeseen pistetään matkalaukut lähtökuntoon, 1 laukku jätetään auki, jotta tämän illan vaatteet ja

hygienia tuotteet saadaan sinne vielä aamulla pistettyä..

Alkaakin olla aika alkaa hyvästelemään Hurghadaa, päätimme lähteä kahdestaan rannalle kameroiden kera kuvaamaan

auringonlaskua.. viimeiset kuvat vielä siis lähiympäristöstä...

Viimeinen kerta istumassa iltaa allasbaarissa, yhden Sakaran voimin..
Eka kertaa oikein villi meininki, vaikka samat on soitot, taisi pari vanhempaa naista pistää paikkaan eloa, 1 mies

ihan lääpällään tähän Ranskattareen... seurattiin niiden touhua, Ranskattarelle tuli niin hiki että mekkoakin piti

lähteä vaihtamaan.. Ei kauhean humalaiselta näyttänyt, mutta tuli mieleen mitä nappeja ottanut kun lensi kuin tuuli

viiri koko ajan...

Ei mar nyt nukkumaan, aamulla aikainen nousu...


18.7-11


Aamulla kello 6 herätys Egyptin aikaa..
Suihkuun viimeisen kerran, siivoojalle kolmannen kerran pöydälle Turku kortin kera 5€..
Nyt loput tavarat aukinaiseen matkalaukkuun.. ja uudet vaatteet molemmille ylle ja aamupalalle..mehun kanssa letut

ja munakkaat taas maistuivat mutta sen jälkeen vain kuppi kahvia...

Sen jälkeen palautin hotellin respaan nuo pyyhekortit ja aamiaiskortit, huom jos et palauta ovat 10€ kpl..
Jari haki jonkun ajan päästä matkalaukut aulaan, joten voitiin luovuttaa tuo kohtalon avain...

Johtaja tuli valtavan karkkikulhon kanssa ja tarjosi lähtijöille karkit, huomasi minun uudet kenkäni kehui

kovasti...

No vihdoinkin bussi tuli ja lähdimme onnellisina kotimatkalle...

No kyllä nuo passi, viisumi ym. maahanpoistumislaput onnistui ihan kivasti...
Jäljellä mulla enää 110LE jotka piti tuhlata lentokentällä..
Olin lukenut että papyruksia sieltä saa halvalla, kissan viikset valhetta tai mitä kukakin pitää halpana..
Löysin ihan kivat seinäkoristeet joissa roikkui tuo pirunsilmä jokaisessa alapuolella, ostin Tutakhamonin,

Cleopatran ja Nefertitin.. poika tinkasi tuon siihen asti, mutta niissä oli euron hinnatkin mukana 5€, 6€ ja 6€ eikä

tuo 110LE pääse ihan lähellekään jos muutetaan tuo euroksi..

Sen jälkeen TAXFREE kauppaan ostin pari litraa väkevää ihan tuttua tuonti viinaa ja 2 kartonkia tupakkaa 42€, en

siinä vaiheessa hintaa ihmetellyt..
Mutta päätin mennä ostamaan vielä yhden kartongin, niin siitä pyydettiin 17.50€ joten nyt jäin tuota ekaa ostosta

miettimään, joteskin tuntuu väärältä hinnalta tietenkin minun eduksi...

No melkein heti meidät jo kutsuttiinkin lähtöpaikalle pian jo siis istuttiin koneessa...
Saatiin taas ihan ikkunapaikat..
AirFinland oli tuo kone jolla lennot tehtiin, mukava kapteeni tällä kertaa, ensin kuulutti minkä kaikkien maitten

yli lennetään.
Vähän ennen Kairoa taas kapteeni kuulutti että vielä voi katsella Kairon pyramiideja, totta kai ilmasta piti noista

kuvakin ottaa...

Hyvästi Egypti, Hyvästi Hurghada...
Koskaan ei nähdä enää, toeutin lapsuuden haaveeni se riittää, mutta en siltikään ihan pahalla muistele..