sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

KUUKAUSI THAIMAASSA

31.5 -30.6.2012

31.5 torstai - 1.6 perjantai

Matkamme alkoi Turusta tyttäreni perheen kera klo 11.15 kohti Vantaan lentoasemaa.
Pysähdyimme kahvilla Lohjalla ja ostimme matkalukemista myös. Minulla ja tyttärelläni on sama maku, se on uskottava, koska ostimme saman pokkarin ( harmi oltaisiin voitu vaihtaa ) "Vettä Elefanteille".
No siitä sitten matka jatkui Lentoparkkiin, jonne heidän autonsa jätettiin.
Sieltä lentoparkista linja-autolla Lentokentälle.
Kun tultiin läpivalaisuun, virkailija kysyi: Onko minulla nesteitä käsilaukussa?
Minä vakuuttamaan Että ei todellakaan ole.. (tyhmiä kyselee)
No nesteitä oli siellä, ei muuta kuin lapsenlapseni nokkamuki jossa vettä otettiin pois minun laukusta. Ja uusi läpivalaisu nyt kunnialla läpi ( oli tuo Lohjalla jäänyt mulle).
Sitten odoteltiin lentokoneeseen pääsyä, ja pianhan me päästiin.
Suuri iso plussa Finnairille.Ruoka, juoma + aamupalaolivat hyviä (kun vertaa muihin lentoyhtiöihin).
Fiksua oli siirtää tyttäreni, vävyni ja lapsenlapseni 1v7kk sellaiseen penkkiriviin jossa Antonkin sai oman istuimen.
Anton oli reipas koko matkan ajan (yötä vasten mentiin, joten oli monta tuntia pimeää aikaa) hänellä nukkuminenkin sujui ongelmitta.
Mutta minä ja mieheni emme pystyneet nukkumaan lainkaan. Ihan takanamme 1 lapsi noin 4-5v piti koko pimeyden ajan konserttia (tai sanotaan huusi/itki koko ajan). Lapsen itkusta ei voi valittaa. Jos tyttäreni perhe olisi ollut vieressämme ei edes Anton olisi siinä melussa pystynyt nukkumaan.
Saavuimme vihdoin viimein Bankokiin ja alkoi taksimatka lähelle Cason Roadia.
Otimme eräästä pikku hotellista huoneet päiväksi, suihkua ja laukkujen säilytystä varten (koska matkamme jatkuu edelleen).
Suihkusta tuli vettä jos tuli, kylmää ja kuumaa vuorotellen, huone siisti mutta pikkuinen ja näköala joo kujalle jossa kukaan ei kulje..
Vävymme ja me mentiin alakertaan baariintuota Chang olutta maistamaan ( josta olimme kuulleet ylistykseen asti), no olihan tuo olutta joo, mut ei siit mun lempparia tullut.
Vävymme päätti että juodaan vielä vesimeloni shaket, se taas oli paljon parempaa juomista.
Sitten mentiin koko sakki shoppailemaan j syömään ennen iltajunaa.
Shoppailut shoppailtu matkavaatetta tuli mukaan. Syömässä käytiin, otin keiton jonka kyllä jätin syömättä kolmannen lusikallisen jälkeen, inhotti kun sain lautaselleni kärpäsen uiskentelemaan taisi otus ihan selkäuintia siinä polskuttaa..
Vielä ehdittiin ottaa pikku päikkärit ( oisin kyllä nukkunut pitempääkin kun tuo yö jäi vajaaksi).
Sitten hylkäsimme hotellin ja otimme taksin ja matkamme alkoi Bankokin rautatie-asemalle. Oli kova ruuhka, hermostuimme jokainen (meillä oli tapaaminen joka antaa meille juna ja lauttaliput) taksimatka kesti 40 minuuttia joka olisi pitänyt mennä puolet vähemmässä ajassa).
Kun asuimme asemalle taivaankansi repesi ja vettä tuli tuutin täydeltä, asfaltti lainehti vedestä ( emme kastuneet), noin 30 minuutin odotus jotta päästiin junaan, meillä oli 1 luokan makuuvaunut (jotka voi lukita, 2 luokan makuuvaunussa vain verhot, kolmannesta en edes puhu).
Siellä oli 2 vessaa käytävällä, normaali WC pytty (joka pissattiin heti tukkoon) ja toinen oli tuo seisoma pytty.
Siinä junassa oli hauskanen mies myyjä, hän kiusasi meitä kuin me häntä. Kun halusimme maksaa hän ei ota, kun rahastaisi me emme maksa. No maksettiin kyllä kumminkin. Siinä sitten meni tuo toinen yö.
Aamulla heräsimme Shurat Thanilla juna matka ohi!

2.6 lauantai

 

Juna oli tunnin myöhässä, olimme vasta klo 8.15 ( onneksi auto odotti meitä kuin muitakin tulijoita).Siitä alkoi 2 tunnin automatka lauttarantaan, ja taas odotusta tovin jotta päästiin lauttaan joka taas kesti 1.5 tuntia kunnes vihdoin olimme Koh Samuilla, Hotellimme World Resort Bo Phutissa ( bungalovimme) auto odotti meitä lauttarannassa vielä 30 minuuttia ennen kuin ollaan perillä ensimmäisessä kohteessamme.
Meillä oli maksetut bungalovit 7 päiväksi, koko tämä matka (mikä oltiin tehty Turusta asti) kannatti, koko Bungalovi alueemme oli kuin paratiisi kaikkine kasveineen ja puineen.
Bungaloveihimme olimme todella tyytyväisiä, purettiin laukut ja laitettiin uimapuvut ylle, mieheni meni Siamin lahteen kastautumaan ja minä polskahdin uima altaaseen.
Jonka jälkeen lähdimme kävelylle koko sakki  lähikadulle ja löysimme ravintolan jossa söimme ja sen jälkeen nautittiin kahvit. Jatkoimme kävelyä vävymme ohjaamana. Hieman kaikkia nauratti mun kuvausintoni, joten tulin heidän perässään monta metriä takana.
Pysähdyimme erään kärryn eteen jossa myytiin noita Banaani pannukakkuja ( olen kuullut monien niitä kehuvan).
NO ei ollut turhaan kehuttu, olivat todella hyviä.Wau minkä makuisia (sanoin että kissa vei kieleni). Voisin mutustaa niitä joka päivä, mutta mahtuisinko takaisin tullessani enää lentokoneen istuimeen. Koko ihanuus maksoi 30 bathia= 0.75€.
Sitten taas omiin bungaloveihimme.
Kävin tyttäreni, hänen poikansa kanssa hotellimme rannassa napsimassa iltakuvia (minustakin saa hyviä kuvia pimeässä ja kaukaa).
Loppuilta vietettiin meidän bungalovimme terassilla, kunnes väsymys voitti ( 2 päivän matkustus vaati veronsa).

3.6 sunnuntai


Heräsimme aamulla ensimmäisen hyvin nukutun yön jälkeen.
Lähdimme aamupalalle, joka oli runsas, munakkaan paistaja oli myös (hidas mutta hyvä). Söimme itsemme aivan ähkyiksi asti, kaikkea löytyi kyllä, Guava tuoremehu aivan ihanaa.
Jonka jälkeen suunnistimme altaalle, siellä aika kului rattoisasti, perheen pienin oikea vesipeto polskimaan, suuttui kun lähdimme pois.
Vävymme päätti että lähdemme toiseen osaan Samuita lavataksilla Chawengille. Siellä sitä taapersimme jonkun aikaa, aikaa en osaa sanoa, lomalla kun ei pahemmin kelloa tiirailla ( jollei ole jostain matkustusajoista kiini).
Aurinko porotti ja niinhän tuli kasvot ja olkapäät punaisiksi asti.
Menimme juomaan taas nuo shaket ja maistui todella. Tovin vielä käveltiin ja otettiin lavataksi joka vei hotelliimme.
Poikettiin lähikaupassa ostamassa jääkaappiimme, vettä, jääteetä ja mansikka jaffaa ( siitä tuli mun lemppari).
Sitten taas pulikoitiin altaalla, ei olis millään tohtinut lähteä pois.
Istuimme terassillamme alkoi ukonilma sateen kera, puoli tuntia kesti, ilma raikastui. Sitten olikin aika lähteä taas hakemaan ruokapaikkaa.
Jonkun aikaa oltiin kuljettu oltiin jonkun katoksen kohdalla kun taas alkoi sade, joten sinne alle odottamaan sateen loppua, no 10 minuuttia seistiin kunnes oli ohi.
Jatkettiin matkaa. Tuli vaatimattoman näköinen paikka vastaan muovipöytä liinoineen, sinne mentiin.
Annokset olivat todella isoja ja maukkaita.60 bathia= 1.50€ maksoi minun annos..
Kaupan kautta palattiin bungaloveihimme, pimeää on jo ja kello näyttää 19.25, loppu ilta terassillamme..

4.6 maanantai

 

Aamulla aamupalan jälkeen lähdimme Lamaille, jouduimme Chawengilla vaihtamaan lavataksia ennenkuin pääsimme Lamaille.
Sieltä minun piti ostaa T-paita jotta pääsen temppelialueelle, naisilla pitää olla olkapäät ja polvet peitettynä.
Siellä oli Tohtorikala paikka, jonne mieheni ja minä menimme jalkahoitoon.
Se se vasta kokemus oli, minä kun olen herkkä jalkapohjan kutitukselle. Hyvin nuo hommansa hoitivat, 15 minuuttia ja 150bathia= n.3.60€  yhdeltä. Sen jälkeen 30 minuuttia jalat kihelmöivät ja jaloilla oli hyvä olo.
Sitten käveltiin jonkun verran katsomaan luonnonmuokkaamia nähtävyyksiä Hin Ta & Hin Yai ( iso-isä & iso-äiti).
Sieltä myös ostimme kookkospähkinän pillillä ja joimme tuon nesteen, moista en ole ennen juonutkaan ( ei se kyl ihan makuhermoja kutkuttanut, vaikka kookkoksesta pidänkin).
Käveltiin vielä Lamailla ja juotiin juotavat kaupan edessä.
Taas lavataksilla hotelliimme, auton vaihtoa ei tarvinnut vei meidät sinne suoraan (taisiko kuskilla ajot loppua siltä päivää).
Sonnustauduimme taas altaalle.
Tyttäreni perheen bungalovin edustalla puussa luikerteli pikku käärme tuli tuo otus kuvattua ( paratiisissahan kuuluu olla käärme).
Taas hyppy lavataksiin ja menimme paikalliseen markettiin ( joku Lotus tuo oli) jossa oli myös useampi pikku liikekin. Tulihan sieltä ostettua jotain.
Mieheeni iski sen jälkeen kova kahvijano, joten suunnattiin askeleemme Starbuck kahvilaan. Tilasimme Latet, leivos ja suklaa croisantin. Siellä kuvia räpsin innokkaana. Kun astuimme kahvilasta ulos niin kas kummaa siellä oli valokuvauskielto. Ehkäpä eivät huomanneet tai välittäneet tän ikäisen mummon kuvausvimmasta, mene ja tiedä!
Taas hotellille ja halusin mennä ottamaan rannalta kuvia, ne kun olivat niin upeat maisemat jotka täytyi ikuistaa.
Sitten lähdimme lähiravintolaan syömään. Palatessamme käytiin kaupan kautta, miehelläni ja vävylläni oli yhdet oluet ja pyysivät vielä Sam Songia pikkupullon, oluet otettiin pois ja tuota pulloakaan ei myyty oli Buddhan päivä joten alkoholin myynti kielletty.
Mulla pakkas niinpaljon nauru, kun kielletään niin sitä kahta kauheammin tekee mieli.
Pojat lähtivät hotellimme ravintolaan rannalle parille oluelle ( jos myyvät) ja ilmeisesti onnistuivat kun niitä ei ole takaisin kuulunut.No pian he tulivat hymy huulilla parit oluet saivat..
Taas on tämä päivä päätöksessään...

5.6 tiistai

Yöllä ukkosti kovin ja jossain vaiheessa satoikin. Aamupalalle kun menimme vesi oli todella paljon laskenut, sieltä missä vesi oli pois oli paljon paikallisia noukkimassa jotain, tiedä mitä, simpukoita tai muita vastaavia..
Sen jälkeen haettiin pyykit pesulasta. Minulla oli jotain 1.5kg silitettynä otin maksoi 90 bathia=2.25€.
Päätimme mennä altaalle ennen omaa retkeä Pig Buddhalle (vain minä ja mieheni) ja mitä siinä lähistöllä sitten vielä onkaan.
Olemme aina olleet kovia kävelemään, joten tämä reissu tehdään jalkapatikalla (kun kävelee näkee huomattavasti enemmän).
No kello 11 jälkeen suunnattiin askeleemme kohti Pig Buddhaa, siinä sitä sitten askeleita eteen otettiin. Katuja ensin taaperrettiin, sitten ennen niemen nokkaa näin hauskan näköisen kahvilan jonne halusin juotavalle, isäntä ei niin kauhean innokas sanoi ettei ollut jano. Minä vaatimalla vaatisin että sinne mennään siellä kivoja koristeita, kukkasia ym. joita voin kuvata. Onneksi mentiin alkoi 20 minuutin sadekuuro, jos oltaisiin oltu tiellä ei olisi mitään sateen suojaa ollutkaan.
Vävy oli vuokrannut Scootterin ja pari kertaa pysähtyi menomatkallamme juttelemaan ( epäili ehkä että eksymme).
Niemennokan jälkeen päädyimme pois tieltä ja lähdimme kävelemään rantaa pitkin, matkaa oli yhäkin Pig Buddha näytti vielä pieneltä.
Sitten takaisin tielle jossa alkoi olla jo noita pikku putiikkeja ja valtava telttarakennuskin, tuohan oli pakko tarkistaa mikä oli, oli heidän kauppahallinsa, käveltiin läpi pitkä halli ympäri, oli paha haju, kaloja oli jos jonkin sorttista, rapuakaan unohtamatta ym. äyriäisiä, oli siellä myös hedelmiä ja vihanneksiakin, mutta tuo kalan haju vei voiton.
Saavuimme vihdoin viimein Pig Buddha alueelle, siellä tuli aikaa vietettyä yli tunti, kiivettiin sinne ylös, kengät piti jättää alas ( onneksi sade ei ollut tullut sinne asti, muuten oltaisiin tultu sieltä ylhäältä vauhdilla alas, sileitä laattoja kun oli nuo askelmat).
Vaatetta ostettiin sieltä ja banaani pannukakut tottakai.
Sen jälkeen jatkoimme matkaa Whit Plai Laemille, siellä sitä oli jos jonkin laista katsomista, taisipa siinä taas tunti vierähtää, sitten aloitimme matkan takaisin hotelliimme ja taas jalan, kävelimme nyt niemenokkaan asti tietä pitkin ja sen jälkeen rantaa pitkin hotelliimme asti.
Rannalla kävellessämme 4 koiraa temmelsi yhdessä kisaille, kunnes erkanivat ja juoksivat ties minne, yksi koira juoksi ihan rannan vesirajalla kunnes huomasimme että siltä uupuu toinen takajalka ( ei haitannut koiraa yhtään olla kolmijalka), kuvan otin kun tuo ohitti meidät hurjassa vauhdissa.
Kun saimme suunnattua askeleemme jo hotelimme rannalle, niin huomasimme että seuraavan hotellin rannalla oli häät menossa.
Kello 17.30 olimme bungalovillamme, tyttärein perhe oli poissa, olivatko etsimässä meitä vai?
Käytiin suihkussa tuon lenkin jälkeen, tyttärein perhe olivatkin olleet jo syömässä, joten suuntasimme askeleemme johonkin lähellä olevaan paikkaan. Päädyimme ihan kauppamme viereen. Ruoka oli todella hyvää.
Ja taas loppuilta terassilla, jalat eivät kyllä antaneet liikkuakkaan mihinkään...

6.6 keskiviikko

Aamulla kun heräsimme ripotteli hieman vettä kun suuntasimme askeleemme aamupalalle. Sinne kun pääsimme niin sitten tuo sade yltyi, täytyi ottaa hotellin sateenvarjot aamupalapaikan luota, nyt ei lintuja näy, mutta sitäkin enemmän sammakoita, niitä piti oikein väistellä.
Poikien pitäisi tänään mennä Scootterilla katsomaan Lamailta meille hotelli kolmeksi päiväksi, joten tällä saarella olis tarkoitus viettää 10 päivää.
Ei ole vakiolintumme tulleet sipsejä pyytämään ( 2 lintua, monta kertaa päivässä), mistään ei kuule edes linnunlaulua.
Olen istunut terassillamme jo jonkin aikaa, ja alkanut lukemaan pokkariani, mutta silmät kumminkin seuraavat myös mitä ympärillä tapahtuu, oravakin tuli nähtyä, kuvaan en saanut mutta on paljon tummempi meidän oravat. Sade alkanut laantua, kello käy jo 11, linnut ovat aloittaneet konserttinsa, mutta meidän lintuja ei vielä näy.
Isäntä on aamupalan jälkeen vain nukkunut ( oliko eilinen kävely liikaa), toiset omassa mökissään.
Mutta nautin tästä luonnonäänistä ja eläimistä joita näen.
Lintuveijaritkin tulivat sipsille taas.Äänet kyllä tunnistaa, tulevat ihan lähelle ja pitävät moninaista ääntään.
Pojat löysivät meille hotellin Lamailta maksaa 3 yötä 1 huone 2700 bathia 1 yö 900 bathia= n.22€, sinne suuntaamme itsemme lauantaina.
Me taas lähdimme tyttäreni kanssa kävelemään rauhalliseen katuosuuteen ( vävy ajelemassa).
Nyt terassilla, jalat eivät kestä tossujani yhtään, joten kuljin loppumatkan paljain jaloin ja kun nuo tohtorikalat olivat aikaisemmin hoitaneet jalkani hyvin tunsin kaikki pienetkin kivet.
Illalla lähdimme taas porukalla syömään ja sen jälkeen tyttäreni perhe halusi banaani pannukakut, meillä taas vatsa niin täynnä joten ei olis mennyt kyllä palaakaan ( vaikka hyviä ovatkin).
Kiersimme kauppoja vävy ja minä ostimma vale Croksit.
Sieltä rynnättiin kauppaan hakemaan jääkahvia ja banaani pullat piti myös saada. Terassilla ilta kaffeet juotiin ja istuskeltiin kunnes taas uni voitti...

7.6 torstai

Taas aamupalalla, siellä ei tällä kertaa ollutkaan perunoita vaan nuudeleita pikkuisiksi pyöreiksi littanoiksi paistettuja...

Sen jälkeen suunnistimme rannalle ja sieltä altaalle, jotta saadaa tämän pikku vesipeto tyytyväiseksi, ranta on niin iso hiekkalaatikko ja polskuttaminen meidän kaikkien kanssa on altaalla helpompaa..
Lähdimme taas lavataksilla Chawengille, vävy tuli scootterin kanssa perässä.
Siellä tehtiin ostoksia vaikka mun käteen osuikin vain 1 tuote.
Siellä syötiin todella halvalla 65 bathia per annos = n.1.50€.
Sitten palattiin taas hotelliimme ja vietettiin iltaa terassillamme.

8.6 perjantai


Tämä aamu meni kiukutellessa,joten jätin aamupalan väliin.
Aurinko porotti tänään aamusta asti täydeltä laidalta, joten siellä sitten paistatettiin päivää, uiden ja lueskellen, harmi vaan tuli siinä pokkari luettua loppuun.
Ja ystävämme isompi lintu on lähistöllämme kerjäämässä, on raukka jäänyt sipseihin koukkuun.
Päätettiin kumminkin ottaa pienet päiväunet, ne toden totta maistuivat, tuli vähän iloisempi mielikin.
Nyt alkaa nälkä jo kurnata, mutta täytyy odottaa siihen asti jotta saa pyykit haettua..
Ja illalla alkaa tuo pakkaaminen, koska huomenna muutamme Lamaille hotellihuoneeseen..
Päätimme isännän kanssa mennä vielä kiertelemään sinne rauhalliselle alueelle, mutta voi kun pääsimme melkein tien alkuun, alkoi sataa kaatamalla, mutta jatkettiin vaan matkaa.Törmättiin kauppiaaseen jolla oli sadeviittoja ( ei noita kertakäyttöisiä muovisia)tinkaamaan ei kyllä suostunut (ymmärsin hyvin) 150 bathia oranssinväriset sadeviitat kpl, oltiin kuin kaksi munkkia konsanaan.
Siellä oli valtava markkinameininki, oli jos mitä myytävää, kaikkea lupasin kokeillamutta tuli niin etova tunne kun näin nuo paistetut pienet mustekalat tikunpäissä, KIITOS EI.
Mentiin päästä päähän, sade tauonnut ja viitat taas pusseissa, ja joka sivu katukin katsottiin.
Päästiin yhteen kohtaan jossa oli valtavasti jotain vilkkuvaa juttua myyjäkin vilkkui ( mangneettikorut korvissaan), piti mennä lähemmäs.
Heti kun näimme sellaisen valotikun/sauvan joka välkkyi useassa värissä, ajateltiin heti kuumeista Anttonia, joka sai sellaista isoa kokeilla kerran ( mies joka ohjaa liikennettä ja päästää jalankulkijat iltaisin tien yli).
Oli myös valohyrrä josta tuli musiikkia ja valot vilkkuivat, tinkaamaan en alkanut, kun näin aikaisemman asiakkaan ostavan niitä 4 ja kauppias ei hintaa alentanut heiltäkään.
Sitten ostimme katukeittiöstä ribsit ja tottakai söimme nuo banaani -pannukakut. Siellä oli lapsiesiintyjiä / lapsiorkesteri jota kaikki kävivät katsomassa ja kuvaamassa, kuin myös minä.
Kauniissa asuissaan tytöt näyttivät ihan nukeilta, musiikista en kyllä piitannut, mutta kaunista katseltavaa...
Siellä aikamme oltuamme päätettiin palata jo takaisin bungaloviimme. Sitten nähtiin tyttäremme omalla bungalovin terassilla istumassa. Vävymme ja kuumeinen Anton jo nukkumassa. Annettiin tuo valosauva, hän
näkee sen huomenna.
Syötiin ribsit omalla terassillamme ja istuimme tovin.
Kunnes oli aika pakata kimpsut ja kampsut, huomenna hotellimme auto vie meidät sinne klo 11 Lamain hotelliin 400bathia meiltä kaikilta yhteensä.
Tässä sisällä kirjoittelen ennen nukkumaan menoa..

9.6 lauantai

 

Aamupalan jälkeen kävelimme hetken rannalla ( sanoen hyvästi ).
Vielä on viimeinen kassi pakkaamatta, mutta se sujuu parissa minuutissa, koska on vain jokunen pikku juttu laittamatta.
Nyt on terassilla istumista ja odottamista koska luovutetaan nämä bungalovit ja maksetaan nuo juodut jutut minibaarikaapista.
Matkamme kesti jonkun aikaa tänne Lamai Perfect Resorttiin ( hotelliimme).
Ylin kerros ilman hissiä. Näköala altaalle, meillä vierekkäiset huoneet. Huone todella tilava ja siisti. Löytyy vedenkeitin, kahvit,ja sokerit + astiat ja vielä iso tilava jääkaappi ( aamiainen ei kuulu tähän, heillä ei ole edes mahdollisuutta siihen ).
Laukut taas purettu ja taas uudet tuulet (maisemat), täällä tuskin saamme uusia lintuveijareita.
Nyt taas 7 - leven kaupassa käyty, joka on noin sanoen nurkan takana. Juomat, nuudelikeitot, mehut ja juotavat ostettu + leivät ja pullat (jääkaappi näyttää taas asutulta ).
Menimme koko sakki Mac Donaldsiin syömään, tyttäreni perhe lähti hotellille ja me jatkoimme tutustumista tähän ympäristöön. Jari osti itselleen Diesel läpsyt ( aidot jäljennökset ) itselleen 300 bathia, minun saldo kolmet korvikset ( rihkamaa ) 60 bathia.
Sitten pitikin jo palata hotelliin, on aivan suihkun tarpeessa lämpöä riittää, HUH hellettä..
Lähdimme taas koko remmi kävelemään toiseen suuntaan ja rannalle, oli paikallisten asunnotkin tien varsilla (monet surkeita mutta kyllä hienojakin näkyi ). Takaisin päin kun tultiin vedessä uiskenteli melko kookas Iguaani uskoisin..
Kyl on niin nihkeän nahkea olo kun istun parvekkeella ja juon mansikka fanttaa NAM...
Mentiin isännän kanssa katsomaan mitä iltamarkkinoilla on tarjolla oli vain tuo 1 kadun pätkä ja paljon eivät tuotteet muuttuneet, koruja, vaatteita, laukkuja ym.heidän esineitään, mitään ei tarttunut käteen.
Sitten tulimme ruokakadulle ( oli monta katukeittiötä ) ostimme 2 rasiaa friteerattua kanaa ( rasiassa 3kpl ) maksoi yhteensä 100 bathia ( 2.50€ ), oltaisiin tultu toimeen yhdelläkin rasialla.
Menimme hotelliimme syömään, ehkäpä liian tuhti ilta-pala.
Nyt tämänpäivän taaperrukset tehty, vielä jonkun aikaa parvekkeella, HYVÄT YÖT...

10.6 sunnuntai

 

Yö meni siihen, baarikadun metelissä ja ilmastointilaitteen hurinassa ( joka hieman vaimensi ). Jari sanoi ettei tarvitse mennä Bar Iceen, hän kun paleli koko yön, mä kun pidän viileästä joten säädöt mun mukaan ( mul kyl pakkas nauru ), no isäntä sulki tuon ilmastoinnin, no OK. No sitten tuli kolmet ilotulitukset ( tais johtua siitä kun oli tuo Lady Boxin, pitivät jonkin aikaa hereillä, mutta kumminkin uni voitti.
Kello 8 herättiin, menin suihkuun, isäntä oli pistänyt kahvit valmiiksi parvekkeelle ja kolmioleivät ( meidän mielestä normi aamupala ).
Tänään siis suunnistamme Perhospuistoon ja Akvaarioon.
Käytiin kävelyllä, eka kerta suuri moka kamera jäi huoneeseen. No kyl noit kuvii tulee lisää. Oli vinhaa kulkea katua pitkin, kaikki baarit ja kaupat kiinni, jokunen 7 leven kauppa auki, käytiin Internet kahviossa, vähän riipustamassa Facebookkiin ja kun tultiin takaisin oli siivooja jo käynyt.
Aurinko porotti täydeltä laidalta se siitä aamusuihkusta ei ole enää tietoakaan..
No isäntä ja minä suuntasimme taksiin ( omiin seikkailuihin ), no ensimmäinen kohteemme oli Akvaario, taksi siis vei meitä kaloja katsomaan.
Ensin tuli ihan normaali akvaarioita ja jos jonkunlaisia kaloja. Sitten pääsimme allas-alueelle jossa ensin olivat hait ( suurempia kuin näimme Egyptin akvaariossa), varoitusteksti kuvinei sormia altaaseen.
Seuraavassa suuressa altaassa monta kilpikonna suuria olivat. Niiden syöttäminen pinsetillä oli mahdollista 20 bathia per lautanen ( salaattia ), eräs konna heitti vettä päällemme ennen syöttöä, hyvä ettei 1 konna multa pinsettejä vienyt ( nappas oikein kunnolla kiinni pinsettiin ). Sen jälkeen käskin isännän kuvata yhtä sinistä kalaa oli taatusti 70cm kokoinen ( joo hän kuvas sen pään ).
Henkilökunta huusikin meidät kaikki  näytösalueelle, sinne kun kävelimme pääsimme juuri sateen alta pois, istuimme juuri siihen kohtaas jossa katos päättyy, säilyimme kuivana, vettä satoi 15 min kaatamalla. Joten esityskin myöhästyi sateen ajaksi.
3:n Merileijonan Show, oli todella hyvä kesti 40-50 minuuttia.
Taas aurinko porotti täydeltä laidalta ja menimme juomaan juotavat. Ihmisiä jonossa yrittämässä samaan kuvaan ison tiikerin kanssa tai vaihtoehtona juottaa tuttipullolla sylissäsi tiikerin pentu. Ei kiinnostanut, katsoin kyllä säälien tuota pennun retuutusta, noin alle puoliminuuttia jonkun sylissä kunnes kuva on otettu ja pentu huusi maitopulloaan, ja taas seuraavaan syliin ( liukuhihnatyöltä näytti ).
Sitten käyskentelimme ulkona siellä oli häkkejä jos kuinka monta, tuli kuvattua papukaijoja, apinaa ja jotain pientä kädellistä ( apina kyllä mutta mikä, olisi mahtunut kämmenelle istumaan ) ja myös saukkoja uskoisin..
Sitten taas tuli kutsu seuraavalle areenalle siinä matkalla oli kissa eläinten häkkejä, olin kuvaamassa juuri suurta pantteria joka makasi siinä häkin edessä, Jari tuli sivusta häkin viereen sitä katsomaan,Eipä olis uskonut että isäntä tosi ketterä, pantteri syöksyi häkkiä päin nelin tassuin, isäntä pomppas taaksepäin pari metriä pelästyi pahasti ( no eihän tuo otus häkin läpi tule, mutta se refleksi ).
Sitten olimme taas esiintymisareenalla otimme ihan eturivin paikat. Ensin tuli Ara papukaijat, Kakadut, petolinnut + 1 jota en tunnistanut. Nauraa sai oli ihan hauska ohjelma ( sen enempää kertomatta ).
Sitten isoon häkkiin tuli 4 isoa Bengalin tiikeriä, ylväitä kissoja, ei voi kun ihailla.
Sen jälkeen tuli taas linnut uudestaan uusin tempuin.
Viimeiseksi tuli nuo saukot, niillä ihan ihku ohjelmanumero, ja tuo kesti taas tuon 40-50 minuuttia.
Näimme todella paljon Akvaario esityksineen 750 bathia per nenä.
Katsoimme kelloamme ja ajateltiin että Perhospuisto saa jäädä käymättä, jos haluamme vielä katsoa tuo Temppelin jossa on tuo Muumioitunut Munkki lasikaapissa.
Ja kas kummaa, meidän taksi jolla tulimme odotti meitä ( arvasi ajan koska tulemme sieltä pois, tiesi taatusti nuo esitysajat ).
Taas sovittiin hinta Muumio Munkin luo Wat Khunaram Temppeliin ( ei ottanut rahaa vaan jäi odottamaan meitä ), ja sen jälkeen sovittiin hinta Hotelliimme, todella kiva päivä kannatti lystistä maksaa.
Sitte lähdimme syömään koko sakki Bamboo Bar nimiseen paikkaan, tilattiin pareittain kahdelle 1kg ribsejä johon kuuluu mukaan ranskalaiset, siinä sitten kaikki sormin mutustelimme, nam oli todella hyvää ( baari kuuluisa näistä ribseistään, täytyy uskoa ).
Sen jälkeen taas kävelyt kadulla ja sain vihdoin ja viimein ostettua meille nuo Thaimaa rantapyyhkeet ( joka matkalta olen tuonut ).
No jätski baarissa piti myös käydä, makeaa ja makoisaa ( on kumma jollen täällä liho ).
Nettikahviossakin poikkesimme , Anton taas kunnossa ( hammas puhkesi, siitä siis tuo kuume ). Taas paluu hotelliin ja istumaan parvekkeelle vielä joksikin aikaa. Joten tämä päivä taas päätöksessä.


11.6 maanantai


Aamukahvit juotu taas parvekkeella ( Isännän laittamat), Isännän mennessä suihkuun toiselta puolen hotellia eräästä huoneesta hipsi pois kaunis Thaimaalainen nainen, tarkemmin katsottuna oli todella paljon miesmäisiä piirteitä ( sääret, reidet ja kasvot ). Vannomaan en tietenkään mene, mutta kumminkin jäi vahva epäily, jotta oli mies 10cm korkoineen, hyppäsi scootterinsa selkään ja lähti pois.
Tänään vietetään ranta / allapäivää, rannalla käyty allas jää haaveeksi, sääret ja reidet  molemmin puolin punaiset, siis väriä tuli mutta väärää. Aurinkorasvat eivät tainneet paljoa tehota.
Sen jälkeen suihkuun, olin ylt ympäri uimapuvun sisältä pehmeää hiekkaa.Johtui kyllä siitä kun menin veteen jonkun matkaa kuljettua tuli jyrkempi kohta ( alaspäin valuva) vesi oli noin vyötäröön asti, ja sen kun ohitin ja jonkun ajan kuluttua piti tulla takaisin rantaan, aalto kaatoi minut, ja aina kun koitin ylös niin uusi aalto piti minut siinä  kontillaan, isäntä ja tytär tulivat mua siitä tilanteesta auttamaan. Suihkun jälkeen pitää mennä ostamaan matkat linja-autolla ja lautalla kohti Phukettia, aamulla siis sanomme Koh Samuille hyvästit.
Nyt juotu päiväkahvit parvekkeellamme, ja päätimme ettemme mene syömään minnekään ravintolaan vaan haemme katukeittiöstä sen saman kanajutun ( mutta vain 1 rasia) ja ostamme jotain muuta myös siihen..
Sitten alkoi taas tuo pakkaaminen, aikaisin nukkumaan klo 5.30 ylös klo 6.30 meidät haetaanhotellista ja matka uuteen kohteeseen alkaa.. Siis hyvät yöt...

12.6 tiistai

Heti herättyämme keitimme kahvit ja nautimme viimeisen aamiaisen Koh Samuilla.
Klo 6.30 sanomme hotellille hyvästit matkamme alkoi pikkubussilla lauttarantaan , siellä noin 30 minuutin odotus Katamariinia, sitä ennen oli plätkäistävä keltaiset tarrat rintaan jossa luki Phuket, katamariini matka kesti 45 minuuttia. Sieltä taas pikkubussilla Suratthaniin ja siellä odotus isoon bussiin tunti poikinensa siinä vierähti koko ajan istuen.Nukuin- en nukkunut. Sitten tuli bussiin joku ukko aikaisemmasta asemasta olimme ostaneet liput pikkubussiin, joka taas toi meitä pitkän matkaa ( hotelliahan meil ei ollut tilattuna, mut vävy muisti yhden nimen jota oli netistä katsonut ).No heillä huoneet ilmeisen tiukassa, joten yövymme täällä Katalla yhden yön,  pitäis olla Superior huone. Parveke näkymä palmu ja joku muu puu, kun tarkkaan katsoo niin näkyy joku mäki oikealta ylös katsottuna ja kun katsoo alas näkyy lasten alla ilman vettä remontin alla on. No petyimme kaikki, Kata Cayntry house.
Käveltiin Karonille Karon Princess hotelliin otimme sieltä huomisesta 5 päiväksi huoneet.
Palattiin takaisin hotelliimme Tuk Tuk taksilla ( laukut jätettiin purkamatta ), hetken aikaa oltuamme oli aika taas mennä syömään, sen jälkeen käveltiin rannalle kuvaamaan rantaa iltahämyssä.
No palattiin takaisin ja mentiin syömään Katalla..
Jotenkin pakettimatka taitaa olla kumminkin meidän juttu..
Raskas päivä takana, katsotaan huomenna päivää aurinkoisin silmin. HYVÄÄ YÖTÄ !

13.6 keskiviikko

Aamulla hipsimme pois tuosta hotellista Katalta ja otimme taksin joka vei meidät Karon Princessiin. Wau mikä yllätys, kyllä täällä kelpaa asua tuon ajan. Upea huone ( loisto hotelli).
Taas kun oli laukut purettu, suuntasimme ihan lähellä olevaan miesten ostos helvettiin / naisten ostos paratiisiin. Sieltä tuli taas jotain ostettua ( paita mulle tottakai pyykit taas pesulassa ja mulla kaikki paidat siellä ).
Nyt altaalle auringon alle, täällä on pari vaihtoehtoa iso allas ja poreallas ylhäällä, täysin auringon alla ( ei varjo paikkaa ).
Yksi taso alempana 2 pikku allasta ( toinen pore ja toisessa teko vesiputous) altaat puiden suojassa, mutta aurintuoleihin kyllä aurinko osuu ( paljon nätempi alue ).
Tuohon mereen ei uskalla mennä aallot valtavat, joko imaisee ihmisen mukanaan tai paiskoo rannalle, niissä oli suuret varoituskyltit ( omalla vastuulla ), nyt kuulemma monsuunin aika.
Lähdimme isännälle etsimään uikkarit ja syömään, söimme Pikku Mermaidissa Luxus voileivät. Siellä on montaa eri sorttia ruokalistaa löytyy siis myös Suomalainen lista.Sitten kävelimme Karonilta Katalle, katsomaan koska pikku norsu tulee Dino parkin eteen, ostamme banaaneita siitä edestä ( jotka on tarkoitettukin tälle norsulle ) 20 bathia per satsi, ja saamme siitä hauskoja kuvia.
Takaisin kävellessämme ostimme katukeittiöstä  noita shaslik tikkujakanaa, possua ja nautaa 20bathia per tikku.
Vävyni sai järkättyä minulle palan Durian hedelmää koska olen ollut innokas sitä maistamaan ( haju on niin hirveä ettei sitä saa viedä hotelleihin ). Sitä kuulemma inhoaa tai rakastaa..
2 palaa otin suuhuni ja maistelin ja maistelin ( en haistanut ), en tiedä pidänkö, mutta jännä maku, mihin voisin verrata sanoisinko ylikäyneeseen  makeaan viinirypäleeseen ( pojat sanoivat P- makuinen ), kova kuori, hedelmä liha sen jälkeen ja sen jälkeen jotain inhottavan löllöä. Isäntä kun pisti suuhunsa sylki sen välittömästi suustaan, vävy taas haistoi ja melkein oksensi ( ei kunnolla edes suuhunsa saanut).
Loppuilta parvekkeella, hyvä fiilis, nukkumatti kutsuu jo !

14.6 torstai

Yö rauhallinen & hiljainen. aamupalalla ollessamme aurinko taas oli jo täytenä taivaalla.
Söin sopivasti, oli taas paljon erillaista tarjolla kuin Koh Samuilla ollessamme. Ihan maittava aamupala.
Pitäis taas mennä kärventämään ihoa. No rannalla oltiin, mutta on niin kovat aallot ettei mokomaan arvannut mennä, monta kertaa vesi tuli ihan varoituskylttiin asti. Sitten päädyimme altaalle sinne pienempään, kun jäimme kahden sinne olimme Venäläisten ympäröimänä aurinkotuolit täyttyivät, jonkin aikaa lilluttiin altaassa ja hetken aurinkotuolissa, ei siellä voinut kauaa kärvistellä ihoa, niin kuumaa niin kuumaa...
Sen jälkeen huoneeseen isäntä suihkukaapissa ja minä ammeessa plutrasin (jos aikaisemmin olen kehunut suihkua unohda se,vessapaperitkin saa laittaa vessapyttyyn. Paras suihku ikinä jos vertaa kotisuomeenkin ).
Kohta on taas aika noutaa pyykit, sen jälkeen uuteen seikkailuun.Otettiin Tuk Tuk ja suuntasimme Elefanttien luo, täytyyhän norsukyyti kokea. Niin kauan oli kaikki hyvin kun isäntä vieressäni istumassa norsun selässä istuimessa.Mutta aikamme kuljettua pientä kinttupolkua suuren norsun selässä ( kameli kyyti pahempaa Egyptissä ). Mutta aikamme kuljettua tuota kinttupolkua ( jonne norsun jalat aivan liian suuret ), kunnes ohjaaja käski isännän norsun niskan päälle istumaan, ja minä jäin ilman köyttä edessäni ( puristin köyttä kyllä käsinojan reunaan, vaikka tuo irti olikin ) molemmista käsinojista puristin rystyset valkoisena ja alkoi takaisin paluu jyrkkää mäkeä alas loppuun asti.
Hengissä selvittiin, kiitin norsua taputuksin niin kärsälle kuin päähän.. Kuskia muistin taas 300 bathilla kuvien ottamisesta. Sen jälkeen Tuk Tukilla takaisin ja suuntasimme jalat ruokapaikkaa kohti. Kuvat olivat hyvänä apuna mitä tilataan, päädyimme molemmat ottamaan ananaksen sisällä, riisiä, kanaa, ananasta, Wau mikä ruoka, oli aivan liikaa, mutta hyvää tuli koverretun ananaspuolikkaan sisällä ja oli myös kaunista katseltavaa..
Taas hotellilla hetken, keitettiin kahvit ja nautimme huoneen viileydestä.
Suuntasimme taas tuohon ostosparatiisiin vai sanoisinko helvettiin. Eilen ja tänään olen tehnyt kauppoja yksistä housuista ja sitä hintaa en maksa mitä pyytää, huomenna taas samoja housuja yrittämään. Sitten muistin etten ole täältä Phuketista ostanut jääkaappimangneettia, meni yhden myyjän luo ja hinta sai mut melkein pyörryksiin 150 bathia pyysi käski laittaa oma hinta laskimeen, en edes kehdannut sanoa mitä maksaisin, menin pois koko putiikista.
Sitten suuntasimme sivukadun kauppaan, juotavat ja vedet ostamaan, kas kummaa sama mangneetti siellä hintaan 30 bathia sellaisen summan maksoin Koh Samuillakin.
Nyt taas vedenkeitin porisemassa ja iltakahvit omalla parvekkeella.
Taas yksi päivä päätöksessä.

15.6 perjantai

 

Aamupalan jälkeen otimme Tuk Tuk taksi ja suuntasimme Patongille shoppailemaan, tuli jotain ostettuakin.
Mac Donaldsissa kävimme napostelemassa pikku välipalat ja jossain ulkotiskilla isäntä ja minä otimme oluet. Siellä tuli käyskenneltyä jonkun aikaa, kunnes taas Tuk Tukilla takaisin hotelliin.
Joimme huoneessamme päiväkahvit. Päädyimme siihen että menemme Antonin kanssa altaalle ja tyttäreni pääsee miehensä kanssa scootteriajelulle kahdestaan.
Anton ei edes huomannut että vanhemmat olivat näköpiiristä poissa, heti kun he tulivat takaisin, Anton luuli että joutuu altaasta pois. Tyttäremme tuli vielä altaalle mukaamme, vävy suunnisti kauppaan. Mutta sitten todella nousimme altaasta pois, niin Anton suuttui todella, heitti pyyhkeen päällensä kaatui aurinkotuoliin ja huusi kiukkuisena..
Taas suuntaamme askeleemme syömään ja rannalle kuvaamaan, monsuuniaallot toivat vaikka mitä rannalle kuolleita kalojakin.
Sitten menimme taas ostamaan noita shaslik tikkuja lihaa ja kanaa, samassa tuli ostettua, kuivattu pieni littana mustekala ( jonka myyjä paistoi hiilloksella)
Päästyämme hotelliin oli tuon mustekalan maistiaiset ( isäntä söi tyynenä ), nyt mennyt tunti ja mulla edelleen sen maku suussa ( otin vain pienen palan ) . Ajatelkaas kissan märkäruoka kalapurkkia kalan makuinen ja myös hajuinen, ikinä en sitä suuhuni pistä.
Nyt taas vietämme parvekkeella iltaa kunnes kuulee nukkumatin kutsun...

16.6 lauantai

 

Aamupalan jälkeen oltiin jonkun aikaa huoneessamme.
Päätimme lähteä kävelemään Dino Parkkiin minigolffaamaan 240 bathia per nassu. Ei todella kaduta, savuton paikka, kaunis kuin mikä, dinot, radat jos muistan oikein kakkosradan esteet olivat dinon jätöksiä.
Ensimmäiset 9 rataa olin isäntää pisteen johdolla. rata 11 minulla osui ykkösellä reikään, mutta sitten alkoi mun alamäki koko 18 rataa käyty ja hävisin isännän 5 pisteellä.
Suosittelen tuhannesti ( ottakaa juomaa mukaan, meil ei ollut, se on todella kostea paikka, paitakin liimautuu ihoon kiinni ).
Kun siitä selvittiin mentiin Dino Parkin ravintolaan, joka on ihan siinä edessä. Isot Shangit otettiin, kuvia otettiin oli todella kaunis paikka tämäkin, ravintola kuin Kivikylän baari. Takana tehty vesiputous ja sivulla edessä dinosauruksen pääkallo suu ammollaan.Sitten siellä oli kuin Kivisten auto istuimme siihen ja kuvattiin toisemme. Mutta kun tuli laskun aika, kallein hinta oluesta koko aikana 240 bathia pullo, ihan kun oltais 2 kierrosta golffattu. Sama se kun kivaa oli...
Sitten taas suuntasimme hotelliin, minulla pusero aivan litimärkä, siellä oli todella kostean kosteaa...
Heti uikkarit päälle ja altaaseen, vilvoittelemaan joksikin aikaa ja kun palasimme huoneeseemme suihkuun, sen jälkeen vasta voi sanoa että on hyvä olo.
Toiset nukkuvat päikkäriä, matkalla ostimme viinerit ja kahvia, odotellaan heidän heräämistään.
Kahvit juotuamme, lähdimme taas Karonin kujille, menimme Temppelialueelle jossa oli markkinat, tulihan sieltä ostettua jos mitä, en edes tiedä kelle ostin, ostin ostamisen ilosta (jotkut maksoivat 10 bathia= 0.25€ ).
Lähdimme sieltä pian, kun alkoi nälkä kurnia, menimme taas Little Mermaidiin, jossa oli tuo ribsien syönti ( sai syödän niitä niin paljon kuin haluaa ), se lautanen kun tuotiin katsoin kauhuissani, jo tuotakaan en jaksa syödä saati ottaa lisää. Todella hyvää oli, iso uuniperuna  niiden kera...
Sitten takaisin Temppelialueelle markkinoille, en enää kunnolla jaksanut katsella ( vatsa täynnä ), tavaraa, vaatetta yllin kyllin aivan liikaa + syömiset mukaan laskettua.
Sieltä lähdimme pois, kävelemään hotelliamme kohti, pysähdyttiin tuon ostos paratiisin kohdalle sieltä pari juttua ostin, kunnes kyllästyin koko shoppailuun.
Ostimme liput Phi Phille auto hakee meidät maanantai aamuna hotellista klo 7.00 ja vie meidät venesatamaan ja sieltä saareen veneellä ( per nenä 300bathia).
Tämä päivä taas näyttää loppuaan, parvekkeella taas jonkun aikaa ja pitää laittaa silmät kiinni ja taatusti nopeaan tuo nukkumatti tuleekin..

17.6 sunnuntai

 

Aamupalan jälkeen muut halusivat lähteä Katan rannalle, itse en halunnut päätin viettää allaspäivän aurinkoa palvoen ( olisi ollut liian tukalaa olla uimapuku ja hame sen päällä, ja miten tulen takaisin jos uimapuku märkä).
Jalat näyttävät vaaleammilta joten niitä olis tarkoitus kärventää.
Kyllä siellä tuli yksinään kärvennettyä pari kertaa lillumassa vedessä kun tuli oikein tuskainen olo, ja olo tuli jo siitä että seurassani ylä altaalla 14 Venäläistä (jotkut enemmän tai vähemmän sylikkäin ). Kunnes menin hetkeksi ala altaalle siellä oli 1 pariskunta ainoastaan ( jotka koko aikana ovat olleet yhdessä aurinkotuolissa puiden alla piilossa ). Nyt käyty suihkussa ja kahvivesi lämpeämässä.
Toiset tulivat rannalta jonkun ajan kuluttua, hienoja kuvia olivat ottaneet, isäntäkin aalloilla pauhujen keskellä.
Kohta taas pyykin haku reissu, mikähän ruokapaikka tänään keksitään?
Vesi on noussut todella ylös, ostot saavat Phuketista riittää.
No käveltiin ympäri kylää, pysähdyimme syömään Lamai Restauranttiin jonka jälkeen käveltiin pikkuhiljaa hotelliimme päin, ja halusin vielä viime kuvat Phuketista auringonlaskun aikaan.
Taas alkoi tuo pakkaminen ja nukkumaan aamulla aikainen nousu.
Hyvästi Phuket!

18.6 maanantai

 

Aamupalan jälkeen hyvästelimme Phuketin Karon Princess hotellin.
Siitä alkoi matka, minibussilla lautta satamaan, siitä lautalla Phi Phi saarelle, ja kerron vielä sen ettei Phi Phi saarelle pääse kukaan jollei maksaa 20 bathia per naama.Yllätys oli hotellin saaminen ( isäntä ja vävy hakivat sitä pari tuntia), päädyimme Phi Phi Princess hotelliin kallis niin pienestä hotellihuoneesta 2000 bathia per yö. Nyt menemme metsästämään huomiseksi lippuja Krabille jonne jäämme, nyt ostettu liput Grabi Ao Nangiin katsotaan mitä siellä on.
Odotan koska päästään rantaan, nyt pizzan palat suuhun.
Altaaseen ei mitään asiaa (hieno on alla sen myönnän ) teinit siellä juhlivat aamusta - iltaan, allasbaari kun on altaan tasolla, joten altaassa juovat, tuolit täynnä nuoria.
Meille jäi siis tuo lahti, sinne kun menimme, sai kävellä vaikka kuinka kauas kumminkin oli puoleen sääreen vesi (laskuvesi), ohi veneiden piti kävellä, osittain oli ihan kuivaa maata.
Kyllästyin kävelemään, vettä siis puoleen sääreen kellahdin mahalleni, ja jos istuin vesi oli napaan asti.
Hetken siinä auringon alla tuolissa myös maattiin. ( aurinkotuolin myyjällä  myös sivubisneksenä olisi ruohoa myytävänä, HYI HYI ).
Hotellihuoneesta en pitänyt, vessassa saa ahtaanpaikan kammon jos lyö kaapin oven kiinni ( on sellainen kuin suihkukaappi) niin ei siinä paljoa kääntyillä tai nousta. Suikukaappi taas iso ( oli ulko oven toisella puolen, sisällä tottakai) siinä oli kylliksi tilaa. Sänky ihan hyvä ja kunnollinen, parveke näkymä suureen puuhun ja alapuolella näkyy aamupalapaikkamme, todella kapea ja pieni parveke ( puolet parvekkeesta vielä varasti tuo ilmanvaihtolaite + pyykkiteline), sieniä kasvoi parvekkeen kaiteella. Nipin napin mahtuu 2 ihmistä istumaan parvekkeella.
Kapea käytävä ja ne portaat on kuin tehty 5 vuotiaan jaloille, piti töpöttää ylös ja alas. Kissa poikasineen asusteli käytävällämme.
Tämä on se saari jonka zunami silloin pyyhki rajuimmin ( ei siitä paljoa huomaa). Nyt on zunami varoitustornit, kuin opasteet jotta tietää minne pitää juosta.
Sen jälkeen kävelimme sen osan jossa kaikki myyjät, kahvilat ym. Todella sokkeiloinen osa ja kapeat käytävät, siis sokkeloinen kauppakuja. Autoja täällä ei näy (eikä auto tänne kujille mahdukaan), muuta vilkasliikenteinen kuja alue kumminkin, sai väistellä polkupyöriä ja kärryjä ( osa niistä kärry takseja), poliisin kyllä nähtiin ajavan mopon kanssa ( taitaa olla paikan ainoa).
Siis taas yksi saari tutkittu ( onhan tuolla noita venetakseja jotka vievät noihin saaren rannoilla oleviin hotelleihin, ei taida niihin polkua ollakaan) ei ole tän ikäisten juttu, nuorten bilettämismesta.
Kun muut söivät minä tyydyin mansikka shakeen ( pizzanpala oli riittävä jonka söin päivällä), isännän ruoka ja olut kuin mun shake 210 bathia= n. 5.30€.
Taas ilta huoneessa ja päivä päättyy, silmät siis suljemme ja menemme untenmaille..

19.6 tiistai

Nukuin kuin uppo tukki, sänky ja suihku olivat hyvät.
Aamupalalla olisi saanut spagettia ja jauhelihakastiketta ( se musta outo juttu, mutta aatellaan noita bilettäjiä niin se on ehkäheille yöpala), kahvi oli tervanjuontia ( pahin kahvi tähän asti) sanotaan että lusikka seisoi kupissa.
No sen jälkeen istuin parvekkeella puoli tuntia, ja silmiini kuin kameran linssiin osui myös 4-5cm pitkä musta örkki, sanotaan ampiaisen näköiseksi / koppakuoriaisen näköä myös mutta pehmeät siivet.
Myös 7-8cm pitkä heinäsirkka joka nassutteli puunlehteä (hidas oli tämä otus).
Sitten maksettiin itsemme ulos, hinta ei todella vastaa huonetta.
Sitten kävely laiturille lauttaan Hyvästi Phi Phi, ja matka alkoi Krabille, avobussi odotti meitä kuin muita joka vei Ao Nangiin.
Sitten metsästettiin hotellihuone Ao Nang Flora housesta ( ei ole allasta), otettiin ensimmäinen 500 bathia per yö otettiin 3:si yöksi. Kun olimme laukut puranneet lähdimme kiertämään Ao Nangin katuja pitkin ja takaisin rannanpuolelta, ei niin vilkasliikenteinen kuin Samui, huomattavasti leveämmät kadut, helppo kävellä.
Vähemmän täällä kauppiaat huutelivat, poikkesimme yhdessä kuppilassa/ravintolassa juomassa, pojat oluet Shangit ja me tytöt shaket ( Antonilla on vakio cacaoo pillijuoma).
Poikkesimme myös Kings Burgerilla 1 ateria hinnaltaan n. 350 bathia ( 8.50€), katsoin sen täällä Thaimaassa todella kalliina siis ihan oli Suomen hinnoissa.
Sitten löysin yhden kaupan josta ostin tuliaisen ja hameen itselleni tyttäreni löysi noita tyynynpäälisiä myös siitä itselleen.
Palasimme hotelliin isäntä meni suihkuun saippuoi itsensä, ja hups vesi loppu. Odotan tässä kummissani, mäkin haluan suihkuun, on niin tukala olo.
Noin 5minuuttia ja vesijuttu korjattu, taas kaikki hyvin.Suihku todella hyvä, tämä on todella tärkeä juttu kun täällä kuumassa ja kosteassa auringonpaahteessa kuljeskelee.
Pidän näköalasta vaikka onkin kadulle, toisenpuolen tietä kaupat ja niiden takana upea kallio.
Sitten taas lähdimme liikkeelle ja lähelle syömään ruoka maksoi 40 bathia per annos siis 1€:n. Hyvää ja maukasta vaikka paikka itsessään kovin kummallinen, bambuista kyhätyt loosit kuin koko paikka katoksineen.
Lähdimme taas taapertamaan auringon laskiessa saman reitin nyt illalla kaikki näytti erillaiselta ja eloisalta, kaikkine kirkkaine valoineen.Taas löysin itseni samasta kaupasta ja taas tuli pusero ostettua, pidän tätä paikkaa tähän asti halvimpana.
Taas päädyimme parvekkeelle viettämään iltaa joksikin aikaa ja sen jälkeen nukkumaan.
Isäntä päätti ettei mennäkään nukkumaan vielä, vaan mennään kahdestaan vielä kadulle kiertämään, ei muuta kuin vaatteet päälle ja menoksi.
Unohdin ottaa kameran mukaan ( eka kerta matkoilla ollessani). Olisin saanut Iguaanin syliini pientä maksua vastaan.
Taidettiin löytää Krabin kalleimmat shortsit 1500 bathia tinkaamaan emme alkaneet, kun katsoo tarkemmin ei vastaa hintaa ( Thaimaan hintojen mukaan).
Kun kysyin yhdestä liikkeestä mangneettia, poika kirjoitti kassaan 35 bathia, toinen myyjä huusi ja kauppa keskeytyi ja tyttö tuli lyömään 50 bathia, saivat pitää mangneettinsa, koska hinta on naaman mukaan.
Takaisin tullessamme poikkesimme vielä yhdellä oluella, siinä bambuista kyhätyssä paikassa ( oli ihan meidän hotellin lähellä). Sitten vasta nukkumaan...

20.6 keskiviikko

Aamu alkoi siten että vävy oli oksennellut yöllä. Ei mennyt kauaa kun tytär tuli huoneeseen heidän vessansa lähti suihkuamaan vettä, isäntä sai veden tulon loppumaan. Hotelli jäi odottamaan putkimiestä.
Me lähdimme kävelemään  aamupalalle. Kun tulimme takaisin, putkimies oli hoitanut jo hommansa.
Koko alueelle alkoi 10.30 sähkökatkos, joka myös lopetti vedentulon kaikilta.
Vävy jäi huilaamaan hotelliin, me muut päätimme lähteä rannalle, voi ei nousuvesi, tuli ihan Krabin rannan rappusille asti, ei siis mitään saumaa sinne.
Kaukaa näimme siintävän hiekkaa rannalla, joten töppöstä töppösen eteen, sinne siis suunta kilometri tolkulla eteenpäin.
Krabin  on siis Andamaninmeren rannalla.
Nopparat Tharan rannalle siis oli matka.Lopulta perillä, minä kävelin suoraan veteen oli kuin keitettyä vettä lämmintä, hieman savipohjaa ja sen jälkeen pyyhkeelle makaamaan, ranta oli kuin simpukoiden hautausmaa.
Toiset kävelivät rantaa pitkin ja keräsivät simpukankuoria minulle.. olivat todella kaukana, pistin kameran zoomin äärimmilleen jotta heidät näen.
Aurinko paistoi lämpimästi, hiekka tosi tosi hienoa.. ja taas oli lähdön aika, olin saanut kuivumaan jo uimapukuni.
Taas piti aloittaa kävely takaisin, jonkun aikaa käveltiin , ja hypättiin mopotaksiin, 80 bathia koko porukalta yhteensä..
Tullessamme takaisn ei vieläkään sähköä tai vettä, lupasivat että neljältä palaisi ( paas katsoa ).
Suuntasimme kauppaan janotti niin, 7 leven kauppa kiinni ( tuon sähkökatkon vuoksi), seuraava kauppa auki kynttilöiden valossa ( lattioilla nuo loistivat). Ostimme jääkahvit otettiin siis jääkaapista jossa oli jo kaikki lämpimiä, juotiin siis jääkahvit lämpimänä.
Kaikki maitotuotteiden ostot saa unohtaa, ei terveellisiä ( epäilen että kauppiaat niitä ota hyllystään pois ).Tämä päivä hyvä tuolla rannalla, mutta tuo sähkökatkos ja veden uupuminen huonoa ( tarkoitan siis koko tätä Ao Nangia). Katostaan miten menee loppupäivä.
Oltiin just menossa hikisenä rannalle kävelemään, päästiin noin 30 metrin päässä hotellista. Sanoin että kun lähdemme niin taatusti sähkö palaa, en saanut ihan lausetta loppuun kun sähköt palasivat kuin myös vesi. Nyt käännös takaisin ja koko jengi suihkuun ja ilmastointi päälle, sähköt palasivat klo 17.30.
Suihkun jälkeen me3nimme ostamaan lentoliput Bangokkiin ja taksimatkan lentokentälle. 5700bathia meidän lennot ja taksi meiltä 350bathia.
Sen jälkeen suunnistimme katukeittiöihin, kun noihin ruokapaikkoihin ei oikein uskalla mennä tuon sähkökatkon vuoksi. Ostettiin siis siitä joka tekee noita banaani pannukakkuja suolaisen version, isäntä otti juusto - kinkku version, kun minä sipuli, juusto ja tomaatti version. Isäntä ei pitänyt oli kuulemma mauton, minä kyllä pidin jopa sain siihen chilikastiketta päälle.
Sen jälkeen suunnistimme kauppaan 7 leveniin ehdotin vaikka mitä isännälle, ehdotin jopa ruokapaikkaa jos haluaa mennä, mutta ei mikään kelvannut, vaan aloitti mykkäkoulun.Terveellisyys syistä siis jätettiin syöminen ja tyydyttiin näihin pannareihin..
Isäntä meni nukkumaan, mutta turhaa tuo kiukuttelu nyt on, jollei halua mahatautia...
Siis on ollut huono päivä sähköt pois ja isäntä tuppisuu.
Istun partsilla yksin jonkun aikaa ja pistän tv:n päälle vaikken kieltä ymmärräkään, katson siihen asti kunnes silmät painuvat kiinni..

21.6 torstai

 

Herättyämme suihkun ja pienen aamupalan jälkeen lähdimme taas liikkeelle.
Hypättiin lavataksiin, hups tämä olikin menossa toiseen suuntaan kuin me. Käväisi kotonaan ja vei meidät kumminkin Krabi Towniin 100 bathia per pää.Siellä oli jännät luolamies liikennevalot eräässä risteyksessä.
Siellä sitä käyskenneltiin helteessä hiki virtasi. Jossain isossa tavaratalossakin tuli käytyä, se siitä suihkun raikkaudesta sitten. Siellä oli myös upea Temppeli alue vaalea mikä on ihmeellistä kun kaikki mitä olen nähnyt ovat todella kirkkaan värisiä.
Taas lähdettiin lavataksilla Ao Nangiin.Tyttäreni perhe jäi hotelliin. Me lähdimme liikkeelle vesi oli taas tosi korkealla ja sinne eiliseen paikkaan ei tee mieli. Sitten mentiin isännän kanssa Mac Donaldsiin, minulta uupuu vielä tuo Krabi mangneetti, nyt ei enää sain sen vihdoinkin ostettua. Halusin mennä johonkin hienoon ravintolaan vaikka yhdelle oluelle, ehdotin yhtä joka oli rannan vieressä, vätti sitä kalliiksi olut 1 80 bathia..
Lähdettiin kävelemään hotellille päin hän suostuvaisesti ehdotti tuota Intialaista ravintolaa joka ei yhtään vastannut hienosta paikasta, vaan ihan tavalliselta kuppilalta kuin täällä on monia, oluen hinta 90 bathia, just juu 80 bathia siinä upeassa paikassa liikaa, vaikka totuus on että molemmat halpoja. Heko heko mieheni...
Sitten vielä kauppaan ja hotelliimme suihkuun ja minä menen ammeeseen löhöämään.
Nyt taas illalla matkalaukkujen pakkaus ja ilta parvekkeella, aikaisn nukkumaan aikainen nousu, Huomen aamulla hyvästellään Krabi...

22.6 JUHANNUSAATTO perjantai

 

Aamulla taksi haki meidät siinä meni tunnin verran ennenkuin oltiin Krabin lentoasemalle, pieni tuo Krabin kenttä, koruja ja esineitä todella kalliilla hinnalla ja 1 kahvio. Siinä tunnin verran istuttiin. Kunnes alkoi 1.5 tunnin lento Bankokkiin.
Siinä oli tarjoilu myös tuli kahvi, tuoremehu ja voileipä. Saimme hyvät paikat edessämme oli seinä jossa iso telkkari, joka kertoi kaiken nopeudesta, matkanpituudesta ajat ym..
Sen jälkeen otimme taksin jolla menimme Kanchnaburiin Noble-Night Guesthouseen.
Otimme ensimmäisen hotellin, hieman petyin, no se siitä, laukut purettiin, ja katsastettiin hotellialueemme.
Hieno allas, ja rappusia kun meni alas sielläkin oli näitä huoneita veden päälle rakennettuja ( olivat taatusti kalliimpia).
No ainoa oli tuo että parveke näkymä ollut kummoinenkaan... parveke ei herättänyt halua siellä istua..
No sitten lähdettiin tutustumaan lähitienooseen, ja tyttäreni ja hänen miehensä tuttuun tatuoijaan ( jossa ovat aina tatuoinnit ottaneetkin), NIKOM TATTOOseen...
Olin jo matkan alussa sanonut että haluaisin tuon polvesta sääreen olevan arven peittoon tatuoinnilla.Sitten tämä Nikom piirsi jalkaani ja päätin ottaa sen välittömästi, 40 minuuttia ja 1000 bathia Toffe tatuoinnin viereen tuli uusi ja sopivat hyvin toistensa kanssa yhteen.
Hyvää Juhannusta siis.
Isäntä ja tytär saivat ajan huomiseksi ja vävy ylihuomiseksi.
Piti muuten sanoman ei sattunut yhtään, olin tyyni kuin viilipytty ( johtuu siitä että ei edes 10 vuoden jälkeen ole hermot kasvaneet siihen arven päälle...).
Tytär meni nukkumaan ja nukuttamaan Antonia.Isäntä, vävy ja minä päätimme juhlistaa Juhannusta, tilasimme pullon pöytään Sam Songia ja limut tuotiin sitä mukaa kun tarvittiin, pikkuhuppeliin siitä tuli.Hipsimme sen jälkeen huoneeseen nukkumaan...


23.6 Juhannuspäivä lauantai

Aamulla nukuimme pitkään klo 8.30 asti. Siitä aamupalalle, kahvi, leipä OK mutta munakas ei oikein maistunut, no tuo on omavalintainen 4 kohteesta.
Isäntä meni suihkuun ennen tatuointia, minä meni altaalle. Isäntä tuli hakemaan tatuointi rahansa 3000 bathia, tytär ja Anton poika tuli myös altaalle joksikin aikaa.
Altaalta halusin mennä katsomaan ottaako isäntä tuo valkkaamansa kuvan sääreen vai rintaan, no ois mun tuo ukko pitänyt tuntea että ei anna periksi joten rintaanhan tuo sen otti ( ei pelkää vaikka sattuukin).
Nikom nakkasi isäntää 1.5 tuntia ja todella hieno tuli ( tyttären ja miehen ansiosta saatiin nämä alle ohjehintojen, kun tytär kertoi että olemme hänen vanhempansa.
Kirsin vuoro mennä Nikomille pian isännän jälkeen.
Me taas suunnistimme sinne sota ajan hautausmaalle, isäntä ei sinne päässytkään kun oli unohtanut paitansa hotelliin. Minä sinne menin, veti kyllä hiljaiseksi kun siellä kuvia otin ja katselin sitä suurta ristiä ( historian havinaa ).
Sieltä sitten taapersimme vanhan junan luo joka oli koristeena lähellä heidän rautatieasemaa, siellä oli muuten hauskoja puskia joku oli gobran muotinen, joku linnun jne.
Siinä sitten huomasimme että siellä on illalla markkinat, oli sellainen alue jota juuri täytettiin tavaroilla.Huomisen Safari Parkin matkaliput ostettu, vävy ei tulee mukaan kun on siellä Nikomilla.
Otettiin koko porukka mopotaksin ja sillä mentiin Kwaijoen siltaa katsomaan.Oli aivan liian täynnä ihmisiä, joten kuvaaminen tyhjästä sillasta mahdoton tehtävä.Mutta nyt ollaan nähty tuo livenä, kyllä sitä katsellessa tuntee tuon historian havinan menevän ihan ihon läpi.
Tytär huomautti että kun ovat viimeksi täällä olleet ei ollut tuota Temppeliä toisen puolen siltaa.
Lähellä oli sodan aikainen veturi ja siinä päällä sota aikainen auto päällä, siinä sai olla ja kuvata, kun olisi mennyt vähän pitemmälle olisi alkanut tuo sotamuseo, olisin sinne halunnut mutta muut eivät, joten enemmistö voitti ( harmi), hinnasta ei ollut kiinni 40 bathia= 1€.
Jotain kauppoja käyskenneltiin ostin 3 rannekorua 100bathia=2.50€.
Sitten tultiin lavataksilla takaisin, taas näiden tatuointien rasvaus käsillä.
Isäntää hieman heikottaa, joten meni pitkäkseen ( taisi tatuointi ja aurinko tehnyt tehtävänsä ).
Sitten lähdimme syömisen jälkeen markkinoille, pääsin 10bathin baarin kohdalle kun maha alkoi myllätä, ei muuta kuin hipsimään hotelliin. No kaikki muut uskoivat että eksyn ja yllättyivät kun olin oikeassa paikassa ja lähdössä markkinoille uudestaan.. Uusi yritys...
Pääsimme sinne löysin aivan ihan mustan tiikeripaidan, pahus kun en kysynyt hintaa. Ajattelin että katsellaan ensin mitä täällä on myynnissä. Rintaliivimyyjä sanoi ettei minun kokoani löydy joten jätin niiden katsomisen.
Sitten taas katseltiin, löysin elämäni käsilaukun 1300 bathia harmaa kaikkine koristeineen vaalean harmaa COCO merkki oli siinä myös, tinkaamaan myyjä ei alkanut, joten jätin laukun siihen. Tytär lähti miehensa kanssa markkinoilta pois. Päätimme itse vielä sinne jäädä..
Taas alkoi maha myllätä ( johtui taatusti ruuasta jonka söin), siellä maksullinen vessa 30 bathia, menin vessaan kas eipä paperia ole palasin takaisin myyjän luo paperi taas maksaa 80 bathia. No täytyy kyllä sanoa että tuo kyykky vessa on hygieeninen, jonka vieressä ämpäri jolla kaadetaan pois omat jätökset.
Tulin katumapäälle halusin tuon tiikeripaidan, no se oli mennyt. No sitten laukun luo, eipä sitä näkynyt oli sekin myyty. Tiedän että näen tuon laukun silmissäni vuosia, nytkin kun kirjoitan tätä, ja harmittaa todella.
Mutta laukku mua kaivertaa enemmän.
Sitten osuttiin sellaiseen kohtaan jossa myydään kissoille ja koirille vaikka mitä leluja, puruluita, petejä ym.
Ostin Pikille nahkasen kaulapannan hopean väriset metalliset luut koristeena, Viiri kissalle myös kaulapanta sininen jossa kiiltäviä kuvioita ja  kulkunen vielä.
Sitten läysin kissojen ison pallon jossa kulkunen sisällä ja nämä 3 tuotetta 120 bathia= 3.00€.
Sitten käveltiin takaisin hotelliamme kohti, pysähdyimme juomaan Shangit aamupalapaikassamme.
Eräs työntekijä tuli joka oli kuullut että lähdemme huomenna Safari Parkkiin, haki tablettinäytön ja näytti kuvia meille Safari Parkista ja mitä siellä on esityksiä.
Kerron siitä enemmän kun olen siellä käynyt..
Vävymme tuli ja menimme siihen 10 bathin ( 10 bathia ja erikoisemmat 20 bathia paukku kun paukku= 0.25-0.50€) katujuottolaan, pari paukkua siinä tuli otettua. Sitten tuli pikkupoika myymään ruusua, ei voinut olla ostamatta, niin suloinen oli halusin ottaa kuvan hänestä, en suostunut ennen ruusua ostamaan..
Taas hotellihuoneen viileyteen, taas 1 päivä takana, apua tasan viikon päästä jo kotona, en voi uskoaettä kuukausi on kohta lopuillaan.
Hyvät yöt.. Laukku kaivertaa edelleen COCO ihan aito jäljitelmä...

24.6 sunnuntai

Jätin aamupalan väliin haluan ettei tule ongelmia vatsan kanssa Safari Parkissa.Edestakaisin matka 250bathia per pää. Liput sinne 300bathia per pää, ne pitää ostaa paikanpäältä.
Siellä myytiin astioita, joissa banaania ja porkkanoita, ostin 200 bathilla. Aulassa oli pantterin pentu tiikerinuorikot, olisi maksanut 100 bathia jos olisit kuvauttanut itsesi niiden kanssa, en mennyt... muistin sen akvaarion pennun Samuilta...
Sitten alkoi tuo autoon meno ja ikkuna alas, tuli jos jonkunlaista eläintä jota syötettiin autosta käsin.
Sitten kun tuli nuo petoeläimet ikkunat pitää olla lukittuna, mun ikkunassa vika ei se sulkeutunut. No ei mitään tyynesti nuo tiikerit, leijonat ja pantterit makasivat.
Sitten kun päästiin kiraffien luo, alkoi suoraan sanoen kaaos, kuvia otin vaan en tiennyt mistä, mulla montakuppia täynnä vieressäni, sitten kiraffien päät iskivät autoon päitä oli joka puolella, koita syöttää tai kuvata, sanotaan mahdoton tehtävä.
Oveliakin olivat kipot päällekkäin, kun kuppi tyhjä vippasivat tyhjän pois ja seuraavan kimppuun. Ei siinä syöttää ehtinyt, varastivat kaiken mitä oli, naurussa kyllä oli pitämistä, mulla iso pää oli sylissäkin kaunis silmä otuksella en voi muuta sanoa...
Joten seeprat ym saivat olla ilman, onneksi tuli vähän eläimiä tuon kiraffi katastroofin jälkeen..
Sitten tulikin kutsu Elefantti Showhun.  Oli kiva katsella esitystä kun kömpelöt suuret norsut tekevät temppujaan, sen jälkeen pyydettiin jotain ihmistä yleisöstä norsuhierontaan...
20 ihmisen joukosta helppo heidän oli valita tatuoitu mies ( siis mieheni), alusta alle sitten isäntä makaamaan ja sen jälkeen pyyhe päälle, ja hieronta voi alkaa..
Norsu taiteili ensin hellästi ja sitten vähän rajummin bum bum bum. Siinä tuo otus tömpsötti isännän rintaa ja vatsaa. Sanoinkin sille että tuo saa olla sun Thaimaalainen hieronta ( siihen se muuten jäikin).
Sitten 2 norsua teki keinun, sinne me sitten mentiin keinumaan isäntä ensin.. myös siinä sai ostaa banaaneita ja saatiin syöttää niitä.
Sen jälkeen oli tauko, joten suunnistimme häkkien luo. Eräs apina tarjosi kättään, pidettiin kädestä kiinni, kun olin lähdössä alkoi itku ja tarrasi tiukemmin käteen. Pidin pitkään yksin käsin, kaksin käsin pienestä kädestä kiinni, oli ikävä myös itse irrottaa..
Sitten pitikin valmistautua Krokotiili Showhun.
Otin tason 3- ja vielä hyvän kuvakulman, tytär, poikansa Anton ja Mieheni olivat toisessa kuvakulmassa.
20 minuuttia katseltiin kun 8- 10 krokotiiliä olivat liikkumatta, suu auki tai kiinni, maksivat pitkin poikin, ristiin rastiin, esiintymisareenalla tai sen reunoilla olevassa vedessä. Näyttivät ihan kuolleilta..
Ohjelma alkoi, toisella vesiletku jonka kanssa kasteli nuo otukset, jo alkoi liike,  vedessä oli 1 kroko toinen ohjaajista tökki sitä jollain bambu tikulla ja veti sitä hännästä, kuin toinenkin veti yhtä krokoa hännästä.
Työnnettiin kättä krokon suuhun joka ärtynyt ja pisti suunsa välittömästi kiinni, ehti ottaa kätensä pois...
Yksi pisti pari kolme kertaa päänsä tuon pedon suuhun, joka paikkaan nuo päitänsä änkeekin..
Taas haettiin avustajaa, ei voi olla totta tuo tatuoitu mies taas huomattiin, siis taa mun mies...
Siinä tuo mun ukko meni sinne, krokotiilien luo, ja pisti krokon kitaan setelin ( taitaa olla hyvä pankki sanoisin...).
Ei mennyt kauaa kun taas isäntä oli sinne menossa uudestaan, ja työnsi kätensä yhden krokotiilin kurkkuun, tais tutkia tuon otuksen kitarisat vaikkei lääkäri olekaan...
Ohjelma loppuikin siihen, ukko ehjänä, olisin maksua vastaan saanut koskea tuohon otukseen, ei kiitos pois se minusta.
Sitten kun käveltiin pois oli suuri kilpikonnapatsas, pyysin isännän ottamaan kuvan minusta kun pistän molemmat kädet sen suuhun ( HEH HEH).Kuvasin vapaana olevia ARA papukaijoja, yks nakkas miestäni pikkusormeen ja yritti multa viedä sandaalia.
Ajomatka taas takaisin hotelliin ja altaalle tottakai..
Syömään kun mentiin en jaksanut kuin puolet hyvää kyllä oli, oli ainoa kiinteä ruoka tänään.
Sitten ostin huomiseen Tiikeritemppeliin matkaliput 260 bathia, meiltä isäntä ja minä, tyttären perhe ei halunnut kun ovat joskus siellä käyneet..
Mutta tiikereiden luo maksaa 600 bathia per naama.
Nyt huilaamme hetken, pyykit haettu, tämän kertainen pussi maksoi 40 bathia.
Pitäs mulle mennä tänään hakemaan uusi laukku, koska tiikeritemppelissä ei saa käyttää, pinkkiä, punaista ja oranssia vaatetta tai asustetta (mun laukku on kirkkaan punainen, jonka olen kauan sitten ostanut Sisiliasta) , tiikerit eivät pidä noista väreistä ( vaikka munkkien asu on kyll oranssi).
Yhä harmittaa tuo eilinen laukku.
Myös naisten olkapäät ja polvet pitää olla peitettynä tiikeritemppelissä.
Mentiin taas markkinoille, mulle laukkua metsästämään, ostin pari laukkua ei vastaa näöltään saati hinnaltaan, mutta kelpuutin kumminkin, 500 bathia yhteensä. Kolmet bokseritkin tuli ostettua.
Sitten taas iltaa viettämään hotelliimme ja pehkuihin..
Todella kiva päivä!!!

25.6 maanantai

 

Nyt reippaana aamupalalle, päädyin ottamaan mysliä ja kahvia.Myslissä oli kauraryynejä, corn flakesia,jogurttia paljon, tuoreet banaanit, vesimeloonit, ananakset, viinirypäleet ja rusinat paloina. Se vasta oli jotain.
Sitten käytiin Nikomilla, otti meidän jokaisesta tatuoinnista kuvat itselleen, kuvat myös meistä jokaisesta.
Saimme häneltä myös sellaiset buddha amuletit ja tarrat jossa mainostetaan Nikom Tattoota.
Altaalla kellittiin kello 12 asti. Kunnes oli aika mennä suihkuun.
Aika jännä juttu, luulimme että matkalaukkujemme 2 avainta ovat hävinneet matkalla jotka olivat mukanamme, luulin että kotona on piilossa noita vielä 2 joita en löytänyt.. Hylkäsin vanhan käsilaukkuni ja tyhjensin sen, käskin vielä isännän tarkistaa että taatusti on tyhjä.
Emme löytäneet mistään sisävuorestä reikää tutkimme nuo kaikki taskut, mutta sytytin ja kaikki 4 matkalaukun avainta oli sisävuoren alla pohjalla. Mutta jotenkin nuo ovat sinne menneet. Tehtiin yhteen kohtaan pikku reikä jotta nuo saatiin pois.
Nyt vanha käsilaukkuni roskiksen päällä, laukkua on moni Thaimaalainen ihastellut, taitaa mennä siivoojan käyttöön.
Kello 13.30 alkaa matka Tiger Temppeliin, vaatetta peittävämmin päällä. Nyt laukkuni on harmaa ja muuten menen mustissa, isäntä lohikäärme puseronsa kanssa.
Matka kesti noin 40 minuuttia lavataksilla, portti oli valtava tiikerin pää.
Sitten ostimme sinne liput 600 bathia, sen jälkeen mies tuli veti siitä kannan, loppuosa jäi, sen jälkeen tiskille kirjoittamaan lipun toiselle puolen vastuu vapautuksen, nimi, maa ja allekirjoitus.
Samassa lavataksissa oli nuori nainen Indonesiasta ja nuori mies Belgiasta jutteleminen hankalaa, mutta selvittiin heidän kanssaan loistavasti elekielellä ja hieman mitä pystyi möngertämään jotain.
Myyntikojuja oli jonkun verran, mutta menimme portista sisään ( katson nuo vasta poistuessamme).
Siellä eläimiä jos mitä vapaana juoksemassa villisioista lähtien, vesipuhvelit, hevoset, bambit ym. ym.
Sitten saavuimme siihen tiikeri kanjoniin, meillä kun on 1 kamera niin piti mennä molemmat eri jonoon.
Ensin mieheni talutettiin kädestä pitäen tiikereiden luo ja tytö kräpsi kuvia ( monen eri tiikerin luo talutti) jos jonkun tiikerin kanssa.
Jouduin laittamaan laukkuni penkille jonossa ollessani ( ei siinä mitään pelkoa ollut henkilökunta piti vaarin).
Mieheni kun tuotiin takaisin otti laukkuni, heti kysyttiin joten isäntä vastasi että on vaimon laukku.
Minua sitten sinne vietiin samoin toimenpitein, täytyy sanoa kuvia kun katselin osasi tyttö kuvata. Ei mua pelottanut nuo suuret kissat.
Sitten jouduin pentujen kohdalla odottamaan tovin jossa oli 2 pentua, toinen oli riidanhaluinen. Mutta ohjaaja rauhoitti sen hetkessä, ihan puhe äänellä toimi.
Odotin kun ensin kuvattiin yhtä ihmistä niiden kanssa, sitten kun oli minun vuoroni, tämä ärripurri pentu osoitti mieltään ja oli toisin päin peppu siis kameraa kohti.
Matka jatkui edelleen eri tiikereiden luo, kunnes omakin kierros oli ohi.
Ilmaisen vesipullon sai ottaa sinisestä laatikosta joka oli vesipulloja ja jäitä täynnä.
Sitten seurasimme nuolia vesiputoukselle ( keinotekoinen) ihan nätti joo ja olis viel nätimpi jos siitä valuisi vesi...
Seurasin tuota Indonesialaista tyttöä, siinä mun yksi pojista kalpenisi, kun näin hänen kameransa täydessä timmissä putki poikineen, taatusti oli 50 pitkä tötterö kamerassa.
Hän otti meistä kuvia meidän kameralla eri paikoista. Siinä sitten taas oltiin, hevosten ja villisikojen ym. seassa, kunnes tuotiin yhtä tiikerinpentua solasta kuin koiraa taluttaen hihnassa kahden ohjaajan kera. Sai mennä viereen ja he ottivat kuvia meistä tiikerinpennun kanssa, pentu päätti taputtaa mua reidelle muutaman kerran, ei mitään kynsiä esillä ollut, mutta huvikseen taputteli, siihen mun intoni loppui tuon pennun vieressä.
No taas jatkoimme eteenpäin kunnes tulimme aitaukseen jonne tuo pentu vietiin, se oli aitaus jossa ihmiset saavat jalkojaan lepuuttaa penkillä, että ei mikään suljettu ( kuvia sai taas ottaa).
Yht äkkiä  ihmiset ajettiin samaan loosiin, ajateltiin mitä nyt. Eihän me olla suojassa mitenkään oltiin kuin teuraat yhdessä kasassa.
Pian tuli sieltä kanjonista monta työntekijää ja i iso tiikeri ( villisian pennut huusivat henkihädässä), katseltiin siinä tovin mitä nyt.
Tiikeri pysähtyi hihnassa puunviereen jossa oli puupölkky ja istui siihen pölkylle, komea otus, no hetken päästä tuli munkkin joka antoi tuttipullolla maitoa tuolle isolle kissalle.
Ja taas oma kamera esiin ja antamaan ohjaajalle, jotta saadaan kuva meistä, munkista ja tiikeristä ( kaikki kuului samaan 600 bathin hintaan ).
Sitten käveltiin suuren häkin luo, siellä alhaalla karhun pentu ja iso ylhäällä suuri ylipaksu musta karhu huilaili leppoisasti, lihava kuin mikä. Alhaalla pikkukarhu (hoitaja oven takana) pyyteli jotain.
Sitten alkoikin loppu häämöttä, tuli vesipuhvelit taas vastaan yhdellä en sano enempää.. tyttö otti kuvan meistä ja vesipuhvelit takana.
Ajattelin et kyl mä niistä kojuista jotain ostan muistoksi kun täältä lähdetään, mut milläs ostat 1 koju jäljellä ja tavarat joita myynnissä en huoli. Harmi miksen ostanut alussa, no säästyihän rahat.
No alkoi taas matka hotelliamme kohti. Tuo Indonesialaistyttö otti kassistaan tablettinäytön.
Valokuvaaja on, ei voi kun ihailla. Mahtavia kuvia tuli nähtyä, ensin hänen kotimaastaan ja missä hän on matkustellut. Uskon että tyttö on ammatti kuvaaja, kuvat olivat kuin viimeisen päälle postikortteja.
Perille päästyämme söimme ruuan ravintolassa ja sitten käveltiin netti kahvioon, jossa sain keskustella Suomessa olevien lasteni kanssa jotka sattuvat olemaan FB:ssa.
Lapsenlapsi vahti keikkaa pukkaa kun tulemme kotisuomeen yhdessä ja erikseen..
Onhan noita kaikkia jo ikäväkin, mutta yksi lohtu on kun yksi veijari on mukana, jonka huudot Mammo ja Pappa saa hymyn huulille.
Nyt taas on aika pakata laukut huomisaamun lähtöä varten. Bankok on viimeinen kohteemme. 4 yötä ja Suomi kutsuu.
Nyt taas omassa huoneessa kirjoitukset kirjoitettu, tämä on sitä jotain. Hyvä päivä päätöksessä.
Aamulla hyvästit  Kanchnaburille...

26.6 tiistai

 

Aamupalan jälkeen, matkamme Bankokkiin alkoi minibussilla klo 8.20, kauhukseni katsoimme että oli tupaten täynnä, meillä matkalaukut, rinkat ja Antonin kokoon taittuvat lastenrattaat, kuski käski yhden ihmisen ulos ja meidät takapenkille, sitten alkoi sovitus ensimmäinen laukku perälle pystyasentoon, toinen normaaliasennossa, sitten rinkat etuosaan, taas tuo ihminen käskettiin autoon ja viimeisenä sullottiin rattaat.
Oltiin siis kuin sillit suolassa. Eivät ottaneet lisämaksua matkalaukuista, vaikka olisi kyllä kuulunut.
Tunnin ajomatkan jälkeen 2 ihmistä poistui autosta, kuski otti bensaa ja käski meidät kaikki tauolle, tupakalle juotavalle.. 10 minuutiksi.
Sillä aikaa kaikki oli järjestetty uudestaan. Laukut, rinkt, rattaat kaikki auton takaosassa penkkien takana, Vävy kuskin viereen ja me pääsimme kolmen penkin riviin kuskin taakse istumaan. Nyt oli hyvä olla. Noin 40 minuuttia vielä oli matkaa ja tultiin hotelliimme Dang Derniin joka maksoi aamiaisella 1100 bathia per yö, avain raha 500 bathia per huone, jonka saa takaisin kun poistuu täältä.
Kuudennessa kerroksessa on uima-allas, poreallas ja allas ravintola kahdessa tasossa.
Hissit myös, huone on jännä eli patja on korotetulla kohdalla ikkunan edessä, ei parveketta 8 n. 10cm parveke kyllä), todella siisti ja aistikas ja avara. Yksi erikoisuus ei pöytää saati tuolia ( Japanilaistyyppinen) , tallelokero, jääkaappi, tv, dvd.
Ei siinä kauaa ihmetelty kun otettiin taksi ja mentiin suureen tavara taloon, josta löysin itselleni laukun joka vastaa aikaisempaa laukkua, oli kalliimpi mutta tinkasin sen 1100 bathiin.
Sitten otettiin taas taksi ja uuteen kauppa alueeseen, kävin pariin otteeseen yhdessä liikkeessä ostamassa itselleni ja pojalleni T- paidat ( nämä ovat siis aidot), olivat alennuksessa 239 bathia ja 259 bathia hintoihin.
Bankokin mangneettikin tuli ostettua, mangneetit nyt joka paikasta jossa ole Thaimaassa käyneet.
Tullessamme hotelliimme, siinä vieressä on retkimyymälä ostimme retken jonne menemme kaikki ylihuomiseksi  Ayutthaya:lle Temppelirauniota tulee nähtyä 4 ja ruuat kuuluu myös, retki yhdeltä 450 bathia.
Mentiin heti allas alueelle kuvaamaan oli ukkosta ilmassa, sähköisen värinen taivas ja upea näköala Bankokista.
Taas matkalaukut purettu nyt taas huone jonkun yön kotoinen.
Sitten taas kävelemään pitkin Bankokin katuja ja syömään, nyt alkaa nuo riisiruuat tulemaan korvista ulos jokaisella meistä, peruna ja jauhelihakastike nyt maistuisi hyvältä.
No sitten käveltiin Khaosan Roadilla, eri musiikki joka kuppilassa ( jotka ovat vierekkäin tai vastakkain sekameteli soppaa siis) , ihmiset puhuvat kuka milläkin kielellä ( Suomen kieli vaan näyttää olevan todella harvassa). Kauppiaita myyvät ties mitä, kauppiaita on tullut myös kauppojen eteen kadulle, ja jotkut kävelevät ja myyvät ( nuo ihme puiset sammakot joiden kurnutusta kuulee, saa ihan raivon partaalle, on todella ärsyttävä äänisiä).Takseja, mopoja puikkelehtii ihmisten lomissa, joita saa väistellä.Siis todella ahdasta ja tukalaa.
Eilen muljautin polveni Tiger Temppelissä, ja sattuu joka askeleella, ostin siihen tiikeri balsamia ( sen tehosta en tiedä mitään muuta kuin, moni on kehunut sitä).
Hotelliin kun mentiin iltaa viettämään, pistin voidetta polveeni, haju oli suuri, ensin tuntui mukavan viileältä, uskon että pitää huomenna hommata tuo ideal side, ( Temppeli alueella kun on tuo peittämispakko, polvissa ja olkapäissä, niin tuo ei edes näy.
Vietämme nyt iltaa taas huoneessamme , toivottavasti ilmastointi pitää kaupungin metelin poissa.
Sen jälkeen suljemme taas silmämme odottaen aamua..

27.6 keskiviikko


Yö oli aikast hulinaa, mutta nukkui siinä kumminkin, välillä heräsi siihen kun juopunut porukka palasi äänekkäästi huoneisiinsa, taisivat ihan klo 6 maissa viimeiset tulla.
Ilma näyttää harmaalta. Työmiehet ihmettelevät mitä kuuluu tehdä ( taisi olla putkissa tukos, joka on aiheuttanut tulvan yhden ravintolan kohdalle, meitä vastapäätä), putkia tuli lisää ja ukot istuivat ihmettelemässä vieressä. Mahtavatko saada illaksi kuntoon.
Oltiin aamupalalla parvekkeella istuen. Väärentäjilläkin on katukauppa saa ihan mitä vain korttia, Suomalainen ajokorttikin näytti olevan ( otettiin kuva zoomaten), kuvauskieltohan siinä oli, mutta ei nuo meitä täältä ylhäältä huomaa.
Nyt mennään joen varteen kävelemään, siellä oli todella kaunis puisto tiedä mikä muistomerkkikin siinä oli.
Veneilijä tuli pyytämään että jos lähdemme 1.5 tunnin ajelulle pyysi meiltä yhteensä 2000 bathia, mutta suostui lopulta 1200 bathiin, jonka me maksoimme ilomielin.
Oli antoisa reissu, nähtiin kaunista kuin kurjaakin asuntoja ja rakennuksia.
Pysähdyttiin venekauppiaan kohdalla, no 100 bathin olut pullo tuli isännälle ostettua, ja hetken päästä ostimme vävyn kanssa seuraavalta myyjältä puoliksi kuskille myös oluen. Sitten tuli kalojen syöttöpaikka, olisi saanut ostaa leipää pussillisen 20 bathia olisi maksanut mutta minulla pienin seteli oli nyt 500 bathia joten en lähtenyt rikkomaan tuota, vävy osti ja syötti, isot kalat olivat ihan pinnalla sikin sokin päällekkäin.
Oli rötiskö talo veden päälle rakennettu, aaltopellistä katto, mutta komea sateliittilautanen kyllä katolla.
Kauniita Temppeleitä myös paljon.
Sitten päädyimme hotellin altaalle, jäimme sinne vielä kahdestaan, en voinut vielä lähteä pois ennenkuin uimapukuni kuivempi, joten menimme allasbaariin ja joimme Casablanca coctailit 256 bathia yhteensä tarjoilupalkkioineen = 6.25€, sitten vasta huoneeseen ja suihkuun.
Kyllä tuosta Tiikeribalsamista apua oli, en tunne yhtään kipua polvessani enää ( yhden kerran vain pistin). Ostin sitä lisää, yhden isomman itselleni, kuin kälylleni purkin jota on lonkka vaivannut jo puoli vuotta.
Kälylleni löysin myös tuon käsin tehdyn kukkasaippua nätissä rasiassa.
Nyt en enää pesetä pyykkiä, niin ostin sellaisen jännän mallisen tunikan/mekon itselleni jonka pistän lauantiana päälleni.
Missä siivooja, koko päivän ole tuumannut, vessapaperi lopussa ja 2 vesipulloa saamatta ja pyyhkeet kosteita.
Tänään täytyy mennä aikaisin nukkumaan huomenna kun on tuo retki, ehditään kumminkin aamupalalle.
Sidettä en ostanut jalka ihan kunnossa, ihmevoide..
Hyvää yötä..yötä!

28.6 torstai

 

Aamulla aikaisin ylös ja aamupalalle. Aamupalalla ollessamme kuski haki meidät jo sieltä.Matka ei olisi kuin tunnin mutta menikin 2 tuntia ( kuski hidasteli, syy selvisi opas oli toisessa autossa) ennenkuin päästiin ensimmäiselle Temppelirauniolle Ayutthayalle.Sinä noita raunioita katseltiin ja joihinkin myös kiivettiin, upeita olivat monet.neljännessä rauniolla oli tuo jossa puu on kasvanut Wat Mahathatin Buddhan kuvan ympärille, se pitää kyllä nähdä livenä, veti kyllä hiljaiseksi.
Sen jälkeen mentiin syömään.
Yhdessä paikassa näimme kokonaan kapisen koiran luurangonlaihan ( kuvaa en ottanut, mutta muistan hyvin), linkutti aivan viereemme oli siis kiltti, mutta koskea ei todella voi ( ihan tuli kyynel silmään, teki niin paljon pahaa raukka pieni). Toivon että koira pääsisi pian koirien kaarisillalle ( uskon että ainakin nyt on jo).
 Ja viides kohde oli Temppeli jonne pääsi siälle, paljon oli kaunista katseltavaa. Temppelistä löysin  sen esineen jonka haluan kotiini 339 bathia koriste esine ( ei näytä Tiimarin kamalta).
Temppelin läheisyydessä oli taas norsuja suuntasimme askeleemme sinne. Ostin taas pikku korin banaaneita 20 bathia.
Oli sellainen pikku norsu jolla oli pienet syöksyhampaat, syötin nuo banaanit sille.
Maksoin 40 bathia jotta pääsen norsun eteen nojaamaan, enpäs maksanut isännälle vaan annoin setelin norsulle joka antoi rahan isännälleen.No nyt tiedän että norsu antaa pusun kärsällään, sain suoraan poskeen ja suuhun ( siis tiedän myös miltä norsu maistuu). Kun lähdin norsu vilkutti vielä kärsällään...
Sitten alkoi paluumatka johon meni vain tunti.
Kun tulimme hotelliin siivooja ei ollut vieläkään käynyt, hikinen tuskainen olo ja kosteat pyyhkeet, olin raivostunut.
Tyttäreni tai vävyni kävi aulassa ilmoittamassa, meillä ei ollut huoneessa lappua jolla ilmoitamme että sinne voi mennä, siksi siivooja ei ole koko aikana sinne tullut.
Johan tuli 3 siivoojaa 8 minuuttia ja huone siisti.
Nyt altaalle, ei päästykään oli aivan täynnä, joten suihkuun vaan, on ehkä viisastakin kun huomen aamulla vaihdamme hotellia lähemmäs lentokenttää.
Pitääpi suorittaa vielä jotain ostoksia ja vaihtaa vielä 200€ batheiksi, nyt vaihdettu ostin itselleni punaisen karppipaidan.
Viimeinen yö huomenna maksaa 1600 bathia.
Juotiin yhdet shangit tällä katuosuudella hyvästiksi, kaupassa käynti ja pikkupurtavaa haettiin sitten ostin itselleni punaista Dragon hedelmän paloja. Taas on laukut pakattu.
Nyt huoneessa viimeinen yö tässä hotellissa alkamassa.

29.6 perjantai

Aamupalalla tässä hotellissa viimeisen kerran, klo 11.00 oltiin uudessa ja viimeisessä hotellissamme lähellä lentokenttää, Vismaya Luxury resort yllätys oli todella suuri, hotelli oli laatikkomallinen edestäpäin.
Taulutelkkari, wc/ kylpyhuone, lasikaappissa verhot saa eteen, Hotelli on taatusti aika uusi, kun taksikuskit eivät  tienneet ilman vävyn kopioimaa hotellikarttaa. ( http://www.booking.com/hotel/th/vismaya-suvarnbhumi-luxury-resort.fi.html?aid=311095;label=vismaya-suvarnbhumi-luxury-resort-1VRb0coOSZO3iMaeIh0I4AS9008551389;ws=&gclid=CK6eyf3RibECFcgtmAodDTZgMQ ).
Uima allas siisti pyyhkeet asetellaan jo valmiiksi tuoleihin. Heillä ilmainen kuljetus kahteen ostoskeskukseen ( aikainen lähtö on parempi ostoskeskus, toinen on lähinnä paikallisille) Tesco Lotuksessa tehtiin viimeiset ostot.
Altaassa kävimme ensimmäisen ostoskeskuksen jälkeen, hienoa oli sinne pulahtaa.
Sitten oli tuo paikallisten ostoskeskus ( ei paljoa nähtävää) käytiin jäätelöbaarissa otin 2 palloa toinen sininen hattaran makuinen ja toinen vihreä minttusuklaa.
Sitten kävimme heidän erikoiskahvipaikassaanCoffee Housessa, kuvauskielto siellä joten kuvia en ottanut.Viimeinen ilta nyt Bankokissa, ei uskoisi että kuukausi on nyt mennyt Laukut pakattu ja punnittu           ( omistamme tuon laukku vaa an) siten ettei ylipainoa ole Finnairilla on 23kg painoraja .Joten Hong Tongia otamme tänään yömyssyksi pikku pullon.
Hyvää yötä, ensi yön nukunkin jo kotona...

30.6 lauantai

Aamupalan jälkeenmatkamme alkoi Vismaya hotellista aamulla kello 7.00 ( hotelliauto kuljetti ilmaiseksi lentokentälle).
Siellä tehtiin viimehetken verovapaat ostokset ja tottakai ostin hajuvesipullon myös itselleni.Kaikki sujui ongelmitta lentokentällä, laukut Ok ei ylipainoa kenelläkään. Sitten alkoi lento Suomeen Helsinki- Vantaan lentokentälle, lento oli myöhässä noin 15 minuuttia mutta kumminkin tultiin ajoissa perille.
Sieltä lentoparkkiin ja kotimatka Turkuun alkoi..


MIEHEN MIETTEITÄ:

ei jokapäivä kirjoitellut, mutta jokusen kumminkin.

VANTAA- BANGKOK ( 10 tunnin vasemman kyljen tatuointimatka )

10 tuntia, aikas pitkä matka. Vaimon aika kului kuin siivillä vain, kun se jonglööras koko ajan kassella ja pusseilla sekä minulla. Koitti varmaan saada pysymään kaikki yht aikaa ilmassa.
Arvatkaas kuka ei pysynyt?
Pyysin vaan yhtä matkamuistoa, vaan et saisin tatuoinnin, et saisin lohikäärmeen maksais vaik 3000 patia, lennon jälkeen vaimo sanoi valmis! Täh mä tokaisin mikä on valmis? Se sanoi toi sun tatskas, koko vasen kylki aika arka, kuva epäselvä. Sanoi mulle kuhan rasvaat sen joka päivä, niin eiköhän se lohikäärme tul sieltä esiin, 4 päivää ja 10 litraa rasvaa meni, kun se kuva tuli näkyviin. Wau, tulihan se hieno oli.
Ei lohikäärme mut kuitenkin hieno, ei varmaan kellään ol samanlaista.
Tuskinpa kukaan haluu ottaa mustelmia muistuttavaa kylki tatskaa. Voi v...tu...

3.6 tyttären kierros

Tänään oli oppaanamme tyttäreni, joka ei eroita oikeeta ja vasenta kättä. Siksi se laittaa oikeaan käteen kumilenkin et muistaa lähteä vasemmalle, musta aika outo systeemi.
No niin tyttärellä oli koko oikee käsi kumilenkkien peitossa ja vasemmalle lähettiin.
Oltiin kävelty jo 8 kilometrii, pukkas jo pikku nälkä, huomautin siitä oppaallemme, se sihahti kuin paikallinen ja sanoi mulle: Sul on iskä huonot hermot!
Vihdoin ja viimein ohitettuamme viisi pensa asemaa. Tytär ilmoitti nyt oltiin perillä, viiden tähden illallinen iskä on taattu sulle.
En tiedä minkä tähden, mut ei ainakaan viiden tähden takia, olis mennyt siihen. oon sitten valkosipulin vihollinen numero 1. Ota tommonen mieto juttu, hymy kasvoillaan tytär huomautti. Se valkkas mulle aterian, eipä valkkaa enää. Tuli riisiä ja pippurilla kuorrutettu valkosipuli sika ja kaksi syömäpuikkoa, revi siitä sitten huumoria.
Iskin tyttärelle silmää nappi valinta, ihan jes, kissa vei kilen mennessään, outo sanonta rakkaan vaimoni keksimä, se kun keksii ihan mitä vaan. Jotenkin mä ymmärrän tuon, äiti ja tytär duon, mut jos mut siihen porukkaan laitettaisiin 1 niin tulis sekatrio.
Vatsa oli täynnä olo ihana, ilmavaivat hieman haittas mua, olin varmaan Koh Samuin ainoa kävelevä liekinheittäjä.
Kiitos tytär päivä meni rattoisasti, retki oli antoisa ja mukava.
Ilmoita mulle koska otetaan uusiksi, et tiedän olevani nuhassa, ripulissa, kuumeessa, malariassa, punapilkkutaudissa tai muuten vaan, mut keksin jonkun tekosyyn et oon estynyt, sri sori vaan.
Kiitos sulle tytär elämys tääkin!

5.6 KAUAS ON PITKÄ MATKA

 

Kauas on pitkä matka, se on Suomalaisten keksimä sanonta. En kyllä kuvitellut joutuvan tuon sanonnan uhriksi, niin vaan pääsi käymään, kun valitsin matkatoimistosta halvemman. Kokopäiväretken hinta oli 0 patia.
Kun opas saapui paikalle, aattelin et tän on pakko olla unta ja vielä pahimmasta päästä. Opas muistutti ulkonäöltään epäilyttävän paljon vaimoani, kun vielä puserossa oli pikkuinen Suomen lippu, ja sen alapuolella matkatoimiston nimi Katjan- Kaukomatkat, tuli mieleeni eräs toinen sanonta " taas on turistia kusetettu".
Egyptissä ollessani luulin siellä taksin kanssa matkustamisen olevan pahin mahdollinen tapa siirtyä paikasta toiseen, ehei pojat, se oli lasten leikkiä, Katjan kaukomatkoihin verrattuna.
Mutta nyt asiaan, siinä mä seisoin kuin apina jolta oli päässyt banaanit loppumaan. Ei ollut mikään Hip Hurraa Fiilis, elikkä Jippii Tammisen poika lähtee retkelle.
Kysyin oppaalta koska se auto tulee hakemaan meitä? Täh, mikä ihmeen auto, onhan sulla noi läpykät jaloissasi, ei muuta kuin läpykät liikkeelle MARS MARS, tuli jotenkin armeija ajat mieleeni, Aattelin et kohta se opas ehdottaa et voitais laulaa vielä joku reipas kipale vaikka tuo " Pieni polku metsän halki vie", kas kun ei " Linja-autossa on tunnelmaa".
Siinä sitten vaapuimme eteenpäin. Matkan aikana sain kokea monta erillaista alustaa läpyköitteni alla. Ensin noin 6km vilkas liikenntyä asfalttitietä, oli ihan kiva katsoa noita ilmastoituja linja autoja, eräs kuski huusi mulle, Kannattais laittaa lippis päähän, on melko kuuma ilma!
Sitten siirryimme rantahietikolle, no se santa pudotti heti puolet pituudestani, siinä mä rämmin eteenpäin polttavassa hiekassa. Kun katsoin taaksepäin en voinut kuin nauraa, jäi musta sentään kummalliset jalanjäljet, ihan niinkuin mua ois seurannut lauma majavia.
Opas huusi mulle kohta helpottaa, edessämme oli puro noin 3km päässä, jonka yli kahlaamme. No se puro kylläkin muistutti musta paskaviemäriä, enempää en viitsi siitä kertoa, tietyistä syistä.
Kun vihdoin pääsin sieltä viemäristä pois eiks helvetti taivas revennyt ja alkoi oikea monsuuni sade, kintut paskassa ja vaattet märkänä, ei ihan maailman mukavin yhdistelmä.
Alkoi matkamme päämäärä häämöttää, elikkä Pig Buddha, enää noin 2km ja olemme perillä.
Sitten ohitimme, LUULIN et ohittaisimme paikallisen torin, mutta tuo torikierros sisältyikin matkan hintaan. Siellä mä hiivin kuin tonttu jouluaatto aamuna, kaikkien mahdollisten merenelävien seassa, tuntui siltä kuin olisin isossa akvaariossa.
( Oon muuten kokenut senkin ihmeen täällä, ai et muka valehtelen. Se on ihan normaalia täällä et ihminen upotetaan samaan vesipaljuun, jossa on paljon tohtoreita, ei tietenkään mitään oikeita lääkäreitä, vaan sen nimisiä kaloja. Mä istusin kintut akvaariossa ja ne pikku tohtorit imivät mun varpaitani ja söivät kuollutta nahkaa. Olin muuten vielä ihan selvinpäin. Tunne oli sellainen kuin hätäraketti ois tunkettu paikkaan jonne se ei todellakaan kuullut. Mutta ne jalkapohjatpehmeni, käveleminen tuntui mukavammalta.)
 Enää 1 km matkaa jäljellä, vaatteet ovat kuivuneet, mut nyt haisin kalalle kiitos torikierroksen. Jokainen vastaantuleva mirri iski mulle silmää, en tarkoita noita Thai tyttöjä vaan ihan oikeita kissoja, tais kaikki niistäkin olla kolli kissoja.
Vihdoin ja viimein olimme perillä, edessäni oli valtavan kokoinen Buddha patsas, jonka ympärillä vilisi munkkeja, ei mitään kahvin kanssa nautittavia, vaan ihan oikeita kaksijalkaisia oranssin väriseen pyyhkeeseen käärittyjä munkkeja.
Ja yhdes kojus istui ite pää donitsi, siis yli munkki, se oli niitten pikku munkkien pomo.
Nyt tuli mieleen kolmaskin sanonta, jos joku onnistuu jossain asiassa oikein hyvin ja voittaa jotakin, niin moni sanoo " Tais äijällä käydä kauhee munkki".
Ois se päämunkki mutkin siunannut, mut päätin jättää väliin kun näin mitä se teki edelliselle kaverille, sen eteen piti polvistua ja ottaa molemmilla käsillä nenästä kiinni, ai et kummanko no omasta tietenkin.
Sen jälkeen se vasta outo rituaali alkoi se pääjehu otti sellaisen vappuhuiskua muistuttavan jutun käsiinsä, mutta hiton paljon suuremman. Sillä se sitten kajautti sitä kaveria keskelle päätä, oiskin vaan yhen kerran mut pari laakia seuras vielä nopeana sarjana. Nyt käsitän miks piti ottaa nenästä kiinni, varmaankin nenä verenvuodon estämiseksi. Tän jälkeen se otti kaveria kiinni. Mä kuulin ihan selvästi kun se sanoi " Sori vaan ei ollut ihan noin lujaa kopsauttaa".
Mauton huumorintaju ukolta., joka istuu päivät pitkät enemmän tai vähemmän elämäänsä kyllästyneen näköisenä.
Muuten koko paikka oli uskomattoman upea kokonaisuus. Pääsin kalauttamaan itekin yhtä kelloa, sellaisella pienellä puukalikalla, helvetti mikä ääni siitä lähti, eipä oo tarvinnut käyttää sen jälkeen Tops puikkoja vaikkujen poistamiseen.
Sen jälkeen jatkoimme matkaa vieläkin kauemmaksi ja saavuimme ehkä Buddhaakin hienompaan paikkaan, josta kerron lisää joskus toisten.
Koko retki kaikkineen mausteineen oli kannattava kokemus, yhtäkään kilometriä en vaihtais pois. " Kauas on pitkä matka" , mut joskus se kannattaa kokea, nyt kannatti.
Ai niin se opas kysy multa saiskos hän tulla mun viereen yöksi, hetken mietittyäni sanoin tuu nyt sitten.
Kaikkien tiedoksi tuo kyseinen matkatoimisto on nyt lopetettu ja opas edelleenkin viettää yönsä vieressäni, paitsi niinä parina yönä, jolloin nukuin tähtien ja hyttysten iloksi ulkona.

19.6 KRABI AO NANG

 

Nyt tultiin Krabille, käytiin siinä matkan varrella PI PI ( PHI PHI) saarella, se oli aikas labyrintti sokkelo.
Yhen yön siellä vietettiin, hiki oli otsassa, mahassa, selässä ja PIIP oli vaahdossa, kun vävyn kanssa etittiin yömajaa.
Kahen tunnin etsimisen jälkeen oli niin sanottu vi...tus mittari noussut punaisen puolelle molemmilla. Kas kummaa huomattiin et oltiin siinä samassa paikassa mistä lähdettiin etsimään yösijaa.
Vaimo ja tytär oli ootellut meitä yhdessä kadunkulmassa koko kahden tunnin ajan, Antoni oli ehtinyt juoda kannullisen kaakaotakin siinä ajassa.
Kyllä me katto pään päälle saatiin yöksi.
Krabilla hyvällä huumorintajulla austettu tyttäreni sanoi lähetään yhelle rannalle se on kuulemma kivenheiton matkan päässä.
Pakko myöntää et tytär pystyy heittämään ilman vauhtiakin kiven 8-10km päähän. Reitti rannalle oli hieno pujottelimme mopojen joukossa, ylitimme vihreät niityt, talsimme mutkikasta betoni polkua pitkin, mulla oli hiki, mul oli jano ja mul oli ne saatanan muovikalossit jaloissa, siis sellaiset sammakon näköiset kenkät. Välillä tuntui siltä kun oisin kadottanut kaikki varpaani ja välillä niinkuin ne ois tuplaantunut.
Kohta kohta tuo vastaus tuli todella tutuksi, kun kysyin koska ollaan perillä.
Sitten tultiin ekalle juotto pisteelle, vettä juotiin hätäisesti ja eikun menoksi, saimme mukaan yhden uuden kaverinkin ite Nalle Puh tuli mukaan. Anton sai sen yhdeltä myyjältä.
Vihdoin saavuimme sille rannalle Nopparintta rotta ranta tai ainaski sinne päin oli sen rannan nimi.
Siinä mä ja Anton istuimme korvia myöten mudassa ja oltiin yhtämieltä asiasta kyllä vesi virkistää. Vaimo otti aurinkoa roskien joukossa me muut kerättiin simpukoita.

24.6 HULLU MIKÄ HULLU

Aamulla kun heräsin jotenkin vaistosin, et tästä aamupäivästä tulisi poikkeuksellisen epänormaali. Klo 9.00 lähtö Safari Parkkiin mukana lapsenlapsi Anton, tytär ja vaimo tietenkin, sehän on mun toinen varjoni jopa silloinkin kun aurinko ei paista.
Kuljetus sinne tapahtui kuorma autolla, tytär ja Anton pääsivät turvallisuus syistä sisätilaan istumaan.
Mut ja muijani istutettiin lavalle mukamas turvallisuus syistä, siinä me sit körötettiin noin 30-40 minuuttia. Tuli vaan mieleen tälläkö samalla lavalla ne kuljettavat krokotiilien aamupalatkin. Vaimolle en viitsinyt kertoa sitä.
Tultiin puhtaina Safari Parkkiin. Siirryimme jonkin sortin linja-auton tapaiseen bussiin, ennen sitä vaimo päätti ostaa 10 ämpärillistä banaaneita ja 11 ämpärillistä porkkanoita. Hieman hävetti kun se koitti sulloa itsensä, porkkanat, ja banaanit yhtä aikaa sinne bussiin. En tiedä miten se onnistui siinä, siellä se istui takapenkillä kuin vihanneskauppias iloinen ilme kasvoilla. Tuohon äskeiseen temppuun eivät ees parhaimmat taikuritkaan pysty. Huus vaan Töttöröö! onks kaikki mukana, eiköhän lähetä jo liikkeelle.
Ekaks tuli iso kasa bambeja meitä vastaan niihin uppos 3 banaani ämpäriä, Anton heitti niitä banaaneita kuin käsikranaatteja niiden sekaan.
Pari mustaa karhua moikkas meille siinä ohimennen.
Ja sit tuli lauma oikeita rosvoja vastaan, ne muistutti kauheesti kiraffeilta. Mun tyköön tuli vain 1, mut vaimon ja tyttären sekä pikku Antonin piiritti koko muu lauma, ne lykkäs päänsä bussin sisään ja koetti varastaa kaikki herkut, rupes se bussi tuntumaan aika ahtaalta. Eipä oo koskaan ennen kiraffi istunut viereisellä penkillä.
Sit alkoi norsu esitys, hienoja temppuja tekivät, golf palloja löivät tosi lujaa, siitä se epänormaali päiväni alkoikin, pyysivät yhen vapaaehtoisen sinne norsujen sekaan. Pahaksi onnekseni peppuni rupes kutiamaan ja oli pakko nousta ylös raapimaan. Ne norsujen kouluttajat ymmärsi väärin ja sanoi löytyihän ees yks rohkee vapaaehtoinen. Mut pistettiin makaamaan selälleni ja yks norsu tuotiin ihan lähelle, se alkoi rummuttamaan mun mahallani jalkansa kanssa, en ikimaailmassa kuvitellut olevani norsun rumpuna. Se tais lähettää kavereille teksti viestin. " Tulkaa tekin leikkimään, täälllä on yks Suomalainen hullu rumpuna."
Matka jatkui krokotiilien luo ja taas olin katsomossa istumassa, mut vaan pikkuhetken. Yht äkkiä löysin itseni krokotiilien keskeltä, kun en oikein ymmärrä Englantia niin aina vaan sanoin OK OK.
Kysyi ne kouluttajat mitä vaan, siinä mä istuin krokotiilien edessä kuin tatti käsi sen kitarisoissa kiinni, se mulkas mua tosi ilkeesti, ihan varmaan se aatteli JES vihdoinkin Eurooppalainen aamupala.
Antonin huudot Pappa varo! (sil on terävät hampaat ) sai yleisön huomion puoleensa.
Taas se kaveri valkkas mut uudestaan sinne krokotiilien sekaan, käski mun mennä istumaan isoimman krokotiilin selkään, aattelin tän on pakko olla painajaisunta, mäkö mukamas istun krokotiilin selässä, valmiina lähös sen kans pienelle uimaretkelle ja kaikki muut istuu katsomossa huutamassa Hopi-Hopi, mä kuulin ihan selvästi, kun vaimo lauloi " Juokse sinnä humma, kun tuo taivas on niin tumma."
Mietin tästä jos henkissä selviän ottaiskohan stä pienen aikalisän vaimon kanssa. No onneksi se lisko ei ollut uimatuulella. Oon yhä henkissä, sit tultiin papukaijojen luokse. Eikös se yks pikku-perkele ruvennut seuraamaan mua ja puri pikkurilliini sattui saatanasti. Sit nojasin yhteen aitaan ja helvetti iso kusimuurahainen pisti peukaloon.
Norsun rumpuna,
kädet krokotiilin nielurisoissa,
papukaijan puruluuna, ja
peukalo kusimuurahaisen kiipeilypuuna.
Et tämmönen päivä tänään, aika normi päivä " Hullu mikä hullu" aattelin itsestäni...

pikku korjaus:

 

Krokotiili esitys ja yks vapaaehtoinen. Kun nousin tytär varmaan huus iskä älä mee, mut kun meteli oli aika kova, niin kuulin iskä mee vaan. Enhän mä voinut tyttärelleni pettymystä tuottaa, siks menin. Kun katsoin tyttäreeni päin se oli vitivalkoinen, silloin tajusin mitä se oli mulle huutanut.

25.6 VAIMON IDEA!

Tänään lähdettiin Tiikeri Temppeliin. Vaimo sano et hänellä pikku ylläri mulle, lähetään tiikeireitä katsomaan.
Kun kuulin tuon oli pakko käydä vessassa.
Sit taas huomasin istuvani auton lavalla matkalla " pikku kisumirrien luo". Kun saavuimme alueelle tein heti päätöksen en koske mihinkään mikä liikkuu, pysyttelen hyvin kaukana muista, toisinkävi täälläkin. Yks tyttö otti mua kädestä kiinni ja vei mut joka ainoan tiikerin eteen, on tää hullu maa.
Siinä mä tein sinukaupat niitten kanssa, sanoin et terve mä oon Jari mikäs mirrin nimi on?
Ei se Viiru eikä Bumba eikä Timon ollut, se murisi, niin murisi minun mahakin.
Joo sit oli vesipuhvelit vuorossa seuraavaksi, sit tuli vastaan kanoja HUH HUH ne ainakin vaarattomia ja kun olin menossa niiden luo, kun yks vartija huusi, Tuu Idiootti äkkiä pois sieltä ne syö ainoastaan Jari nimisiä Suomalaisia. Jos nään täällä etanankin varmasti kierrän sen hyvin kaukaa. Et se siitä vaimon yllätyksestä. Oon henkis ainakin toistaiseksi.

22.6  VAIMONI ON ILMASTOINNIN IHMELAPSI

Miten helvetissä mä selitän sen lääkärille, et olin kuukauden Thaimaassa ja nyt mulla on flunssa. Vaimon perkele kun sääti kaikki ilmastoinnit ja tuulettimet pakkasen puolelle. Hieman ne kaupassa ihmetteli, kun kysyin onko täällä myynnissä jää krapoja. Ei ollut olivat kuulemma loppuneet. Huomenna tulee lisää, jos haluut.
Hyi hitto kun yöllä on paleltanut, enkä oo saanut unta kuin kolmen aikaan yöllä. Piirsin kuurankukkasia, viikset huurussa, asuntomme ikkunaan siis Thaimaassa.
On tuo vaimo aika peto noissa säätö (ei sänky) hommissa.

MELKEIN UIMA MAISTERI

 

En ol koskaan ollut mikään hyvä uimari, mut täällä ollessani opin tuon jalon taidon.
En siis uimaan mut sen kuinka noita altaita lähestytään, se menee jo hienosti. Oon jo bongannut puolitusinaa eri altaita ja yhteen jopa meninkin. Hitto olin lähellä hukkumiskuolemaa, vesi ylsi mun navan korkeudelle kun kompastuin ja mun napa oli aikast alhaalla, siinä mä pärskin 10 litraa vettä pois keuhkoistani. Ja päätinkin siirtyä bongaamaan erillaisia olueita."Vesi vanhin voitehista " ei ainakaan päde minuun..